Hienostoperheen siskokset Briony (Saoirse Ronan) ja Cecilia (Keira Knightley) ovat rakastuneita samaan palveluspoikaan, Robbieen (James McAvoy); Cecilia tietämättään ja Briony ihan vain viattomalla pikkutytön tavalla. Näytelmiä kirjoittavalla Brionyllä on vilkas mielikuvitus ja tyttö pitää itseään kypsempänä, kuin todellisuudessa on. Niinpä hän ymmärtää väärin sen mitä tapahtuu, kun siskon ja Robbien nuori rakkaus pääsee leimahtamaan. Yllättävän tilaisuuden tullessa Briony syyttää Robbieta rikoksesta, minkä seurauksena poika joutuu valitsemaan vankilan ja toisen maailmansodan välillä. Jos kiihkeys Robbien ja Cecilian välillä tuntui hetken hurmalta vielä alussa, osoittautuu rakkaus kestäväksi vuosien alkaessa vieriä ja parin ollessa yhteydessä vain kirjeiden välityksellä. Yhtä katkeransuloista, yhtä kohtalokasta on pikkusiskon katumus.

Ian McEwanin romaaniin perustuva, Joe Wrightin ohjaama Sovitus on kaikkea muuta kuin tavallinen sotadraama. Alussa jännitteet ovat kuin paremmassakin trillerissä, vaikka päivän, jona kaikki muuttui, tapahtumat ovat enimmäkseen arkisia. Päähenkilöt näyttäytyvät uskottavina ja moniulotteisina jo tässä vaiheessa ja heihin on jokseenkin helppo samaistua. Koko kartanoepisodin tähti on nuori Saoirse Ronan, joka tekee Brionystä paitsi jonkun, jolle tahtoisi antaa ymmärrystä ja kenties halauksen, myös tietyllä tapaa pelottavan hahmon - eli aika tarkalleen tavallisen 13-kesäisen. Tietyt kohtaukset esitetään fiksusti kahteen kertaan, sekä Brionyn että rakastavaisten näkökulmasta.

Sodan ja pitkien välimatkojen sotkeutuessa kuvioihin tiivis tunnelma haihtuu tykkänään: elokuva alkaa kylpeä melankoliassa. Taisteluista ei tarinoida, vaan miehestä joka vuosien jälkeenkin haluaa palata naisensa luo. Sotaa on tuskin uskottavammin kuvattu sitten Pelastakaa Sotamies Ryanin, kuin mitä Wright saavuttaa pelkästään yhdellä pitkällä kamera-ajolla, jonka aikana Robbie kävelee kymmenien tuhansien kohtalotovereittensa joukossa. Jokin sotapojissa seisoskelemassa, ryypiskelemässä, oksentamassa, laulamassa, ajelemassa karusellissä ja käpertymässä rauniokaupungin käytäviin tuntuu kertovan enemmän sodan helvetistä kuin kiihkeimmätkään toimintakohtaukset heiluvin kameroin kuvattuna.

Yhä vahvemmin symboliikan piirissä liikutaan, kun 18-vuotiaaksi varttunut Briony (Romola Garai) palaa näkyvään rooliin. Yliopisto-opiskelut hylännyt tyttö katuu ilmiantoaan ja rankaisee itseään ruumiillisella työllä. Kenties elokuva menettää osan lumostaan näissä hitusen laahaavissa vaiheissa, mutta toisaalta kyynelkanavat aukaiseva loppuratkaisu kruunaa kokonaisuuden niin upeasti, että näin yhden katselukerran jälkeen ymmärtämättömyydestä syyttää mieluummin itseään kuin elokuvaa.

Sovitus tulee takuuvarmasti keräämään kymmenittäin ehdokkuuksia tulevissa palkintoseremonioissa. Heikkoa lenkkiä kolmiyhteydessä käsikirjoitus, ohjaus ja näyttelijät ei ole. Kameratyöskentely on mielikuvituksellista ja aina kohtauksien tunnelatausta korostavaa: elokuva on mahtipontisen visuaalinen ilman, että yksikään kohtaus jäisi kiiltokuvan tasolle. Vaikka puukorva olenkin, jopa äänimaailma onnistui nousemaan kokonaisuudessa joksikin, joka on erikseen mainittava. Erityisesti musiikin sekaan sotketut kirjoituskoneen näppäykset on paitsi omaperäinen kikka, kokonaisuutta ajatellen myös yksi älykkäimmistä yksityiskohdista, joita tämän vuoden elokuvataiteesta muistan. Sovitus on vuoden ehdotonta kärkeä.