Perusleffan janon sammuttaa Salakuljettaja (Contraband). Niin kerrotaan, että Mark Wahlberg oli ennen vanhaan mestarillinen piilojuhta, joten uskotaan. Rengastettuaan Kate Beckinsalen paha poika ryhtyi kunnialliseksi yksityisyrittäjäksi ja perheenisäksi. Vaimo ei liikoja räyhää, vaikka viimeinen keikka on heitettävä, sillä keikalla yritetään pelastaa vaimon veli. Tosi tuhmaa, sanoo Wahlberg kakaralle kuultuaan, että poika velkaantui yrittäessään salakuljettaa huumeita. Kunniallinen antisankari lähtee pakonkin edessä kuljettamaan väärää rahaa, vaikka kuljetettava kasa on monisataakertainen haaste huumepussukkaan nähden. Wahlberg kokoaa tiimin ja tekee parhaansa, mikä välttämättä ei Giovanni Ribisin tulkitsemalle psykopaatille riitä.

Viihteelliset konnan roolit tulisi kieltää Ribisiltä. Kyllä, tonttu-ukolla on ilmeitä ja lahjoja, hänelle löytyy käyttöä. Merkittävinä roistoina, joilla on valtaa toisten yli, tällainen pikkiriikkinen kovasti yrittävä piipittäjä, joka tuuletti saatuaan siskonsa raskaaksi Frendeissä, on vastenmielinen rasittavalla tavalla. Wahlberg ja Beckinsale (ja Avatarissa Sigourney Weaver) voisivat pyyhkiä hattivatilla pöytiä. Rooliin olisi pitänyt värvätä Peter Stormare: hänen kliseehahmonsa tämä selvästi on.

Ribisi ei onneksi ole ainoa kapula rattaissa. Kuviot menevät kimuranteiksi riittävällä, jos nyt eivät erityisen kiehtovalla tavalla. Siitä lähdetään, että kaikki ovat roistoja, mutta jokainen omalla tavallaan. On katuvaa roistoa, rehellistä roistoa, petturiroistoa, hullua roistoa, laskemoivaa roistoa ja niitä, joista tilaisuus tekee varkaan. Ribisin ahdistelema Beckinsale näyttäytyy vastapainoksi uhrina. Hänellä on sisua. Jos luonteenpiirteitä saa yhden valita, sisu on hyvä: sisukasta on kiva kannustaa. Moniulotteisia hahmot totisesti eivät ole, mutta harmaan sävyjä on hyppysellinen. Tilanne ketuttaa kaikkia.

Wahlberg matkaa rahtilaivalla Panamaan. Kapteenina mursuilee J.K. Simmons, joka tuntee konnien metkut. Niistä kiinnostuneet MacGyver-katsojat jäävät kaipaamaan nokkelampaa aiheeseen liittyvää kikkailua. Leffa panostaa hösötykseen ja epävarmuuden ilmapiiriin. Kunhan kaikki menee pieleen Panamassa, luvassa on rupsaus toimintaakin. Hösötyksestä huolimatta kokonaisuus pyritään pitämään tiiviinä. Asiat avautuvat rytmillä. Juonenkäänteitä ennakoidaan, vaikken muutamaa ennakointia ymmärtänytkään ennen kuin jälkikäteen.

Pienellä harmittomalla tavalla koin tarinan puuroutuvan. Kun MacGyver tekee jotakin, sitä ihmettä seurataan silmä tarkkana. Kun Wahlberg tekee jotakin, hän luultavasti tekee jotakin. Jos katsoja muutaman käänteen arvaa, mutta jokaista ei, tasapaino tavallaan on hyvä. Islannista adoptoidulla ohjaajalla Baltasar Kormákurilla on joka tapauksessa opittavaa siinä, miten olennainen tuodaan tyydyttävästi esille.

Mielenkiintoista kyllä, leffa perustuu jännäriin Reykjavík-Rotterdam, jota Kormákur ei ohjannut, mutta jossa hän näytteli pääosaa. Osaa hän ohjatakin, tyydyttävästi. Vaikkeivät kädet jännityksestä hikoaisi, jännäriä voidaan jännittäväksi kuvailla, kun hösötyksellä saadaan aikaan tiettyä epävarmuutta. Wahlbergin tehtävä on juosta epävarmuuden läpi luotettavana suorittajamiehenä, joka itse uskoo käsikirjoittajaan. Siinä hän onnistuu, jos olemme hänestä ennenkin pitäneet. Puolisen minuuttia Marky Mark virnistelee, että joo, näyttelen tässä hahmoa.

Olin syyntakeettomassa tilassa nähtyäni tämän heti Vares – Uhkapelimerkin jälkeen, joten en kehtaa tätä suuremmin suositella. Kiinnostuneille näytän vihreää valoa.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa