Mielipiteet "ihan kiva" ja "ihan sama" ovat sukulaisia. Ihan kiva supersankarifilmi Chronicle haiskahtaa tyyliharjoitelmalta. Tarinan tuttuus ei ole ongelma, vaan melkeinpä osa elokuvan ja katsojan välistä sopimusta, kun hyvin lyhyt leffa on tarkoitus katsoa lähinnä tyylin vuoksi. Ryhmä nuoria saa supervoimat. Alati kehittyvät kyvyt tekevät heistä jumalia hyönteisten keskuuteen. Kenestä tulee superkonna? Andrewista. Se on selvää, vaikkei tämä tunnettuun sarjikseen perustu. Chronicle koostuu muodikkaasti "löydetystä kuvamateriaalista". Andrew on yksinäinen piruparka, joka hankkii videokameran taltioidakseen jatkuvassa marinadissa ärjyvän faijansa ja kiusaajien teot. Toki hän jatkaa kuvaamista telekineettiset kyvyt omaksuttuaankin.

Kameraa käytetään älykkään karusti aluksi ainakin. Kun tavallinen ärsyttävästi makeileva nuorimies liikuttelee esineitä ajatuksen voimalla kaverien nauraa röhöttäessä vieressä kuin Extreme Duudsonit, kohtauksessa on mummonpotkinnan pelottavia sävyjä kuten Duudsoneissakin, vaikka pojat toistaiseksi vain leikkivät. Lukuisat hetket ovat kohahduttavia ja persoonallisia, vaikka käytännössä magnetot ja skywalkerit ja carriet ovat käyneet tämän läpi moneen kertaan. Elokuvalla on identiteetti - ja moisen kriisi. Jo se on ontuvaa, kun "kotivideo" standardienmukaisesti alustaa ennalta-arvattavia käänteitä. Kun piilokamerapelleily muuttuu sankarispektaakkeliksi, alkuperäinen kamera on jo hukkunut. Niinpä tapahtumia taltioi mikä tahansa turvakamera tai lähistöllä poukkoileva kameraluuri. Melkoista eläytymiskykyä tarvitaan.

Supervoimat saa myös Andrewin serkku Matt ja poliitikon urasta haaveileva Steve. Andrew kokee hetken harmoniaa. On kivaa, on ystäviä. "Tämä on onnellinen hetki", sanoi Anakin Skywalker katkeransuloisesti. Sitten Chronicle katsoo kelloa ja muistaa mitä piti vielä tehdä. Jos konfliktin rakentelu ei täysin tyydyttävää olekaan, se on totta, että tietty luonnostelmallisuus kuuluu lajityyppiin. Rohkeus yrittää uutta on kunnioitettavaa, vaikka nämä temput kauhufilmejä paremmin pukevatkin. Andrewilla on syitä synkistellä, ei siinä mitään. Se saattaa olla tietoinen ratkaisu, että hän vertautuu selkeämmin Magneton tapaisiin draamakuningattariin kuin kouluammuskelijoihin. Liika raskaus rajoittaisi viihde-elokuvan yleisöä.

Muut mäntit ovat statisteja. Matt roikkuu hetken tytön hamosessa, koska kimma on kätevästi videoblogaaja. Näyttelijät tuovat esille innostusta ja ohimennen setin muita tunteita luontevan vaivattomasti. Mieleen palautuu tapaus District 9. Jos District 9 olisi jatkunut hahmovetoisena, se olisi toiminut erinomaisesti. District 9 toimi erinomaisesti myös tehoste-elokuvana pienestä budjetista huolimatta. Chronicle ei. Villeimmissä hetkissä on vihreän kankaan fiilistä. Kiihkoiltaessa kukaan ei voi kuvata tapahtumia käsivaralta, joten niin väitetään vakavalla naamalla, että Andrew seuraa itseään kameralla hallitusti filmaten. Mestari Yodakaan ei kykenisi moiseen! Hetkittäin Chroniclella ei tunnu olevan mitään tekemistä "löydetyn materiaalin" kanssa.

Cloverfield on toinen peilauksen arvoinen tapaus. Se oli melkoista kyytiä se, kun kameranheiluttaja pötki isoa tursasta pakoon. Viimeistään silloin, kun idea hirviön kaatamasta talosta esiteltiin, ja alkoi selvitä, että kuvaaja on oikeasti menossa sisälle, tunnelma vei mukanaan. En tiennyt mikä on budjettiluokka, en mitä leffa aikoo tehdä, kaikki oli mahdollista. Cloverfield keksi pyörän uudestaan: jättiörkkileffa oli jännittävä aivan kuin olisin jälleen ollut kymmenen. Chronicle on liian kömpelö ja laskelmoitu tehdäkseen vastaavan vaikutuksen. Puolitiehenkin pääseminen tekee Chroniclesta "ihan kivan", näkemisen arvoisen.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa