The Game on David Fincherin pöhköin trilleri. Anna kuvastoon ja tunnelmaan uskovalle ohjaajalle punakynää maistanut äidinkielen aine, ja hän tekee parhaansa! Vilpittömät yritykset tapaavat viihdyttää enemmän kuin vaikkapa elokuviksi väitetyt tv-sarjat. Petri Kotwica ei ole Fincher, mutta hän yrittää olla. Kotwican Rat King on lähempänä The Gamea kuin Vareksia, mikä on isoin sen ansaitsema kehu, mutta kehu. The Game ja Rat King saavat sympaattisen hölmöjä sävyjä kompuroidessaan, mikä estää päätäni kosahtamasta kesken istunnon.

Juri on lukioikäinen himopelaaja. Jäbällä on jenkkifilmeistä tuttu kymmenen monitorin komentokeskus. Osa peleistä taitaa olla muoveissa? No, joskus addikti vain hamstraa. Sitä ihmettelin, kun Juri tahtoi pelata nettiräiskinnän lipunryöstötilaa vanhan saven pohjalta, mutta ehkä käsitin väärin. Kiinnostus herää kyllä. Jurista ehditään maalata surullista kuvaa, ennen kuin hän taantuu pahvihahmoksi. Sateisessa futismatsissa hän kuvittelee klikkaavansa hiirellä muita pelaajia, joiden jalkojen alle on väsätty pelimäiset tehosteet. Pidimmepä kikkailua ylitseampuvana tai emme, tyylikästä se on ainakin ryyppäävään risuturpaan verrattuna.

Nettikaveri vihjaa Jurille "uudesta pelistä". Sen pelaamista ei voi lopettaa, tai kuolet! Myöskään vanhojen Super Marioiden pelaamista ei voi lopettaa, tai kuolet, mutta leffan peli on tietysti alleviivatun epäilyttävä. Syrjäytyneen nuorison käsittämättömään koneennaputteluun suhtaudutaan jälleen vainoharhaisesti. Näiden elokuvien kehitystä on hauska seurata. Jo 80-luvulla WarGames oli melkoista hupsuttelua.

Pian Juri tapaa kasvokkain nettifrendin, joka on pulassa sen pelin vuoksi. Juri on vähän niinqu ai jaa. Hän aloittaa pelin itsekin, koska elokuvassa ei ole aivosoluakaan. Se peli on nettisivu. Se käskee tehdä outoja tehtäviä web-kameran edessä. Mieleeni muistuivat viraalimarkkinointitempaukset. Se olisi hauska loppuratkaisu, jos nörtit puolitoista tuntia panikoituaan voittaisivat liput seuraavan Batmanin ensi-iltaan. Kyse on muusta.

Tarina on tulkinnanvarainen. Jos sitä on tarkoitus ajatella "monimutkaisesti", kyseessä on harvinaisen kömpelö mukaelma kliseestä. Klisee on niin kulunut, että mm. erään novellikilpailun säännöissä kiellettiin käyttämästä sitä. Jos tämä tulkinta on oikea, muutamissa tärkeimmissä juonenkäänteissä tai niiden toteutuksessa ei ole aivosolun atomiakaan. Toisaalta, jos elokuvaa on tarkoitus ajatella siten, että kaikki on sitä miltä näyttää, aivosolujen atomien nukleonitkin loistavat poissaolollaan.

Otetaan pieni esimerkki. "Rat King" on käyttäjänimi, jonka peli arpoo Jurille. "Rat King" on viittaus ilmiöön, jossa rotat sotkeutuvat yhteen hännistään. Juri piirtää kuvan rottakuninkaasta, joten tähän elokuva tosiaan viittaa. Mielestäni on loogista ajatella, että rottakuningas on vertauskuva nyrjähtäneistä nuorista, jotka sotkevat toisensa mukaan vaaralliseen leikkiin. Tätä jopa voi kutsua elokuvan perusideaksi, vai miten on? Ei. Tämä tulkinta ei ole yhteensopiva minkään muun tulkintani kanssa. Ajattelin "rottakuningasta" muillakin tavoilla. Ei. Ei. Älytöntä.

Lopullinen tulkinta: elokuva tahtoo olla tulkinnanvarainen. Se on kuningasvirhe. Älä tahdo olla. Poikkeuksia löytyy, mutta parhaat tulkinnanvaraiset tarinat kuten sadut tapaavat olla sellaisia, että kertomuksen ymmärtävät kaikki, mutta yksityiskohdat avaavat osalle kuulijoista merkittäviä uusia tasoja. Rat King kunnioittaa katsojaa kuin murhamysteeri, jossa varjoissa vilahtava murhaaja on iso mies, mutta yllättävän loppuratkaisun mukaan murhaaja onkin pieni nainen. Sellaisenkin ihmeen olen nähnyt, silloinkin hihittelin.

"Mielenkiintoinen", sanoin näytöksen jälkeen, kun toinen kriitikko sanoi "Pohjanoteeraus".


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa