Tuorein sisältö

Sydän, sydän: Kapseli

Markku Makkonen

13.01.2012 klo 14.35 | Luettu: 6849 kertaa | Teksti: Markku Makkonen

Sydän, sydän ehti alkaneen 2000-luvun kuluessa saavuttaa hurjan maineen. Siihen kuului vilpitön hulluus, venyvä musiikki ja huimat elävät kokemukset. Sitten Sydän, sydän päätti levätä hetken. Nyt yhtye on palannut muuttuneena uusi platta näpeissään.

Kapselin esittelemä Sydän, sydän on rauhallisempi versio vanhasta. Laulaja Tuomas Skopan mainio venyttelevä tyyli ei ole kadonnut mihinkään, mutta äänitteen yleisilme on odottamattoman rauhallinen. Kapseli kuulostaa ehdottomasti Sydän, sydämeltä, mutta samalla mukana on erikoinen tuntemus kasvavasta järkevyydestä.

"Aikuistunut" Sydän, sydän on toisaalta looginen askel orkesterille jatkuvassa muutostilassa. Helsinkiläishurjien tyyli on liikkunut akustisesti esitetystä hevistä varsin synteettiseen soundiin, joten Kapselin viipyilevä ja poukkoileva taiderock on niin oikeutettua kuin mikä tahansa musiikin muoto.

Lisäksi Kapselin olemuksessa on vahva lupaus kovasta live-kokemuksesta. Painottomasti soittava Sydän, sydän iskee varmasti "keski-ikäiseen" materiaaliinsa tehoa isolla ruiskulla, kun estradi aukeaa. Elävä Sydän, sydän kun on aina ollut täynnä elämää ja yllätyksiä, asioita, joihin yksikään yhtye Suomessa ei pysty.

Hämmennys kulkee aina Sydän, sydämen mukana. Uusi arvioteksti puolen vuoden päästä saattaisi olla aivan erilainen, mutta nyt on nyt ja Sydän, sydän jättää pienen ihmisen suu auki miettimään, kuka, mitä, missä ja milloin? Ja miksi?

V2.fi | Markku Makkonen
< Shame... Salaliittolainen... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova