Pese ja trimmaa elukka. Pue se vaivalla ja ajatuksella. Anna sille käyttäytymisnormit. Jos se ei tottele tai ole onnellinen, tukeudu tieteeseen tai muuhun uskontoon ja tee johtopäätös, että elukka on sairas. Paheksu, silvo tai pane sitä, tee jumalauta jotakin, sillä jotakin on tehtävä!! Näin ihmiskunta ihmistä käsittelee.

Hysteria kertoo mummojen masturboijasta, joka hajottaa kätensä ja keksii vibraattorin. 1800-luvun lopulla Englannissa mummojen masturboijia kutsuttiin lääkäreiksi. Nämä tieteen miehet taistelivat vaarallista tautia vastaan. Hysteria sai naiset ja eritoten parempien piirien kotirouvat oikukkaiksi. Oli masennusta, ahdistusta ja unettomuutta ja omituisia ajatuksiakin. Kunnon epäseksuaalinen runkkaus todistetusti tepsi hysteriaan; kohdunpoistoa ei välttämättä tarvittu.

Tätien masturboiminen on hauska aihe. Leffa tietenkin on vain pikkutuhma, symppis kuin punastuva impi. Tunnemme nämä huumoria painottavat pukudraamat, joissa tapahtuu pöyristyttävyyksiä pompööseille. Jonathan Pryce näyttelee herraa, jonka klinikkaa kutsuttaisiin nykyään bordelliksi. Ukko toivoo saavansa seuraajan Hugh Dancyn tulkitsemasta nuoresta lääkäristä, jota kiinnostavat tieteen uusimmat älynväläykset ja vilpittömästi potilaatkin. Runkkarit ovat sekä hupsuja että karismaattisen arvovaltaisia peribrittiläisellä, peripukudraamamaisella tavalla.

Maggie Gyllenhaal on vauhdissa vanhan runkkarin feministityttärenä, jota harmittavat sukupuolien ja yhteiskuntaluokkien eriarvoisuus. Tarinassa on sitä jotakin, kun tytär yrittää avustaa köyhiä samaan aikaan, kun rikkaita mammoja hinkkaava isäukko ylenkatsoo moista hölynpölyä. Gyllenhaal on rasittava hauskalla ja perin hurmaavalla tavalla. Näin sanoo sydän. Järki pitää rasittavasti rasittavana sitä, kun historiaan upotetaan moderni hahmo. Nainen on oikealla asialla, mutta kiukkuileva ja ylimielinen totuuden torvi ei ole se älykkäin tapa kritisoida mennyttä. Vastaavasti se ei ole oivaltavaa huumoria, kun joku pohtii, yleistyvätkö telefoonit tulevaisuudessa.

Hysteria on osiensa summa. Teemojen olisi mahdollista yhdistyä orgastisen tyydyttävästi, mutta leffa käyttää aasinsiltoja ja jää turvallisesti toiselle pesälle. Mukana on romanssikin. Käytetään sitä esimerkkinä. Pirteän aggressiivinen Gyllenhaal selvästikin sopii charmantisti neuroottiselle Dancylle. Aluksi Dancyn hahmoa naitetaan vanhan runkkarin nuoremmalle tyttärelle. Tämä suhde ei käytännössä kiinnosta ketään, elokuvasta melkeinpä puuttuu palasia, joten kolmiodraama on olematon - joten tärkeästä romanssista jää puuttumaan tuli. Lopulta aiheet hysteria, köyhyys ja rakkaus kohtaavat toisensa selkeästi. Tämä on kivaa ja näppärää, jepujee, mutta kun kiinnostavaa asiaa on näin paljon, ja näyttelijöistä on helppo välittää, olisin kernaasti niistänyt useampaan nenäliinaan, kuin perinteisiä vibraattorielokuvia katsoessani.

Olin vähällä nauraa, kun elokuvan jälkeen näin mummoja maitokaupassa. Joo, Hysteria on kiva. Sillä on potentiaalia nousta marttakerhon kuukauden valinnaksi. Ohjaaja Tanya Wexlerillä on tuntumaa siitä, milloin kaivataan minkäkinsävyistä hömppää ja milloin kannattaa ottaa riski ja vetää homma överiksi. Vaativampaan makuun tarinankerronta on rajoittunutta. Leffa on lyhyt, lyhyys johtaa lievään luettelomaisuuteen, ja mitä enemmän elokuvia kulutat, sitä pitkäveteisemmiltä nimenomaan lyhyet luettelot tuntuvat. Värikkäissä pukudraamoissa - kun matamilla on hattuna hedelmävati ja sedän pulisongit rehottavat kuin hedelmät biojätesangossa viikon muhittuaan - asioita saa käsitellä pidemmänkin kaavan mukaan. Kohderyhmä on katselumielellä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa