Joulupukin legendaa saa lypsää, kun se on ymmärretty, että käppänä on itsekäs elvistelijä, joka kuittaa kunnian tonttujen työstä. Artturi Joulu – Joulupukin poika (Arthur Christmas) on intellektuelli teos. Virkaatekevä Pukki on joviaali laardiläjä, joka ei tajua mistään mitään. Lahjat jaetaan, koska tontut ovat motivoituneita, koska käytössä on avaruusalus ja koska projektia valvoo Pukin vanhempi poika Steve. Steve kukaties perii viran. Hän on ammattimies, joka niin kovin aikuismaisesti on muuttanut joulun sotilasoperaatioksi, jollaiset tuovat kunniaa, jos tavoitteet täyttyvät. Myös Joulupukin isä on yhä kuvioissa. Aikanaan vaari jakoi lahjat pororeellä. Häntä kismittää, ettei häntä enää arvosteta. Kuka näistä on hyvä, lämmin, hellä joulumielen nostattaja? Ei kukaan.

Artturi on Joulupukin nuorempi poika. Hän on kömpelön koulukunnan sankareita, mutta ei itsensä säälijöitä. Artturin työ on vastata kirjeisiin. Hän on kyynisyydestä vapaa. Hän myötäelää lasten odotuksessa ja onnessa... Tarina alkaa, kun yksi lahja jää jakamatta. No, pistetään se postiin. Sehän on perillä parissa päivässä. Näin ehdottaa Steve ja Pukki myötäilee. Artturi järkyttyy! Lapsi on vaarassa herätä jouluaamuna ilman lahjaa! Miten käy joulun taialle?! Artturi päättää toimittaa paketin itse.

Yksinkertaisen tarinan kylkeen on pultattu särmikästä ja sielukasta läppää, josta iso osa on suunnattu aikuisille. Ihminen on yksilö ja tärkeä, eikä vain numero tilastoissa. Kun lahja annetaan, vain saajan ilolla on merkitystä, ei antajan ylpeydellä, ei vaikka antaja olisi Joulupukki. Joulupukki on hyväksyttävä satuhahmo, kun hän on mysteeri, jonka taakse pyyteetön voi kätkeytyä. Lähes kaikissa elokuvissa Joulupukki on rakkautta ja arvostusta ostava paholainen. Soita Pukin kuumalinjalle, slurps, ja laula pukille laulu, ho ho hoo, Pukin apurit ovat sinua jo kiikaroineet.

Artturi Joulu on epätasainen ja vauhko matka. Artturi, höppänä vaaripukki, söpö sukupuolineutraali punkkaritonttu ja porot sekoilevat ympäri maailmaa, koska vaari ei osaa suunnistaa. Se on joskus hakusessa, milloin kannattaa syventää hahmoja ja milloin huipentua villisti. Puolivälin tienoilla en ollut varma, olenko rakastunut hahmoihin, vai pidänkö heitä onttoina. Päähenkilöä ei ole, tämä piti oppia hyväksymään. Kun Artturin pitäisi ottaa ohjat, se onkin vaaripukki, joka sopottaa levottomia pitkän aikaa. Epävireisyyttä on toiminnassakin sen verran, että muutamat sinänsä kekseliäät hetket olisi voitu viedä vielä pidemmälle ajan kanssa. Toisaalta tietty hyperaktiivisuus auttaa leffaa pysymään luontevana, kun se siirtyy ällösöpöilystä toimintaan ja viittaa suurvaltapolitiikkaan ennen lämminhenkistä opetusta.

Lapset ovat tasa-arvoisia? Joo, niin varmasti. Tahtoisin kurtistaa kulmaa, kun lapsi saa flyygelin, ja tonttu kommentoi, että tuo on varmaan ollut kiltti koko ikänsä. Mutta tuskinpa pukkileffoja muut katsovatkaan, kuin me läskit onnenpekat ja kenties joku tulitikkutyttö, jotka tahtoo kuvitella, mitä joulu on. Artturi Joulu pelastaa kasvonsa henkimällä liikuttavan puhdasta hyvää tahtoa. Edellinen, nykyinen ja seuraava pukki eivät ole tuhmia, hekin tahtovat tehdä joulun, mutta heidän inhimillisistä luonnevirheistään muotoutuu konflikti, joka ei ole humpuukia lainkaan, jos sitä ihmissuhteiden kannalta ajattelee. Tiesin tämän olevan loistava jouluelokuva, kun näin Artturin pään rihkamakaupan mainoksessa ja vaistomaisesti, muistaessani hyvän sanoman, innostuin mahdollisista oheistuotteista.