Tuorein sisältö

Jane's Addiction: The Great Escape Artist

J.A. Kaunisto

24.11.2011 klo 18.19 | Luettu: 4616 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Perry Farrellin ja Dave Navarron Jane's Addiction on kulttimaineestaan huolimatta julkaissut uutta musiikkia harvinaisen epäsäännöllisen säännöttömästi. Bändin edellinen albumi Strays ilmestyi vuonna 2003, joten albumi vuosikymmenessä lienee orkesterille sopiva julkaisutahti. Strays soi hyvinkin puunatulla mutta mehukkaalla rock-soundilla. Vastaavaa on luvassa myös The Great Escape Artist -albumilla. Radiosoittoon kelpaava yleissoundi nousee mielellään myös stadionrock-aktien rinnalle suurille keikka-areenoille. Pohjalla vaikuttaa edelleen vahva funkpoljento ja levyn yleissoundia voi väittää pöyhkeän muhkeaksi.

Vaikka bändi kuulostaa välillä U2:lta, Foo Fightersilta tai Depeche Modelta, orkesterin omaleimaisuus ja liekki on edelleen tallella. Ehkä bändin omalaatuisuus kasvaa juuri genrelokeroja välttelevästä asenteesta. Tosin muutamat viisut valahtavat jo kovin siisteiksi aikuisrock-paloiksi, esimerkkinä vaikka harmittoman tarttuva I'll hit you back. Words right out of my mouth on taas albumin räväkkää funkrock-osastoa, namia vaikka Red Hot Chili Peppersin vanhoille faneille.

Albumin parasta tutinaa tarjoavat kiekon aloittavat räyhäkkään ylväs ja muhkea Underground, särisevän sähköinen End to the lies ja post punk/U2 -huuruissa rokkaava Curiosity kills.

Jane's Addiction synnyttää edelleen vahvoja biisejä, vaikka rock-kentän uudistajaksi bändistä ei enää ole. Seestynyt ilmapiiri ei välttämättä ole kaikkien makuun mutta edellisestä albumista alavireisemmäksi muuttunut yleisilme antaa toimiville biiseille selkänojaa. Dave Navarron kitarointi ansaitsee yhä erityiskiitosta.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< The Tree of Life... Artturi Joulu - Joul... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova