Viritä ajatuksella äänentoisto, jos kotona katsot. TV riittää leffalle. Ylimääräiset kaiuttimet ulostakoon hekotusta. Yksi julmettu mölytoosa asennetaan katsojan taakse, jotta noin viisi kertaa elämyksen aikana Klaara Kotkon ja Helunan kirkas duettorääkäisy sirpaloi hänen sielunsa.

Paranormal Activity 3 on hubaa täydessä teatterissa kuten edeltäjänsä. Muu jää arvailujen varaan: niin merkittävä on yhteisöllinen tekijä, kuten jo ensimmäisen osan ensimmäinen traileri oivalsi. Jos tahdot kokea kotona mitä minä koin, joudut pyörittämään naapurihuoneessa toimintafilmiä, jotta uhkaava bassosaaste olisi epärytmissä varsinaisen elokuvan kanssa, mikä hämää turvallisuuden tunnetta lisää. On laatuelokuvia, on ainutkertaisia elämyksiä.

Kolmonen on esiosa kuten oli kakkonen. Päähenkilöt löytävät kellarista laatikollisen VHS-nauhoja, jotka kuvaavat heidän tyttövuosiaan. Koomisesta väitteestä, että sarja koostuisi aidosta turvakamerakuvasta, on jo luovuttu. Otteet lipsuvat, mikä tarkoittaa sitä, että kolmonen on edeltäjiään aidompi ja viihteellisempi elokuva. Dokumentissa ei shokeerattaisi nopealla leikkauksella sillä sekunnilla, kun jotakin tapahtuu: ei ilman perusteluja, kuten hajoavaa kameraa. Kolmosessakin tuijotetaan toisinaan asetelmia, kunnes paranormaali aktivoituu, mutta toteutus on tiiviimpää, joten en kutsu tätä "tylsyyden maksimoinniksi".

Hyvä näin. Uskottavuus karisisi joka tapauksessa, kun kotivideon esiosan esiosa sijoittuu 80-luvulle, mutta käyttää väärää kuvasuhdetta ja on suhteellisen terävä. On tämäkin osa uskottavahko. Perheen isäpuoli on luontevasti hupsu hääkuvaaja. Selittämätön ilmiö saa hänetkin virittelemään kameroita emännän huokaillessa. Sarja on melkein looginen: äijä on tyttöjen isähahmo, ja niinhän klisee kuuluu, että tyttäret hankkivat isiensä kaltaiset miehet. Näyttelijät ovat sarjan miellyttävimpiä. Tytöt varsinkin tekevät kelpo työtä.

Säikyttely on yhä kärkevämpää, mikä on kemistin oikeaoppinen ratkaisu. Paukahtavan oven kaltaiset huipentumat eivät enää yllätä. Arki muistuttaa hetkittäin hullunkurisia kotivideoita. Siispä aivot tarvitsevat pahempaa. Vaikka hihittelin, sain yhden komean satsin kylmiä väreitä. Nautin myös epävarmuuden tunteesta.

Uusi ns. oivallus on tuulettimeen viritetty kamera, joka sahaa tiettyä väliä tasaisesti. Kuten aiemmin, turvakameroinnin jälkeen käsivarakuvaus riisuu puolustuksia: tulee alaston olo. Tällä tekniikalla kolmonen ylittää kakkososan siedettävän lopetuksen jopa kahteen otteeseen. Käsivara on käsivaraa, hallituksi kuvausta voi kutsua vain hyvällä tahdolla, mutta olennaisimpia tekijöitä kauhussa ovat hahmot. Edellinen osa mokasi tässä jääden etäiseksi.

Tarinaa on jo viideksi minuutiksi. Luulin hetken tahtovani tietää mitä osassa 4 tapahtuu, mutta tämä oli houretta. Tarina toimii, koska kysymyksiin vastataan kysymyksillä. Tavallaan tarina ei toimi, vaan kuten lähes aina käy, käsikirjoittaja ei osaa pitää kokonaisuutta työmuistissa, jolloin pieniä mutta kiusallisia aukkoja syntyy. Myötätuntoni on heidän puolellaan, jotka ovat rosoisesta mytologiasta yhtä kiinnostuneita, kuin olin itse Saw-saastasta. Jos kuitenkin haemme vain ravistelevaa iltaa, merkitystä on lähinnä sillä lauseella, jolla mytologiaa laajennetaan per episodi.

Nautin harvoin ruuhkasta, mutta totisesti astin mielelläni, kuinka yleisö on kokemassa kauhukomediaa, joka toisinaan aidosti järkyttää herkimpiä. Kakkoseen pettyneiden sopii sarjalle vielä mahdollisuus antaa. Varhainen syöksykierre oikaistaan kuten teki Painajainen Elm Streetillä 3, joka ja jota seurannut osa 4 peittoavat useimmat uuden idean elokuvat.

Paranormaalilla aktivoitujalla itsellään alkaa jo olla persoonallisuus, vaikka se on yhä näkymätön ja mykkä. Näkemättä paskaa, todetaan oppositiossa.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa