Studio Ghiblin gurut ovat tulleet lapsiksi jälleen elämän ehtoopuolella... Hiromasa Yonebayashi on tosiasiassa Ghiblin nuorin ohjaaja, mutta tein tulkinnan tietäen, että vanha mestari Hayao Miyazaki hääri mukana tuottajana ja kirjoittajana. Kätkijät (Kari-gurashi no Arietti) on kiireettömän utelias ja surumielinen tarina lilliputtiperheestä. Samalla antaumuksella kuin pikkulapsi ihmettelee leppäkerttuja, Ghiblin uusin tutkii taloa ja pihaa ruohonjuuritasolla. Surumieltä on kerrakseen siinä, kun talon uusin asukas, sairas ihmispoika koettaa ystävystyä sukupuuttoon kuolevien sittiäisten kanssa. Elokuva on paikoin jopa kalmanhajuinen, joskaan ei kyynisten hermoilijoiden tuntemalla tavalla. Toivoa on aina. Ja elämä jatkuu joka tapauksesssa.

Kätkijöiksi itseään kutsuvat pikkuiset, eli isällinen isä, hysteerinen äiti ja toimelias teinityttö majailevat lattialautojen alla. He noudattavat kalsaritonttujen filosofiaa. Vaihe 1: Kätkemme tavaraa. Vaihe 2: ??? Vaihe 3: teemme voittoa. Käytännössä he rehellisesti ryöstävät mitä tarvitsevat, muu jää hämäräksi. Kun isä ja tytär lähtevät tytön ensimmäiselle kätkemisreissulle, arvostin hitautta: yksityiskohtaisuuteen ehtii keskittyä. Selvää kuitenkin on, että ruohonjuuritaso on piirrossatujen kuluneimpia aiheita. Kätkijät ei ole tylsä, mutta olisin suoristanut ryhtini ja avannut silmät lempeän tyytyväisestä puoliummesta, jos teatteripäällikkö olisi tullut sanomaan että himputti, katsotaan sittenkin Disneyn Tuhkimo (energisempi teos, jossa siinäkin on rajoitettu ympäristö, esineiden hakua, pelastusoperaatio ja pelottava kissa).

Sairas poika on uneliaan mairea ilmestys kuin minä katsoja. Heh heh, pikkuihmisiä... Taidanpa vahingossa terrorisoida niitä, vaikka tarkoitukset ovat hyvät. Kätkijäperheen isä tekee johtopäätöksen, että heidän on etsittävä uusi koti, mutta sitten hän sanoo saman asian myöhemminkin, eikä hanke ole lainkaan edistynyt: tällä rytmillä edetään. Varsinaisen konfliktin aikaansaa taloudenhoitaja. Muikea mummo ei kihise ilkeyttä, mutta hän on vuosia epäillyt talon kuhisevan näpistäjiä ja tilanne on haltuun saatava. Hän ei liittoudu John Goodmanin kanssa, eikä häntä mätkitä: se leffa on vuoden 1997 näytelty Kätkijät.

Tarinassa on noin kaksi käännettä. Niistäkin joka toisessa on aukkoja. Aistinvaraista syvällisyyttä tarinassa on kiitos toteutuksen. Ghiblin hahmoanimaatio tunnetusti kärsii vähistä piirroksista per sekunti verrattuna Disneyn tasoon, mutta tapaan tottua tökkimiseen minuuteissa, jolloin jokaiseen kohtaukseen laitettua ajatusta ja hartautta ja vaivaa osaa arvostaa. Loisteliaan yksityiskohtaiset maalatut taustat suutelevat silmiä. Jos käsikirjoituksessa on hitusenkin pirteä kohtaus - jos harakka törmää ikkunaan -, harva tiimi taidemuodosta riippumatta kykenee ottamaan siitä yhtä paljon irti. Ghiblillä on varaa hidastella ja tunnelmoida ja jättää hahmot täydellisen ontoiksi: tämä oli kehu.

Muun muassa vesi käyttäytyy erilailla pikkuisten näkökulmasta. Asioiden ajatteleminen loppuun asti ei tee leffasta mielikuvituksen juhlaa. Sankaritar on sankaritar mistä tahansa animesta. Ylpeä kissapaksukainen on Kissojen valtakunnan ja monen muun filmin johdosta kuin vanha tuttu. Muutamina sekunteina vilahtavat hyönteiset muistuttavat, miten riemastuttavasti Ghibli on ylväimpiä satujaan elävöittänyt. Alan harrastajille Kätkijät kelpaa takuuvarmasti: kynän ja siveltimen vedot ovat uusia, jos sisältö onkin vain riippumattoon torkahtaneen runoilijan unta. Alta kymmenvuotiaat saavat tästä eniten irti, jos ihmiskunnalla on tulevaisuus.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa