Suomi on synkkä maa. Täällä talvi on pitkä ja kesä lyhyt. Yhteiskunnan tila on huolestuttava: sekä hallintokoneisto että yksilöt ovat hakoteillä. Suuri tuska valtaa mielen jokaisena viikon päivänä. Parempaa ei ole näkyvissä, vaikka miten yrittäisi ja irvistäisi.

Oululais-porilainen Kurituspuolue jyskää oheisen maailmankatsomuksen viitoittamalla tiellä. Ei mitään uutta ihmisestä peilaa suoraan kohti Kotiteollisuutta, mutta suomenkielisen hevanderin lisäksi Kurituspuolue kurkottaa myös kohti jenkkipunkkia ja jopa progressiivisia kerroksia. Kokonaisuus ei ole mahdoton, joskaan bändin oma identiteetti ei ole vielä toisella albumilla pinnassa.

Tasaisesti ja totisesti musisoiva Kurituspuolue ei saa aikaan melodisia piikkejä tai päähän jääviä hokemia. Dead Kennedysille muutaman dollarin velkaa oleva Kohti kauniimpaa on yksi levyn nostattavista hetkistä, samoin kuin kulkeva ja kiero rockraita Heitätkö ensimmäisen kiven. Kaiken kaikkiaan Kurituspuolue ei kuitenkaan ole vielä sellaisessa iskussa, että 5000 kannattajakortin raja ylittyisi.

Kurituspuolue on kuitenkin selvästi tosissaan. Siksi onkin luultavaa ja toivottavaa, että kolme suomalaista miestä istuu vielä kerran asian äärelle, nauttii muutaman oluen, miettii bändin menoa, keksii käyttää ulkopuolista tuottajaa seuraavalla platallaan ja ennen muuta löytää oman tyylinsä, jossa on sitä sun tätä, eikä lähes pelkästään sitä.