Entinen Skid Row -ääni Sebastian Bach pyrkii edelleen päivittämään itseään 2000-luvulle. Miehen edellinen soolokiekko Angel Down testaili rajummalla asennevyörytyksellä ja tukevammin kasariheviltä kuulostavalla sekoituksella. Kun mukana oli vielä Mr. Guns N' Roses Axl Rose, homma pysyi mukavasti kasassa. Tuore Kicking & Screaming jatkaa jakomielisellä asenteella - asennemetallinen särmä saa rinnalleen muutamia Bachin historiasta muistuttavia viisuja. Tällä kertaa on pakko todeta, että sävellyskynästä on mustetta valunut tipoittain ja studiossa on puutteellisiin kohtiin heitetty riffin poikasta. Sebastian Bachin mahtava ääniala jää puolittain käyttämättä materiaalin keskittyessä möykkäämään tai viisujen ollessa turhan suoraviivaista perusjunttausta ilman osaavan laulajan vaatimia melodisia koukkuja.

Puolet albumin materiaalista on kuin Black Label Societyn treenikämpältä löytynyttä perusjyystöä. Bach on vaikeassa raossa äänensä kanssa, sillä vokaalisuoritus valahtaa liian helposti hampaiden kiristelyyn. Vähemmällä raskasmetallikuormalla painotetut viisut kuten vaikka Dream Forever ja I'm Alive ovat taasen harvinaisen riskittömiä ja verettömiä pakkofiilistelytuokioita. Levyn nimibiisi osoittaa koruttomasti Sebastian Bachin tuoreen albumin ristiriidan - jonkinlainen aggressiokasarirynkytys riffittelee tykimmin mutta Bach joutuu keuhkoamaan selkeästi oman äänialansa mukavuusalueen ulkopuolella. My Own Worst Enemy on suorastaan myötähäpeää aiheuttava tekele. Bach tungetaan puoliväkisin emoilevan rokkipalan tulkitsijaksi - kuin mies olisi istutettu Bullet For My Valentinen solistiksi!

Sebastian Bachin tuore soolonäyttö on yksipuolinen ja hampaaton riffipaketti, jossa varsinaisten ilonpilkahdusten joukkoon voi laskea vain Mr Bachin mehevän vokaalisuorituksen. Kuten todettua, vokaalienkin hyödyntäminen jätetään puolitiehen. Pahimmillaan albumi on kiduttavaa kuunneltavaa - niin paljon potentiaalia mutta Bachin korvaan huudetaan aivan vääränlaisia neuvoja. Maailma on täynnä mörrimöykkykirkujia ja huutolaulajia - miksi ihmeessä Sebastian Bachin ei anneta vain laulaa vetoavia kuturock-paloja ja äänijänteitä venyttäviä iloluontoisia hard rock-jumppahetkiä?