Tilaa autenttinen neekerimuija. Riemua koko perheelle. Kestää sukupolvelta toiselle. Se kokkaa, siivoaa, pyykkää ja toimii klassisena äitihahmona. Jos tilaat nyt, saat kaupan päälle kahden vuoden täysturvan kodin sisällä tapahtuvien varkauksien varalta. Vain tänään neekerimuijan tilaajat voivat hankkia puoleen hintaan ulkohuussin, joka tutkitusti vähentää tartuntojen todennäköisyyttä ollen yhteensopiva myös useimpien ruohonleikkaajaneekereiden kanssa.

60-luvulla Missisipissä hienostorouvat tilasivat. Viola Davis on keski-ikäinen piika Aibileen, joka on kasvattanut ja rakastanut useita valkoisia lapsia. Siitä lähtien kun hän menetti poikansa, hänen sydämensä on ollut porai, mutta hän palvelee valkuaisia nöyrästi niellen rasismin. Emma Stone on nuori maailmanparantaja "Skeeter". Kotiin palatessaan Skeeter ihmettelee, minne hänen rakas ruskettunut mummonsa on hukkunut. Kun Skeeter saa inspiraation kirjoittaa kirjan väheksyttyjen piikojen näkökulmasta, Aibileen on hänen ensimmäinen uhrinsa. Uhri siksi, että vaikka tunnelmat vaikuttavat idyllisiltä vauraassa lähiössä, rasismi ja väkivallan uhka kytevät pinnan tuntumassa. Skeeterin haastattelemat piiat eivät pelkää työnsä, vaan henkensä puolesta.

Piiat (The Help) on ammattitaitoinen Hollywood-humppa. Ainoa merkittävä ajatusvirhe on iso mutta herttainen. Octavia Spencer on filmin sielu. Hän tulkitsee Minny-piikaa, joka on tiukka täti, mikä aiheuttaa lisää ongelmia. Hän sotii laajimmin Bryce Dallas Howardin tulkitseman ilkeän nirppanokan Hillyn kanssa. Sota ei kerjää moitteen sanaa. Kiva on sekin sivujuoni, jossa Minny vuorovaikuttaa uuden emäntänsä kanssa. Emäntä on sääliä herättävän yksinkertainen tiimalasiblondi, jolla on hyvä sydän. Ajatusvirhe on se, että Minny ehtii profiloitua päähenkilöksi, vaikka elokuva kehystetään Aibileenin ja Skeeterin tarinoilla. Davis ja Stone näyttelevät liikuttavasti suurien hetkiensä aikana, mutta hetket olisivat luontevammin "suuria", jos kipinä ei ehtisi hiipua suoranaisella väliajalla. Piiat kestää kaksi ja puoli tuntia.

Teos on samaa maata kuin Palveluksessanne Miss Daisy (1989). Aihe on sama. Menneisyyttä vatvotaan. Se on sallittua. Toisaalta, onko olemassa tv-sarjan Rooma veroista leffaa, joka tahtoo kuvata muinaista barbarismia, eikä olla osa romantisoitua historiaa? Palataksemme rasismiin, Arvaa kuka tulee päivälliselle (1967) kertoo omasta ajastaan. Vaniljat tarjoavat päivällistä tyttärensä mehevälle mokkamiehelle. Konflikti on se, että suvaitsevainen isä ei tahdo, että suvaitsemattomat kiusaavat tytärtä. Verrattuna vuosien 1989 ja 2011 tapauksiin, elokuva on yksinkertaisempi ja teatterimaisempi - ja väkevämpi. Jotakin aitoa, mitä tekijät ovat tunteneet, välittyy jopa kun elokuva laskelmoi. Aikamatkustuselokuviin nähden kyyneleitteni määrä oli kolminkertainen.

Piiat huomauttaa itse Skeeterille, että "nämä aiheet" ovat "parasta ennen". Menneitä sukupolvia tuhmana pitävä Piiat ja nykyaikaan sijoittuva ontto, kolkko ja älyvapaa Le Havre herättävät tarpeita! Missä on Piikojen veroinen - arvotaan vaikka että - homoilu, joka antaa eväitä ajankohtaiseen keskusteluun? Brad Pitt ja Angelina Jolie eivät mene naimisiin, ennen kuin homot voivat mennä... mutta leffoissaan molemmat vain makeilevat. Le Havre ja sen ystävät (saamani vihapalautteen ja kaiken muun lukemani perusteella) eivät ole niinkään kiinnostuneita elämän reaaliteeteista ja tunteiden kirjosta, kuin kukkahattuklaanin hyväätarkoittavan politiikan aggressiivisesta tai lammasmaisesta myötäilystä. Piikojen mukaan semmoiset ihmiset olivat 60-luvulla rasisteja. Piiat on tervehenkinen hyvänmielen elokuva.

Aihevalinta saattaa auttaa omistautuvia näyttelijöitä ja valitettavasti myös ohjaaja-kirjoittaja Tate Tayloria saamaan gaalatunnustusta. Taylor on hieno mies noin muuten, mutta fiktiiviseen romaaniin perustuva elokuva ei saisi edes tuoksahtaa tositapahtumia listaavalta kohtauskokoelmalta.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa