Ohjekirjasta löytyy "arvostelu", jonka sarjan ystävät osaavat tulkita oman makunsa mukaisesti, kuten osaa kuka tahansa demoa kokeillut tulokaskin:

"Total War saattaa vaikuttaa monimutkaiselta kun aloitat pelaamisen, mutta se ei ole kovinkaan mutkikas. Ihan tosissaan. Kyse on vain lukuisista kivoista pienistä ideoista, jotka seisovat tosi lähekkäin ja teeskentelevät olevansa mutkikkaita!"

Mikä tehtävä jää kriitikolle? Faktojen luettelu? Total Wareissa yhdistyy reaaliaikainen taktikointi tyyliin Myth ja vuoropohjainen valtakunnan hallinta tyyliin Civilization. Fall of the Samurai on itsenäinen, laaja ja edullinen lisäosa. Emopeliä Total War: Shogun 2 ei tarvita. Toiminta on siirtynyt 1500-luvulta 1800-luvulle. Historiasta tietävä aavistaa mitä tämä meinaa. Fanit onnistuvat teeskentelemään, että uudistukset ovat merkityksellisiä.

Joko suututin heidät? Vaihdoin sanan "mutkikas" sanaan "merkityksellinen", mutta tarkoitin sitä mitä ohjekirjakin. Peli on kiva, muttei hyvä. Varautukaa vertaukseen.

Defence Grid on tornipuolustuspeli. Tuohon saa laittaa tornin. Laitetaan. Torni tappaa vihollisia. Selkeää. Ansaitaksesi kultamitalin vaikeimmalla tasolla, joudut optimoimaan puoli päivää, jotta oikea torni on kentällä oikeaan aikaan! Olisi kivaa, jos tekijät laajentaisivat konseptia.

Total War on eeppistä sotimista. Kun hevoset lähestyvät jousiampujia, viet keihäsmiehet eteen. Kaikki yksiköt ryhtyvät kiehnäämään kuin kusiaiset. Sekavaa. Zoomaa ihastellaksesi mahtavaa grafiikkaa! Olisi kivaa, jos tekijät hajottaisivat pelin atomeiksi, miettisivät miksi Myth oli selkeämpi ja nousisivat tuhkasta Feeniksin lailla, eivätkä lappaisi vetelän perustan päälle lisää kivoja ominaisuuksia.



Löysin Fall of the Samuraista yhden uudistuksen havaintokyvylläni: jousimiehet eivät toimi.

Perinteisesti jousiampujilla on kiva pelata, koska niillä on mahdollista pelata. Voittaaksesi jopa hevosmiehet haet hyviä asemia järjestellen rivejä jatkuvasti. 1800-luvulla on kivääreitä. Jousiampujat ovat parempia kukkulaisessa maastossa, mutta kiväärien kantama pakottaa heidät perääntymään niin aikaisin, ettei heitä ehdi järjestellä.

Hienoa, taktiikkaa on säädettävä. Tehdään se määrätietoisesti. Kokeillaan katanamiesten soveltuvuutta tukijoukoiksi. Matsi alkaa. Haetaan asemaa. Odotusta on ilmassa. Oho, vihollinen tusautti tykillä armeijani ilmaan. Jaahas, nyt ninjat iskivät selustaan. Suljin pelin ctrl-alt-delillä.

Olen riittävän altis addiktioille, jotta saattaisin pelata kuukauden (720 tuntia) moninpeliä, jossa isketään ninjoilla selustaan tykistökeskityksen aikana (jos peli olisi lisäksi: hyvä). Olen liian vanha, jotta jaksaisin sietää toisenkin illan moninpeliä, jossa hyvät yksiköt on avattava. Shakissa ei avata yksiköitä. Age of Empires Onlinessa avataan, koska se on ilmaispeli, joka tahtoo n00bien pelaavan mahdollisimman paljon. Viis tappioista. Minä en tahdo yhtäkään voittoa, joka johtuu siitä, ettei vastustaja ole avannut hyviä yksiköitä.



Kampanja on tuhti annos tyhjiä kaloreita. Eristyksissä eläneellä Japanilla on ongelmansa. Shogunin ja keisarin kannattajat kinastelevat. Länsivallat yrittävät saada jalansijaa kauppasuhteiden merkeissä. Japani on pelilauta, lauta on jaettu lääneiksi. Mensan testiltä homma vaikuttaa, kun neuvonantaja alkaa heti sopottaa brouken inglishiä, jos vahingossa avaat jonkun diplomatiaruudun tai taulukkolaskennan.

Ei paniikkia: pelaaminen on helppoa, kuten ohjekirja lupasi. Kaupunkeihin rakennetaan asioita. Sitten menet diplomatiaruutuun kuulemaan kettuilua: kauppatavarasi ovat paskaa. Siispä teet sotilaita ja valtaat tylyttäjiltä maat. Jos valtaat vähän liikaa, moni suivaantuu ja pian lataustauot ja taisteluiden itseään toistava luonne nakertavat motivaatiota jatkaa.

Motivaatio kosahti nollille 20 tuntia pelattuani. Ei paha. Aika kuluu rattoisasti naksutellessa ja ohjeita lukiessa. Mitä, tällä yksiköllä on hyvä moraali! Olisiko pitänyt käyttää sitä silloin, kun hävisin koska joukkoni päättivät lähteä kotiin? Ei suinkaan. Total Waria ei ajatella matemaattisesti. Peli tavallaan on realistinen. Se on realistista, ettei kaikkea voi hallita. Se ei ole, että moninpelissä moraalia saa pitämällä mökkiä hallussa, mutta joo, pih, prööt, tms.

Tahdot tehdä kaikkea. Tahdot uutta teknologiaa, kuten rautateitä. Voi kun olisi rahaakin. Hauska esimerkki syvyydestä on se, että jos pelaat kuin barbaari ääliö, peli reagoi tähän tyydyttävästi. Rahaongelmat haihtuvat ryöstämällä vallatut kaupungit. Viis maineesta, armeijan ylläpitokustannuksista ja siitä, että kaikkialla valtakunnassa alamaiset kapinoivat ja raiskaavat yhteistä omaisuutta! Tällainen taktiikka ei ole kestävää kehitystä. Kehnosti käy sotaherroille, jotka etenevät liian pitkälle. Runollista.

Useimmat ominaisuudet ovat puutaheinää. Civilizationien selkeyteen nähden peli on 10 tunnin tuolla puolen yhä melkoista arvailua. Agenttien kuten ninjojen ja hutsujen ansiosta vuoroilla on liikuteltavaa, mutta mitä hyötyä on onnistuneesta sabotaasista? Tarkoitan että: käytännössä, aikuisten oikeasti, armeijan maksimointiin verrattuna? 100 tuntia pelannut tietää.

Jos tahdot ampua torpedon höyrylaivasta, rakenna laiva. Jos et tahdo, niin älä. Eräässä vaiheessa kaupunkiani pommitettiin mereltä käsin jatkuvasti. Vatut minä siitä, tai muusta teeskennellystä mutkikkuudesta kuten vuodenajoista.



Taisteluissa laitetaan kiväärimiehet eteen, jousimiehet toiseksi ja muut toistaiseksi taakse. Sitten tietokone tappaa itsensä, kunnes se keksii tykin.

Se on jännää aluksi, kun tekoäly yllättää ja pärjätä pitää alivoimalla. Linnojen piirityksissä on draamaa. Kiväärimiesten järjestely muurille ei vaadi osaamista, mutta kun ne siinä ylivoimaista vihollista paukuttelevat, zoomaa alas mahtigrafiikoihin, niin peli näyttää historialliselta draamalta.

Lintuperspektiivistä käsin yksiköt ovat muurahaisia nimeltä banzai ja kinkajou. Banzailla on pyssyt. Kinkajout tulevat päälle. Häh: mikseivät banzaini ammu?! Ovatko ne banzaita?! Käsitinkö väärin mitä banzai tarkoittaa?! Älä riehu. Zoomaa alas. Nauti hetki siitä, kun yksikkösi lataavat aseensa realistisesti. Hyvä on. Nautin kyllä. Hetken.

Mythistä on aikaa sukupolvi. Total War on kuningas. En väitä, että vaikkapa Lionheart: King's Crusade pistää paremmaksi, vaikka siinä oli vähemmän tyhjäkäyntiä. Mitä tehtiin Mythissä? Ohjattiin niin pientä armeijaa, että ohjaaminen oli pelaamista. Joukkojen käyttäytyminen maasto-olosuhteissa ja muodostelmissa oli ymmärrettävää. Ansoja viritettiin. Koomisia tilanteita syntyi. Myth on ainoa kokemani vapaan kameran reaaliaikanaksuttelu, joka oli niin tyydyttävä perusmättönä, että samat rutiinit kiehtoivat myös lipunryöstönä ja muina kujeiluina.

Total War on muovinen, vetelä ja siihen mahtuu paljon ilmaa. Se tosiaan on jotakin kovispeli Mythin ja syvällisen Civilizationin väliltä, mutta se ei ole symbioosi eikä kompromissi, vaan kortsu.