Vain harva käsikonsolin peli on tähän mennessä ollut tuotantoarvoiltaan todella verrattavissa olkkarikoneiden tarjontaan. Vaikka niin PSP:ltä kuin (3)DS:ltä löytyy mukavaa ajanvietettä, on ollut vaikeaa hahmottaa mitään niistä varsinaiseksi AAA-peliksi. Tähän on nyt tullut muutos, sillä Sony osoittaa olevansa tosissaan Vitansa kanssa tuomalla Nathan Draken taskukoneelleen täsmälleen sellaisena, jona olemme hänet oppineet tuntemaan - hyvässä ja pahassa.

Kyseessä on muutenkin irtiotto sarjalle, sillä tasaisesta laadustaan tunnettu Naughty Dog on luovuttanut valtikan taskuversion tekemisestä Bend Studiolle. Tämä on varsin ymmärrettävää sikäli, että ND sai juuri valmiiksi Uncharted 3:n, eikä UC:GA ole mikään viikossa kokoon hutaistu kyhäelmä, vaan sen maisemien väsäilyyn on mennyt varmasti tovi jos toinenkin.




Aikaisempia Kartoittamattomia pelannut tuntee välittömästi pelin käynnistyttyä olonsa kotoisaksi. Drake on tuttujen ja tuntemattomien kanssa taas muinaisten aarteiden jäljillä. Enimmäkseen loikitaan ja roikutaan seinillä, välillä ammutaan, välillä ratkotaan pulmia, välillä vehdataan naisten kanssa. Edelleenkään Drakelle ei tuota mitään tunnontuskia ampua noin viittä sataa tuntematonta rivisolttua kiväärillä päähän, mutta sen sijaan aivan ilmiselvästi petollisen ja hengenvaarallisen kumppanin nitistämiseen pokka ei vain tunnu millään piisaavan. Samoin viholliset ovat edelleen aivan järjettömän kestäviä: 250 pääosuman trophyn saa normaalin läpipeluun aikana kuin vahingossa, sillä muualle ammuttaessa rivijannukin kestää kymmeniä kuteja.

Mutta jos ei jaksa etsiä tarinasta epäloogisuuksia, UC on edelleen pelimaailman Hollywood-viihdettä useammaksi illaksi. Tämänkään episodin kanssa kestossa ei ole säästelty, vaan tarjolla on normaalit yli 30 "lukua" toimintaa ja ongelmanratkaisua. Itseltäni läpipeluu vaati pari aktiivista viikonloppua, riippuen bonusesineiden etsinnän määrästä saa aikaa menemään enemmän tai vähemmänkin. Trophyjen metsästäjälle työtä on luvassa runsaasti, sillä kaikenlaista pientä etsittävää on piilotettu peliin miltei lannistavan paljon.




Sonylla on harvinaisen ärsyttävä tapa vaatia, että studiot ymppäävät peleihinsä konsolin ominaisuuksia esitteleviä osuuksia. Golden Abyss sisältää tätä syntiä runsaasti, mihin Penny Arcade ehtikin jo aiemmin kommentoimaan.



Suuri osa kosketusnäyttö- ja liiketunnistinkikkailusta tuntuu äärimmäisen turhalta ja päälleliimatulta, mutta hyvä puoli on, että aivan kaikkia niistä ei ole pakko tehdä, vaan peliä voi pääosin pelata kuten PS3-ohjaimella. Samoin matkan varrella nähdään muutama ihan kekseliäskin temppu, vaikka ne vähemmistöön jäävätkin. Tietyt QTE-jaksot on siirretty näppäimistä näytölle, ja pitkin hampain on myönnettävä, että ne toimivat melkein paremmin kuin nappuloiden takominen. Eri asia on sitten, miten tarpeellisia ne ovat kaiken kaikkiaan. On myös aika vaikea välttyä tunteelta, että peliin on tehty keinotekoistakin lisäpituutta venyttämällä kiipeily- ja räiskintäjaksoja. Tämä nyt tosin on tuttua jo sarjan aiemmista osista.




Viihdyin Uncharted: Golden Abyssin parissa, aivan kuten olen viihtynyt muidenkin Unchartedien parissa. PS Vitan julkaisupeleistä tämä on ollut itselleni selkeä ykkönen. Bend Studio käsittelee alkuperäismateriaalia pieteetillä, eikä tuotantokustannuksissa ole säästelty. Peli on jopa suomennettu, joskin kääntäjä saakoon satikutia yhdestä toistuvasta amatöörivirheestä liittyen erisnimien kääntämiseen. Pikkunäytöllä grafiikka on näyttävää ja ääniraita kuulokkeilla nautittuna sopivan muhkea sekin. Samalla mukana on kuitenkin sarjaa jo pitempään vaivanneita ärsyttävyyksiä, joten UC:GA ei ehkä käännytä ketään faniksi, muttei tuota pettymystäkään kenellekään peliin tykästyneelle. Itselleni tulee vielä lisäarvoa siitä, että pikkulasten isäkin voi ammuskella ihmisiä pikkuruudulla kuulokkeet päässä häiritsemättä muuta ruokakuntaa.