Kingdoms of Amalur: Reckoning
Arvioitu: | Xbox 360 |
Genre: | Roolipelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | 38 Studios |
Julkaisija: | Electronic Arts |
Julkaisupäivä: | 09.02.2012 |
Pelin kotisivut |
Kohtalo kateissa
V2.fi tutustui Kingdoms of Amalur: Reckoningiin, eli kavereiden kesken Amaluuriin, jo loppuvuodesta ja nyt kuningaskunnan värikkäissä metsissä ja synkissä luolastoissa on ehditty samoilla jo reilu tovi. Uutta RPG-yrittäjää katsotaan jättiläisten hallitsemilla markkinoilla aina hieman nenän vartta pitkin, mutta kannattaa lukea pelin taustoista lisää täältä.
Alusta alkaen kaiken kattavaksi massiiviseksi fantasiamaailmaksi rakennettu Amalur pistää pelaajan pään hieman sekaisin, kun olentojen rodut, nimet, ammatit, paikannimet ja muut syydetään syliin. Tarinan perusideana on tutusti puhtaalta paperilta lähteminen: tällä kertaa syy päähahmon muistin- ja varusteiden menetykseen on se, että sankarimme (valitsi alussa sitten mies- tai naispuolisen) syntyy urhean taistokuoleman jälkeen uudelleen, kun menninkäiset saavat vihdoin Well of Soulsin taiat natsaamaan. Uuden elon hintana, tai kätsynä sivutuotteena, on vapaa kohtalo, mikä Amalurin maailmassa on ennenkuulumatonta.
Kun on kohtaloton, kavahtaa tavallinen kansa. Siksipä sankarillemme syydetään sankarillisia tehtäviä, täytyyhän hänen olla maailman pelastaja, se yksi valittu. Kohtaloton tarkoittaa myös erikoisuutta RPG-pelien maailmassa: pelaajalla ei ole mitään kiinteää hahmoluokkaa, vaan omaa suuntautumistaan voi vaihdella ja uusia vaihtoehtoja tulee sen mukaan, miten pelaa. Itselleni tämä ratkaisu oli mieleen, vaikka päädyinkin pelaamaan aikalailla monitaitoista keskitien kulkijaa.
Kun pelistä ensimmäistä kertaa kuultiin, tekijät uhkasivat sekoittaa God of Warien toiminnan Oblivion-meininkiin. Periaatteessa tässä on onnistuttukin. Parhaimmillaan taistelut ovat kuin toimintapeleistä tai jopa tappelupeleistä. God of Wareista on tuttua myös lopetusliikkeet Quick Time Event -tyyliin. Jos pelaaja tähän suostuu, on tasapainotus parempi kuin monissa kilpailijoissa: taistelu on tarpeeksi pitkälle vietyä ja roolipelaaminen myös. Jos taas tyytyy enimmäkseen loitsimaan kauempaa, on fiilis tietenkin eri.
Roolipelipuoli ei tarjoa yllätyksiä, mutta on silti salakavalan viihdyttävää. Sorruin niihin samoihin kuoppiin, joihin aina roolipelatessani sorrun: könyämään tuntikaupalla sivutehtävästä toiseen ja silti rynnistämään isompien vastusten päälle, ennenkuin kyky- ja varustetasoni on lähimaillakaan tarvittavaa. Tuurilla ja sitkeydellä pääsin kuitenkin aina eteenpäin ja lopulta pelaajan hahmosta tulee melkoisen voittamaton.
Lootin kerääminen on aina koukuttavaa, vaikkei sankari pysty kaikkea kantamaankaan. Inventaarion täyttyminen tuli välillä yllätyksenä, kun samoilin pitkin metsiä tappamassa sitä ja tätä hirviötä ja hakemassa tuota ja sitä kadonnutta esinettä. Roinan rohmuamisen vastapainona ovat sitten omat kyvyt craftaamisen ja alkemian aloilla. Niillä - ja kaupoista ostamalla - saa helpohkosti aikaiseksi astetta parempaa esineistöä ja varustusta, mikä vie vähän pohjan tutkimusmatkailulta.
Kingdoms of Amaluria on työstetty hartaudella ja uudeksi studioksi isolla budjetilla, ja sen voi aistia jo melkein heti alkuhetkistä. Musiikki on sopivan fantasieeppistä, McFarlanen loihtimat maisemat tulvivat värejä sekä yksityiskohtia ja studion oma pelimoottori pyörittää isoa maailmaa enimmäkseen mainiosti. Amalurilta jää kuitenkin uupumaan vielä jonkinlainen oma sielu, niin paljon vastaan tulevasta tuntuu muualta lainatulta.
Haluaisin antaa Amalurille enemmän pisteitä ihan vain siksi, että kyynisimmätkin “alle 90 on p**ka peli” -tyypit antaisivat sille mahdollisuuden. Paljon omaperäistä se ei tarjoa, muttei tekee kaiken tarjoilemansa hyvin ja muuttaa “pelaanpa taas parikymmentä minuuttia” -tuokiot helposti monituntisiksi sessioiksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Amalurin universumissa seuraavaksi tapahtuu, MMO on ainakin jo luvattu tämän vuoden puolella.
Sä oot mun kohtaloin
Alusta alkaen kaiken kattavaksi massiiviseksi fantasiamaailmaksi rakennettu Amalur pistää pelaajan pään hieman sekaisin, kun olentojen rodut, nimet, ammatit, paikannimet ja muut syydetään syliin. Tarinan perusideana on tutusti puhtaalta paperilta lähteminen: tällä kertaa syy päähahmon muistin- ja varusteiden menetykseen on se, että sankarimme (valitsi alussa sitten mies- tai naispuolisen) syntyy urhean taistokuoleman jälkeen uudelleen, kun menninkäiset saavat vihdoin Well of Soulsin taiat natsaamaan. Uuden elon hintana, tai kätsynä sivutuotteena, on vapaa kohtalo, mikä Amalurin maailmassa on ennenkuulumatonta.
Kun on kohtaloton, kavahtaa tavallinen kansa. Siksipä sankarillemme syydetään sankarillisia tehtäviä, täytyyhän hänen olla maailman pelastaja, se yksi valittu. Kohtaloton tarkoittaa myös erikoisuutta RPG-pelien maailmassa: pelaajalla ei ole mitään kiinteää hahmoluokkaa, vaan omaa suuntautumistaan voi vaihdella ja uusia vaihtoehtoja tulee sen mukaan, miten pelaa. Itselleni tämä ratkaisu oli mieleen, vaikka päädyinkin pelaamaan aikalailla monitaitoista keskitien kulkijaa.
Mätkien ja tutkien
Kun pelistä ensimmäistä kertaa kuultiin, tekijät uhkasivat sekoittaa God of Warien toiminnan Oblivion-meininkiin. Periaatteessa tässä on onnistuttukin. Parhaimmillaan taistelut ovat kuin toimintapeleistä tai jopa tappelupeleistä. God of Wareista on tuttua myös lopetusliikkeet Quick Time Event -tyyliin. Jos pelaaja tähän suostuu, on tasapainotus parempi kuin monissa kilpailijoissa: taistelu on tarpeeksi pitkälle vietyä ja roolipelaaminen myös. Jos taas tyytyy enimmäkseen loitsimaan kauempaa, on fiilis tietenkin eri.
Roolipelipuoli ei tarjoa yllätyksiä, mutta on silti salakavalan viihdyttävää. Sorruin niihin samoihin kuoppiin, joihin aina roolipelatessani sorrun: könyämään tuntikaupalla sivutehtävästä toiseen ja silti rynnistämään isompien vastusten päälle, ennenkuin kyky- ja varustetasoni on lähimaillakaan tarvittavaa. Tuurilla ja sitkeydellä pääsin kuitenkin aina eteenpäin ja lopulta pelaajan hahmosta tulee melkoisen voittamaton.
Lootin kerääminen on aina koukuttavaa, vaikkei sankari pysty kaikkea kantamaankaan. Inventaarion täyttyminen tuli välillä yllätyksenä, kun samoilin pitkin metsiä tappamassa sitä ja tätä hirviötä ja hakemassa tuota ja sitä kadonnutta esinettä. Roinan rohmuamisen vastapainona ovat sitten omat kyvyt craftaamisen ja alkemian aloilla. Niillä - ja kaupoista ostamalla - saa helpohkosti aikaiseksi astetta parempaa esineistöä ja varustusta, mikä vie vähän pohjan tutkimusmatkailulta.
Krumeluurin kuningaskunta
Kingdoms of Amaluria on työstetty hartaudella ja uudeksi studioksi isolla budjetilla, ja sen voi aistia jo melkein heti alkuhetkistä. Musiikki on sopivan fantasieeppistä, McFarlanen loihtimat maisemat tulvivat värejä sekä yksityiskohtia ja studion oma pelimoottori pyörittää isoa maailmaa enimmäkseen mainiosti. Amalurilta jää kuitenkin uupumaan vielä jonkinlainen oma sielu, niin paljon vastaan tulevasta tuntuu muualta lainatulta.
Haluaisin antaa Amalurille enemmän pisteitä ihan vain siksi, että kyynisimmätkin “alle 90 on p**ka peli” -tyypit antaisivat sille mahdollisuuden. Paljon omaperäistä se ei tarjoa, muttei tekee kaiken tarjoilemansa hyvin ja muuttaa “pelaanpa taas parikymmentä minuuttia” -tuokiot helposti monituntisiksi sessioiksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Amalurin universumissa seuraavaksi tapahtuu, MMO on ainakin jo luvattu tämän vuoden puolella.
Kingdoms of Amalur: Reckoning (Xbox 360)
Koukuttavaa taistelua ja keräämistä tarjoavan toimintaropen oma olemus jää ohueksi, mutta yrittämisen puutteesta sitä ei voi syyttää.
- tarina toimii
- taistelut toimivat
- koukuttaa
- pelisuunnittelussa ei riskejä
- lähes kaikki on nähty muualla
- ei ole löytänyt vielä itseään
Keskustelut (10 viestiä)
19.03.2012 klo 20.41 1
lähes kaikki on nähty muualla"
"yrittämisen puutteesta sitä ei voi syyttää."
ainakin mun korvaan jokseenkin ristiriitaista??
Rekisteröitynyt 25.09.2011
19.03.2012 klo 21.21
Pelin tarinahan on peräisin fantasiakirjailija R.A. Salvatoren kynästä. Tiedä sitten, onko se mistään kotoisin, aika perushutultahan tuo kuitenkin vaikuttaa. Tylsää tusinakamaa ne äijän omatkin teokset ovat enimmäkseen olleet.
Roolipeli kunnon taistelusysteemillä kiinnostaa kuitenkin kovasti.
Rekisteröitynyt 11.04.2007
20.03.2012 klo 00.31
20.03.2012 klo 15.02
Pelin tarinahan on peräisin fantasiakirjailija R.A. Salvatoren kynästä. Tiedä sitten, onko se mistään kotoisin, aika perushutultahan tuo kuitenkin vaikuttaa. Tylsää tusinakamaa ne äijän omatkin teokset ovat enimmäkseen olleet.
Salvatore taidetaan tuntea ennemmin tuotantonsa määrästä kuin laadusta, aika liukuhihnasettiä nuo miehen teokset. Jotenkin tämä vaikuttaakin peliltä johon on lähinnä koitettu tehdä asiat oikein eikä keksiä todella paljon uutta ja omaa. Ei kai sekään pöhkö veto ole.
Rekisteröitynyt 04.09.2011
20.03.2012 klo 15.53
Pelin tarinahan on peräisin fantasiakirjailija R.A. Salvatoren kynästä. Tiedä sitten, onko se mistään kotoisin, aika perushutultahan tuo kuitenkin vaikuttaa. Tylsää tusinakamaa ne äijän omatkin teokset ovat enimmäkseen olleet.
Salvatore taidetaan tuntea ennemmin tuotantonsa määrästä kuin laadusta, aika liukuhihnasettiä nuo miehen teokset. Jotenkin tämä vaikuttaakin peliltä johon on lähinnä koitettu tehdä asiat oikein eikä keksiä todella paljon uutta ja omaa. Ei kai sekään pöhkö veto ole.
No sanotaanko, että miehen teokset eivät ole niinkään kuin hyvä elokuva, vain hyvä televisiosarja. Jos luet yhden kirjan jostain välisätä et paljoa ymmärrä. Versinkin miehen Drizz-sarja ja siitä harhautuva Palkkasoturit sarja ovat harvinaisen laadukkaita ja taistelupainotteisen high-fantasyn parhammistoa.
Salvatoren dissauksessa on lähinnä koko hänen edustamansa genren dissaamisesta, ei niinkään kirjailijan itsensä. Huomattavasti laadukkaampia ovat, kun vaikka Harry Potterit.
Itsepeliä kokeilin kaverilla vähän matkaa. Kuitenkin aika nopeasti tuli tilanne, että potionit loppui ja ne maksoivat älyttömästi. Ja ei pystynyt hiilaamaan mitenkään itestään. Ja kun aina sai kumminkin vähän vahinkoa teki se etemisen mahdottomaksi. Ymmärsinkö jotain väärin?
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
20.03.2012 klo 22.09
Moderaattori
Rekisteröitynyt 04.04.2007
21.03.2012 klo 11.19
En sitten tiedä onko noista melee classeilla mitään hyötyä, mutta maagia pelatessa parilla sellaisella saa melkein hp barin täyteen jos uloste osuu tuulettimeen.
Maagilla pelaaminen KoA:ssa tosin on niin helppoa, että eipä niitä juuri tule tarvittua ja jos tarvitsee, olet itse todennäköisesti ryssinyt jotain.
21.03.2012 klo 17.07
Rekisteröitynyt 20.12.2010
23.03.2012 klo 17.40
Rekisteröitynyt 28.06.2008
24.03.2012 klo 11.24
Kokeilin demoa eikä siinä pystynyt edes liikkumaan, kaverilla ei tullut kuvaa :S
Suosittelen googlea. Itsellä oli sama ongelma ja löysin siihen toimivan ratkaisun minuutissa.
Kirjoita kommentti