Tämä arvostelu tulee myöhässä. Päällimmäinen syy on, että tapahtui se, mitä ei toivoisi kenellekään: Xbox 360 leipoi kiinni. Olin Xboxin julkaisupäivästä asti väistellyt kuolonkehää onnistuneesti, mutta nyt juuri joulukuun alussa tuuri loppui: viimeisen Jasper-revision boksi jysähti jumiin kesken pelin ja vei mukanaan kaikki tallennukset - myös miltei loppuun pelatun NFS: The Runin. Tästä toipumiseen kului aikansa, vaikka Xbox Suomi järjestikin heti toisen koneen lainaksi, että sain kirjoiteltua muut jouluksi lupaamani jutut.

Halusin kuitenkin kirjoittaa tästä pelistä, lähinnä siksi, että arvosana on nyt eri kuin mitä se olisi ollut joulukuun alussa. On mukavaa nähdä, että julkaisijalla on selkärankaa vielä korjailla pelejään jälkikäteen, vaikka myyntimenestys olisi varma muutenkin.




Viime joulumarkkinoille saapunut Need for Speed kertoo sinällään kutkuttavasta tilanteesta, jossa ajetaan kilpaa USA:n halki rannikolta toiselle. Tätä aihetta on käsitelty aiemminkin kattavasti viihdemaailmassa, mutta NFS lisää asiaan oman twistinsä: päähenkilö Jack on järjestänyt itsensä tilanteeseen, jossa mafia haluaa hänet hengiltä. Tilanteen voi ilmeisestikin korjata voittamalla kilpailun, jossa pääpalkintona on miljoonatolkulla rahaa. Rahoittajaksi ilmestyy edustavan näköinen (ts. Christina Hendricksin näköinen) pimu.

Varsin pian pelaajalle käy selväksi, että kyse ei ole oikeastaan niinkään kilpa-ajosta kuin ennalta määritettyjen välitavoitteiden täyttämisestä. Vaikka olisit millainen The Stig, voit kussakin kisassa ohittaa vain ennalta määritetyn määrän muita kuskeja. Koko maratoonikisa on pilkottu muutaman minuutin pituisiin pätkiin. Muutaman tason välein seuraa elokuvamainen QTE-välinäytös.




Ehkä erikoisinta pelissä on, että se käyttää Frostbite 2 -pelimoottoria - siis samaa kuin Battlefield 3. Tämä yllätti monet pelin trailereissa, mutta totuus on että nykyisin pelimoottorit tehdään hyvin joustaviksi, ja paljon riippuu myös mukaan ympätystä fysiikkarutiinista. Käytännössä NFSTR näyttää paikoin oikeinkin hyvältä, eikä pelimoottorin rajoituksiin törmää oikein millään tavoin. Maastot ovat soman näköisiä - parhaimmillaan, kuten lumivyöryssä ajaessa, suorastaan huimaavia. Ruudunpäivitys soljuu riittävän jouheasti. Ainoa huomionarvoinen seikka ovat pitkähköt latausajat - olen antanut kertoa itselleni, että myös BF3 pitää latailusta, mutta en osaa sanoa liittyvätkö asiat toisiinsa.




Kun pelasin The Runia joulukuussa, siinä oli runsaasti hyvin ärsyttäviä ominaisuuksia. Pitkien latausaikojen lisäksi tuntui, että peli "resetoi" autoa itsestään lähes koko ajan, jos vain hipaisikin tien ulkopuolista aluetta. Ja tämän jälkeen tietysti aina ladattiin. Autojen ajotuntuma oli todella oikukas ja muutaman kentän vaikeustaso tuntui kovalta Normal-tasollakin.

Laiterikko kuitenkin antoi mahdollisuuden pelata samat kentät uudelleen sen jälkeen, kun peliin oli julkaistu kaksi isoa päivitystä. Jos nyt ei voinut puhua aivan toisesta pelistä, niin huomattavasti mukavammasta kokemuksesta kuitenkin. Pienestä oikaisusta ei enää rokotettu kohtuuttomasti, autot pysyivät paremmin tassussa ja peli eteni jouhevammin. Huomasin pitäväni siitä, pahus vieköön.

Mutta patch ei voinut korjata sitä, että pelin taustatarina on aivan tarpeettoman synkkä ja väkivaltainen. Ilmeisesti on haluttu hakea vähän coolimpaa näkökulmaa mantereen halki rälläämiselle ottamalla mukaan mafiaa ja ammuskelua, mutta minun oli vaikea ymmärtää mitä tarkoitusta palvelee se, että välinäytöksissä pelaaja takoo poliiseita turpaan. Pikemminkin se vähensi pelin arvoa itselleni, koska en enää voinut pelata sitä yhdessä lapseni kanssa, koska milloin tahansa saattoikin ruutuun ilmestyä väkivaltaa.




Kirjoittaessani tätä NFSTR on jo tehnyt pääosan myynnistään ja jatkaa seuraavaksi matkaa alennusmyynteihin. Sieltä poimittuna se tarjoaa useammaksi illaksi ihan mukavaa huvia, lisensoituja autoja ja paikoin suorastaan huikeita ajoympäristöjä. Historia ei tule tätä peliä muistamaan, mutta autopelien ystävä voi silti nauttia siitä. Autolog-toiminnon avulla voi vieläpä kirittää kavereitaan.

Itse muistelen kuitenkin kaiholla edesmennyttä UK Resistance -peliblogia ja heidän "Blue Skies in Games" -kampanjaansa, joka liputti sen puolesta, että pelien pitäisi näyttää iloisilta, jos siihen vain on syytä. NFSTR on synkkää, mustaa ja harmaata väkivaltaa, vaikka mukana on viehättävä Christina Hendricks, ja vaikka autoilla koheltaminen on pohjimmiltaan... hyväntuulista, lapsellista hauskaa. Sellaista kuin Cannonball Run vuodelta 1981.