Resident Evil on koetellut aikaisemmin käsikonsoleilla onneaan lähinnä sarjan ensimmäisen pelin uusintajulkaisulla. Nyt käsikonsolitekniikan kehityttyä lähemmäs kotikoneita uutta aluevaltausta yritetään aivan tosissaan. Sarjassa on jo selkeä aloitus ja lopetus, joten Resident Evil: Revelationsin tarina sijoittuu ajallisesti RE 4:n ja 5:n välille. Bioterrorismi jyllää ja mustassa pörssissä käydään kauppaa vaarallisen T-viruksen muunnelmista. Terroristiuhkia taltutetaan rankoin ottein, kun viruksen saastuttama metropoli Terragrigia käristetään samoilla auringonsäteillä, joita avaruudesta peilataan kaupungin aurinkopaneeleihin. Vähemmän siviiliuhreja toivoen bioterrorismia vastaan taistelee myös BSAA, jossa tutut Chris Redfield ja Jill Valentine vaikuttavat. Resident Evileille ominaiseen tyyliin Chris katoaa kuin pieru saharaan, joten Jill seuraa hänen paikannussignaaliaan myrskyävällä merellä tyhjänä ajelehtivalle Queen Zenobia –luksusristeilijälle.




Chrisin etsiminen laivasta paljastuu vain väijytykseksi, jota seuraa iso annos fanserviceä. Kannattaa pitää 3D päällä, kun Jill heräilee tiukissa haalareissaan tokkuraisena kovin tutunoloisesta huoneesta. Luksusristeilijä alkaa vaikuttaa siitä hetkestä lähtien sairaalta vitsiltä, kun tajuaa mielipuolien sisustaneen laivan kopioiden täysin Umbrella Corporationin laitoksia ja kartanoita hallinneen 1930-luvun tyylin. Nurkissa laahustaa kylmänkankeita ja kalpeita mutantteja, jotka ovat hidas ja örisevä korvike hitaille ja öriseville zombeille. Ensimmäisiä käytäviä kulkiessaan tunnelma loksahtaa kohdalleen yhdistäessään parhaita puolia pelisarjan vanhasta ja modernista tyylistä.

Yksityiskohtaisia huoneita tutkitaankin huolellisesti Metroid Prime –tyylisellä skannerilla, joilla hyllyihin ja laatikostoihin piilotetut panoslaatikot löydetään. Myös vihollisia voi skannata, mutta sen ainoa hyöty on kerryttää mittaria, jonka täyttäyessä lahjaksi saa parantavia yrttejä. Nurkkien koluaminen tuo mieleen vanhat hyvät ajat, joskin puzzlet loistavat poissaolollaan. Näyttävällä grafiikalla on kuitenkin hintansa, sillä alueilla liikkuu pienempiä vastustajaryppäitä kuin kotikonsoleiden ressoissa. Tämän vuoksi tilat ovat usein ahtaita ja vastustajat tappavat jo muutamasta iskusta. Lääke on kuitenkin uusi väistönappi, jolloin sopivalla ajoituksella voi väistää kohtalokkaan syleilyn.




Laivalla tapahtumat ovat mielenkiintoisimpia, kun kartanomaista sisustaa tasapainotetaan myös perinteisemmillä laivakäytävillä ja konehuoneilla. Kahlaamalla ja uimalla tutkitaan veden valtaamia alueita. Juoni ja tapahtumat ovat kuitenkin kovin katkonaisia, sillä Revelations on jaettu käsikonsolia ajatellen episodeihin, joissa poukkoillaan paikasta ja ajasta toiseen. Luksuslaivalta pompitaan eksoottiseen Suomen vuoristoon (”Mihin vuoristoon?”, kysyvät suomalaiset) ja Terragrigia-kaupungin takaumiin pelaamaan Chrisillä ja umpiturhilla sivuhahmoilla, joiden nimet mieluusti unohtaa. Epäyhtenäisyys koskee myös tunnelmaa, koska luksuslaivan ulkopuolella on yleensä täysi rähinä päällä. Juonen punaisen langan säilyttääkseen peli kertaa episodien jälkeen tapahtumat tv-sarjamaisessa pikakatsauksessa.

Alkuaikojen tunnelmaa haetaan aluksi kovasti, mutta pidemmälle mentäessä Revelations muistuttaa toimintaan luottavaa viidettä Resident Eviliä. Hyytäviä hetkiä on muutama, mutta kauhu on selvästi sarjan taakse jäänyttä aikaa. Toiminta on kuitenkin hektistä, ja erityisesti uusi tapa päivittää aseita saa nuuskimaan huoneita innolla. Varustusta päivitetään keräämällä erilaisia modifikaatioita, jotka sopivat vain tietyn mallisiin aseisiin. Päivitykset eivät ole lopullisia, joten yhdistelmiä voi vaihtaa aina asearkulla käydessä. Perinteisen lippaan laajentamisen lisäksi päivityksistä löytyy esimerkiksi järeämpää pysäytystehoa tai tuplapiippua haulikkoon.


Kontrollit ovat sarjan alusta lähtien jakaneet tunteita. Sarjan edetessä ohjausta onkin viety tankin taskuparkkeeraamisesta sulavampaan suuntaan. Revelationsissa onnistuu sivuaskeleet, eivätkä jalat poraudu maahan ampuessa. Nyt yleisin reaktio on pitää vastustajiin etäisyyttä pakittamalla, jolloin Circle Pad Pro –lisälaite on suositeltavin tapa ohjata. Muhku mötikkä lisää konsoliin toisen tatin tehden 3DS:stä samalla myös ergonomisemman pelata. Pärjää pelissä ilman 25 euron lisäinvestointiakin. Oletuskontrollit ilman tattia vastaavat Resident Evil 4:n ohjausta GameCubella. Ne ovat tönköt, sillä liikkeessä tähtääminen on liki mahdotonta. Paras vaihtoehto onkin valita asetuksista Type C, jossa ABXY –napit imitoivat toista tattia. Tällöin tärkeimmät toimintanapit sijoitetaan ristiohjaimeen, joten jo muutaman minuutin totuttelulla ohjaus lähentelee Circle Pad Pron tarkkuutta.



Harmittavasti peli on lyhyt, sillä ensimmäinen läpipeluu kestää vain noin kahdeksan tuntia. Lisäpelattavaa tarjoaa Raid mode, jota voi pelata myös verkon yli yhden kaverin kanssa. Raid modeen on valikoitu pääpelistä pieniä huonekokonaisuuksia kompattavaksi aseilla, joita ostetaan ja päivitetään erillisessä kaupassa. Raid mode kuitenkin jättää melko kylmäksi, sillä meno on reilusti vaisumpaa kuin sarjan peleissä perinteisesti kylkiäisenä olleissa Mercenaries–turpajuhlissa. Useammin kuin kerran myös toivoo, että peliä pelaisi kotikonsolilla. Tekniikan kannalta tämä on kehu, mutta bussimatkojen sijaan peliin uppoutuu mieluummin ajan kanssa. Pelisessiot venähtävät usein vähintään yhden episodin mittaisiksi, eli puolesta tunnista tuntiin. Nintendo 3DS:n ominaisuudetkaan eivät ole hyvä syy pelialustalle, sillä kosketusnäyttöä käytetään harvakseltaan ja 3D:tä pidin päällä vain välivideoiden aikana. Pelatessa tarkkuus laskee liikaa, jos efekti on päällä.


Revelationsista jää sellainen jälkimaku, ettei peli oikein tiedä haluaisiko se miellyttää enemmän uusien vai vanhojen Resident Evilien faneja. Entä haluaako se olla television ruudulta pelattava vai käsikonsolipeli? Vaakakupissa painaa lisäksi tympeä juoni. Juustoinen dialogi, yhdentekevä dramatiikka sekä ennalta-arvattavuus tekevät pelistä juonellisesti sarjan heikoimpia. Erityisesti risoo se, ettei viittauksia aikajanassa aikaisempiin tai myöhempiin tapahtumiin tehdä käytännössä lainkaan. Hahmoja ja tapahtumia on Resident Evil -universumissa jo niin paljon, että ihmetyttää sarjan tapa luoda uusia paperinohuita sivupolkuja ja kierrättää suosituimpia päähahmoja. Toisin kuin harha-askeleet, kuten Outbreak tai Survivors, Revelationsia kehtaa ilomielin kutsua sarjan täysiveriseksi jäseneksi. Suurimmaksi osaksi Revelations on sitä samaa toimintaa kuin vitonen, mutta heikosta juonesta huolimatta tunnelma toimii paremmin. Pääosin Revelations onkin toimiva kokonaisuus, jossa on vielä pelaamisen jälkeenkin monta muistettavaa hetkeä.