Lego Harry Potter kärsii lähdemateriaalista. Ei, en ole jästi. Hupsu parodiapeli Potterista on kiva ajatus, kun kirjat ja leffat synkkenivät ja leffapelit muuttuivat taktisiksi räiskinnöiksi. Miksi Harry räiski taktisesti? Siksi, että hän on legendaarinen selitysten kuuntelija. Pelien kannattaa kokeeksi väittää muuta.

Eräs aidon Harryn aktiviteeteista on ulos kävely luokkahuoneesta. Legopelissä... ovi laitetaan lukkoon! Etsi avain, tai voimajuoman ainekset, jotta saat auki lipaston, jossa on avain. Tai käynnistä pölynimuri. Sekin saattaa tuhota oven. J.K. Rowling tuskin vääntää kirjoja uusiksi inspiroiduttuaan kohtauksesta, jossa Harry pakenee juhlista tuhoamalla kaiken rakentaakseen ovenkahvan.

Osa huippuhetkistä, joista elokuvat tekivät mieleenpainuvan visuaalisia, ovat onnistuneesti kääntyneet legojen mykäksi törmäilyhuumoriksi. Enimmän aikaa peli on laiska ja teennäinen. Muistatko, kun Harry ja Hermione menivät metsään? Pelissä heidän on jotenkin herätettävä linnut, jotta ne nostavat pöllin ilmaan. Maisemissa on puolikas kirkonkellonkilkutusmopo. Ehkäpä jos hajotat kaiken, voit nappia pohjassa pitelemällä rakentaa kirkonkellonkilkutusmopon? Voi tätä nokkeluuden määrää, voi tätä onnistumisen riemua!



Vihollisia tai rotkoja ei liiaksi esiinny. Peli on siis puzzlepainotteinen näkemys legoilusta. Pulmat ovat aina olleet sellaisia, että sen kuin teet jotakin. Velhoilla on loitsuja. Mitä eroa on valkoisella ja valkoisella valopallolla? Toinen on valo- ja toinen suojelusloitsu. Räiski molempia jonnekin. Nuoret ja lukutaidottomat saattavat hetkeksi jumittua, kun loitsupyörästä pitää valita vaikkapa kyky muuttua eläimeksi, jotta maasta voi palikan kaivaa. Me muut painelemme nappeja äksönistä uneksien. Joskus palikka on ihan itse siirrettävä pari senttiä vasemmalle. Kaksintaisteluissa on ihan itse valittava värikoodi, joka käsketään valita.

Teen oppineen arvauksen. Jos legopeleistä ennenkin maksanut ostaa Lego Potterin mieluummin, kuin vaikkapa Rayman Originsin, hän tulee tyytyväiseksi. Tämä on legopeli. Kaava on tietyiltä osin hioutunut: tekoälykaverit eivät jumitu, kameramies ei kompuroi, vaikeustaso ei poukkoile. Saat koko ajan tuhota ja tuhota, ja päivässä tienaat puoli miljoonaa, ja sillä avaat lisää ja lisää ominaisuuksia, joiden hyödyllisyys ja viihdearvo ovat tasoa leipäkone. Hupsuja juttuja kuten tanssivia luurankoja löytyy, jos ja kun jaksat jokaisen kiven kääntää. Grafiikka voisi olla parempaakin: muovisempaa, vähemmän sahalaitaista. On silti ihkua tunnistaa esineitä lapsuudestaan.

Osa teoksesta on rempallaan tavoilla, jotka kielivät hätäisestä suunnittelusta. Samoja käytävänpätkiä tallataan toistuvasti. Parin sekunnin taipaletta voi seurata kymmenen sekunnin lataustauko, jota seuraa taipale, jota seuraa lataustauko, jota seuraa taipale, jota seuraa välivideo, johon kenttä päättyy - ja sama uusiksi "seuraavassa kentässä". Tutkiminen on kantava idea, mutta onko samat nurkat tarkoitus siivota kymmeniä kertoja?



Lego Star Warsit yllättivät. Huumori kukki. Puuhastelu ja sotiminen viihdyttivät osaamattoman ja jopa osaavan kaverin kanssa. Yksinäänkin tuli kamaa keräiltyä, kun kaikki kasaantui tyylikkään selkeästi keskusalueelle. Tähtien sodan hahmogalleria ja taidesuunnittelu ovat aikamme tunnistettavimpia: legoversiossakin oli läsnä sielu. Miten kova potteristi pitää olla, että innostut salaisesta hahmosta nimeltä Dudleyn kaveri? Dudleyn kaveri näyttää legopalikalta. Jos pelaat kenttää uudestaan, voit pyrkiä pakenemaan luokkahuoneesta hänellä.

Sinänsä kivasta Lego Indiana Jonesista lähtien sarja on ollut tekemällä tehty. Lego Twilight olisi yhtä hieno idea kuin nämä muut: uhoava palikka voisi ottaa paidan pois (oivaltavaa huumoria) ja hajottaa kaiken matkalla Bellan luo (pelattavaa).