Jos pari viikkoa sitten hekumoimani OutRun on arcade-ajopelien listalla ikuisessa top kolmosessani, ei Sega Rallykaan siitä kauas jää. Oli siis vaikea suhtautua kiihkottomasti, kun ilmeni että Sega aikoo päivittää tämän kaahailupelinsä uudelle konsolisukupolvelle. Tämä siitä huolimatta, että Sega ei kauniisti sanottuna ole aina aivan onnistunut tuottaessaan uusintaversioita vanhoista hiteistään - kotikonsolien Sonic-pelit ovat saaneet aikuisen miehenkin itkemään luokattomuudellaan. Vastaavasti OutRun 2 pseudojatko-osineen on kuitenkin ollut onnistunut tuote, joten ehkä Sega vielä ymmärtääkin autopeleistä jotain, vaikkei tasoloikkia osaakaan tehdä?

Huolestuttava etukäteistieto on toki se, että peliä on ollut tekemässä kokonaan gaijineista koostuva porukka. Oman näkemykseni mukaan kolikkopelit - niin amerikkalainen keksintö kuin ovatkin - kehitettiin taiteeksi juuri Japanissa, ja 90-luvun jälkeen länsimaiset yritykset ovat parhaimmillaankin yltäneet vain hyvän kopion tasolle. Mutta eihän tiimi välttämättä peliä pahenna, etenkin kun esikuva on juuri se peli, joka asetti kaiken maailman V-Rallyille tavoiteltavan tason - pelkällä päivitykselläkin oltaisiin jo nykypäivänäkin hyvissä asemissa.



Mainostetuin uuden pelin ominaisuus on ollut autojen kylkeen dynaamisesti kerääntyvä kura ja lumi sekä ratojen muokkautuminen sen mukaan, mistä autot ajolinjojaan sohjon sekaan kyntävät. Tämä onkin sikäli realistista, että oikeissa rallikisoissa radan kunnolla on oikeaakin merkitystä, ja kun parhaiten menestyneet saavat valita lähtöjärjestystä, he asettavat itsensä peräpäähän, jolloin rata on jo "aurattu". Tiettyjä taiteellisia vapauksia on asiassa kuitenkin otettu. Sen verran on tullut itsekin rallia katsottua, että harvoin ajorata muistuttaa sentään aivan sellaista perunapeltoa kuin Sega Rallyssa kynnetään. Tarkoitus on ollut selvästi varmistaa, että kaikki huomaavat maaston muokkautumisen, mutta rajansa kaikella.

Ulkoasussa ei muuten ole moitteen sijaa. Peli pyörii tajuttomalla nopeudella (vaikkakin vain 720p:ssä), autot kuraantuvat jos ei nyt uskottavan niin ainakin hyvän näköisesti ja maastossa on riittävästi yksityiskohtia. Musiikki taas vie meidät aikamatkalle menneeseen, sillä pitkään aikaan en olekaan kuullut niin selkeää ns. Sega-poppia kuin tässä pelissä. Erikoinen yhdistelmä powermetallia sekä fuusiojazzia ja muuta ei-autopelimusiikkia kyydittää rallailua eteenpäin.



Kun pelejä käännettiin kotikoneelle kolikkoautomaateista, oli arvostelijan tehtävä osoittaa sivistyneisyytensä kertomalla aina, että pelistä puuttuu syvyyttä. Silloinkin, kun se oli suoranainen valhe, kuten vaikkapa Crazy Taxissa, jota jaksoin pelata noin kymmenen kertaa kauemman kuin jotain Oblivionia. Sega Rally muistuttaa valitettavasti siitä, mistä moinen traditio sai alkunsa.

Peli koostuu siitä, että ajetaan muutaman auton porukassa rallicrossia radalla, joka kulkee läpinäkyvän muoviputken sisällä. Putken reunoihin törmääminen ei aiheuta juuri rangaistusta, ei usein edes hidasta vauhtia millään tavalla. Kisan voi voittaa runttailemalla reilusti kilpailijoiden autoja, eikä tekoäly kaihdakaan tätä konstia. Ainoa seikka josta pelin eteneminen käy selvästi ilmi on vaikeustason nousu. Aluksi kisat voittaa jos suunnilleen osaa noudattaa vänkärin nuotteja, mutta kun kuvaan astuvat vanhat B-ryhmän superautot, aletaan vaatia jo todellista taitoa.

Ja siinä se, noin käytännössä. Ratoja on tarjolla kohtuullinen määrä, hieman toisistaan poikkeavia pelitiloja samaten. Yksinpeli jäljitteleekin loistavasti olematonta Sega Rally 3 -peliautomaattia sikäli, että se on hauskaa noin 10 minuuttia kerrallaan. Nätti grafiikka viehättää aina hetken, kunnes toiminta alkaa toistaa itseään pahemman kerran. Vuoden 1995 jälkeen autopeleissä on tapahtunut yhtä jos toista, mutta Sega Rally sivuuttaa tästä kehityksestä suuren osan. Vahinkomallin puute ja putkiajelu eivät vain enää ole nykypäivää.



Moninpeliä tarjotaan sekä samalla koneella että verkossa. Koska toimituksen PS3:een on edelleen tasan yksi ohjain (maahantuoja toimitti vain yhden, itse en uutta osta ennen kuin DualShock 3 tulee), keskityin verkkokapinaan. Kuten niin valitettavan usein, oli peliseuraa PS Networkista hiukkasen vaikea löytää, mutta neljän kuskin kisat saatiin kuitenkin pystyyn pienellä odottelulla - ja suuri osa pysyi kisassa jopa loppuun asti, viimeinen ralli ajettiin tosin vain kahden kuskin voimin. Odotuksen mukaisesti ajaminen porukalla olikin kohtuullisen hauskaa. Peliin voi säätää catch-upin, joka niputtaa autot niin ettei kärjessä kaahaava pääse karkuun. Se parantaa taistelua ykkössijasta, mutta toisaalta rankaisee melko kohtuuttomasti ykkösenä ajavaa pienestäkin virheestä.

Nettikoodi toimi pääosin ihan hyvin, mutta välillä touhu meni aivan kummalliseksi pomppimiseksi, mikä oli kyllä hauskan näköistä, mutta ei niinkään kovin pelattavaa. Ihmetystä herättää myös PS3:n jatkuva kitinä sisäverkon NAT-tyypistä, kun Xbox Live, Wii ja kaikki muut systeemit toimivat saman reitittimen läpi aivan ilman ongelmia.



Segan autopelien suurena ystävänä kyseenalaistan avoimesti rallin saamat 90 pisteen arviot. Jos on pelannut aiempia osia, huomaa pian, että pelissä ei ole muuttunut käytännössä mikään. Jippona maaston muovautuvuus on sinällään uutta, mutta varsinaiseen peliin sen vaikutus on herttaisen pieni. Graafisesti peli olisi tämän hetken kärkipäätä, jos karkin näköiset autot eivät olisi tuhoutumattomia. Ratojakin on käytännössä vain muutama erilainen, eikä autoissa ole juuri varsinaista eroa. Ajettavuus on kyllä viihdyttävä eikä pelissä ole mitään suoranaista vikaa, mutta tämä kaikki on nähty niin moneen kertaan, että kun pintaa vähän raapaisee, tuntuu kultamaalin alla oleva muovi jo kynsissä. Jopa köykäisehkö Colin McRae DiRT vaikuttaa tämän rinnalla simulaatiolta.