Driver: San Francisco
Arvioitu: | Xbox 360 |
Genre: | Ajopelit |
Pelaajia: | 1, moninpeli |
Ikärajoitus: | 12 |
Kehittäjä: | Ubisoft Reflections |
Julkaisija: | Ubisoft |
Julkaisupäivä: | 02.09.2011 |
Pelin kotisivut |
Ajomies on eri mies
Pitkän uran tehnyt Reflections-kehittäjäporukka on luonut muutaman todella kovan pelin. Muinainen PlayStationin Destruction Derby oli hillittömän hauska, kaksi ensimmäistä Driveriä samaten. Mutta luvattoman monta peliä sama porukka on myös pilannut. Stuntmanien lupaava temppuilu muuttui käytännössä typeräksi sekuntimetsästykseksi, Driver-sarja taas hukkasi suuntansa pahasti kolmososan kieppeillä, eikä viiden vuoden takainen Parallel Lines onnistunut petraamaan sanottavasti.
Tätä taustaa vasten Driver: SF ei demonkaan jälkeen vielä tuntunut kovin vakuuttavalta. Erityisen hassulta tuntui ominaisuus, jolla pelaaja saattoi siirtyä kesken toiminnan mihin tahansa autoon ja ottaa sen haltuunsa. Oli vaikea kuvitella, miten tämä “shiftaus” ei joko rikkoisi peliä tai sitten jäisi pelkäksi erikoisuudeksi. On upeaa, että yli 25 vuoden pelaamisen jälkeen voi edelleen olla väärässä myös niin, että lopputulos on luultua parempi.
Juoni pelissä on semmoinen, että Tanner Jericho kissat koiria blaa blaa. Pelaajan kannalta ainoa oleellinen asia on se, että alkuintron aikana Tanner saa pahan tärskyn ja joutuu koomaan - mikä ei sekään ole ihan se harvinaisin käänne käsikirjoituksissa. Mutta onneksemme se tarkoittaa tässä, että todellisuus Tannerin pään sisällä saa uusia muotoja.
Koska oikean maailman lainalaisuudet eivät ole voimassa, peli voi tehdä jokusia myönnytyksiä todellisuuden suhteen. Autosta toiseen todellakin voi vaihtaa kesken kaiken, mutta kun työkalun oikean käytön oivaltaa, se onkin hiton hauska lisä peliin. Kuvittelepa vaikkapa tilannetta, jossa ajat kilpaa muiden kanssa, mutta kärkiauto pääsee liian kauas edellesi. Olisi varsin ikävää, jos vastaantulijoiden kaistaa ajava 25-metrinen rekka ajautuisi toistaiseksi tuntemattomasta syystä suoraan kilpakumppaniasi keulaan. Kun keksit tämän keinon, pirullinen virne ei häviä kasvoiltasi muutamaan minuuttiin.
Toki shiftausta tulee helposti käyttäneeksi liikaa, ja se saa muutamat tehtävät muuttumaan melko rutiinimaisiksi. Onneksi kuitenkin pelisuunnittelijat ovat ottaneet tämän huomioon ja järjestelleet mm. kaistojen välisiä kaiteita niin, ettei homma käy kaikissa tehtävissä liian helpoksi. Vaikeustaso on tosin muutenkin aiempaan, melko sadistiseen Reflections-tuotantoon tottuneelle niin inhimillinen, ettei shiftausta tarvitse juuri edes käyttää, ellei siitä pidä.
San Francisco avautuu pelaajan autoiluleikkikentäksi pala kerrallaan. Jokaiseen avautuvaan osaan on siroteltu varsinaisten juonitehtävien - joita ei itse asiassa ole edes kovin paljon - ja niitä tukevien lisätehtävien lisäksi kymmenittäin erilaisia haasteita, tyyliin “aja 190 mph kamera ratin takana” tai “ohita 25 autoa määräajassa”. Tämän lisäksi, eikä lainkaan pelin vähäisimpänä ansiona, voi keräillä klaffimerkkejä, joista pääsee näyttelemään uusiksi versioita elokuvahistorian kovimmista takaa-ajoista.
Huvittaisiko ajaa Mustangia Bullitt-leffan kuuluisimmassa kohtauksessa? Miltä maistuisi olla Jake ja Elwood Blues ja rynnistää Dodge Monacolla karkuun julmettua laumaa poliisiautoja? Vai maittaisiko enemmän rikollisen yhytys Starsky & Hutchin punaisella Ford Gran Torinolla? Noh, tässä pelissä on nämä kaikki kohtaukset, ja muitakin. Juuri niillä oikeilla, lisensoiduilla autoilla. Ja haastetehtäviä ei ole pilattu liian tiukalla aikarajalla tai millään muullakaan, mikä saisi fiiliksen laskemaan yhtään. Edes shiftaus, boostit jne. eivät ole käytössä, vaan homma on kiinni täsmälleen omasta ajotaidostasi. Leffapätkät ovat juuri niin hauskoja kuin miltä kuulostavat, ja läpipeluun jälkeenkin niitä hieroo mielellään uudelleen.
Ja kun kerran aloitin kehumisen niin menköön nyt loputkin. Tuntuu kuin Driver SF:ää tehtäessä olisi muistettu taas jotain hyvin perustavanlaatuista viihdyttävien autopelien tekemisestä. Kuten se, että pelin pitää olla viihdyttävä, ja siinä pitää olla autoja. Paljon autoja, erilaisia autoja. Ja niitä onkin lisensoitu niin isolla kädellä, että jos jenkkipelti tai eksoottiset ajopelit saavat yhtään punttisi väpäjämään, varaa vaihtokalsarit.
Chevrolet Chevelle SS, Dodge Challenger R/T, Ford Mustang, Shelby GT 500, Ford Gran Torino, Pontiac Firebird Trans Am, Cadillac Eldorado, Ford GT40, Delorean DMC-12, Alfa Romeo 8C Competizione, Audi TT RS, VW Scirocco R... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, sillä ajoneuvoja löytyy satoja, eikä niistä yksikään ole valittu tyyliin “heitetään nyt tämäkin mukaan”. Paikalla on ollut joku Asioista Perillä Oleva Taho (tm), joka on valinnut peliin niin tyypillistä Friscon autokantaa eri vuosikymmeniltä, raskasta kalustoa kuin autohulluja yleisesti kiihottavia laitteita. Jokainen auto on mallinnettu hienosti ja jokaisella on myös hyvin tehty ohjaamo, mutta parasta on se, että jokaista autoa on hauska ajaa. Ajotuntuma ei ole mikään simulaatio, vaan nopeasti omaksuttava ja silti jokaisessa autossa riittävän erilainen. On mahdollista tehdä lennokkaita hyppyjä ja kaarestaa liikenteen seassa 300 km/h tyylillä, josta oikeassa elämässä päätyisi lähinnä nopeasti hautaan. Mutta tämä onkin nyt juuri sitä viihdettä.
Ei silti niin hyvää ettei jotain pahaakin. Autovalikoiman valtavuus on yllättänyt osan suunnittelijoistakin, sillä Audi TT RS on pelaajan ostettavissa kyvykkyyteensä nähden aivan liian vähillä willpower-pisteillä. Itse hankin sen lähes heti alussa ja sain pelata tuntikausia, ennen kuin tuli vastaan tehtävä, johon Audi ei enää kyennyt. Muutenkin osa autoista on kiinnostavia hankintamielessä korkeintaan niille, jotka haluavat... no, achievementin/trophyn kaikkien autojen ostamisesta.
On jokseenkin kuvaavaa, että pelin suurin merkittävä haittapuoli ei liity itse peliin. Ubisoft on ilmeisesti päättänyt haastaa EA:n kilpailuun siitä, kumpi uskaltaa työntää enemmän ja paksumpaa parrua asiakkaidensa ahteriin. Paitsi, että moninpelioikeus myydään erikseen, pakottaa peli tekemään Xbox LIVE -tilin lisäksi myös tilin Ubin omaan UPlay-palveluun, ja osa saavutuksista näkyy kirjautuvan myös sinne. Peliin saa UPlayn kautta myös avattua lisää sisältöä. Kun LIVEssä nyt kuitenkin on kohtuullisen toimiva lisäsisällön jakelukanava, en ihan hirveästi lämpiä näille pakotetuille lisärekisteröitymisille.
Ei sillä, etteikö moninpelistä kannattaisi maksaa, jos pelin tulee hankkineeksi käytettynä. Vaikka pääsin pelaamaan peliä ennen julkaisua, jolloin linjoilla oli lähinnä pelikauppojen henkilökuntaa, muita arvostelijoita sekä muutamia muualta pelinsä saaneita, oli jo tällä testauksella selvää, että hauskaa tulee piisaamaan. Shiftaaminen autosta toiseen on käytössä myös moninpelissä, ja se tekee hipan leikkimisestä ja Trailblazer-tilasta, jossa jahdataan tietokoneauton jättämiä jälkiä, aivan uudella tavalla hauskaa. Kun pelit vielä saadaan täyteen pelaajia, ennustan runsaasti riemun- ja raivonhuutoa kuulokemikrofonien kautta.
Luulin, että autohauskanpito loppui siihen, kun Atarin Test Drive Unlimited 2 floppasi. Onneksi erehdyin. Jos ja kun unohdetaan taustalla kulkeva juonentapainen, Driver: San Francisco on miltei sataprosenttista autoilotulitusta. Shift ei pilaa peliä, vaan on (pääosin) kekseliäs ja toimiva lisäys pelimekaniikkaan. Toki pahin bensasuoni kokee, että vaikeustasoa on laskettu liikaakin, mutta itse jätän Stuntmanin tapaiset otsasuonen pullistelut mielelläni menneisyyteen. Tervetuloa takaisin, Driver.
Tätä taustaa vasten Driver: SF ei demonkaan jälkeen vielä tuntunut kovin vakuuttavalta. Erityisen hassulta tuntui ominaisuus, jolla pelaaja saattoi siirtyä kesken toiminnan mihin tahansa autoon ja ottaa sen haltuunsa. Oli vaikea kuvitella, miten tämä “shiftaus” ei joko rikkoisi peliä tai sitten jäisi pelkäksi erikoisuudeksi. On upeaa, että yli 25 vuoden pelaamisen jälkeen voi edelleen olla väärässä myös niin, että lopputulos on luultua parempi.
Luke, I am your overused plot device
Juoni pelissä on semmoinen, että Tanner Jericho kissat koiria blaa blaa. Pelaajan kannalta ainoa oleellinen asia on se, että alkuintron aikana Tanner saa pahan tärskyn ja joutuu koomaan - mikä ei sekään ole ihan se harvinaisin käänne käsikirjoituksissa. Mutta onneksemme se tarkoittaa tässä, että todellisuus Tannerin pään sisällä saa uusia muotoja.
Koska oikean maailman lainalaisuudet eivät ole voimassa, peli voi tehdä jokusia myönnytyksiä todellisuuden suhteen. Autosta toiseen todellakin voi vaihtaa kesken kaiken, mutta kun työkalun oikean käytön oivaltaa, se onkin hiton hauska lisä peliin. Kuvittelepa vaikkapa tilannetta, jossa ajat kilpaa muiden kanssa, mutta kärkiauto pääsee liian kauas edellesi. Olisi varsin ikävää, jos vastaantulijoiden kaistaa ajava 25-metrinen rekka ajautuisi toistaiseksi tuntemattomasta syystä suoraan kilpakumppaniasi keulaan. Kun keksit tämän keinon, pirullinen virne ei häviä kasvoiltasi muutamaan minuuttiin.
Toki shiftausta tulee helposti käyttäneeksi liikaa, ja se saa muutamat tehtävät muuttumaan melko rutiinimaisiksi. Onneksi kuitenkin pelisuunnittelijat ovat ottaneet tämän huomioon ja järjestelleet mm. kaistojen välisiä kaiteita niin, ettei homma käy kaikissa tehtävissä liian helpoksi. Vaikeustaso on tosin muutenkin aiempaan, melko sadistiseen Reflections-tuotantoon tottuneelle niin inhimillinen, ettei shiftausta tarvitse juuri edes käyttää, ellei siitä pidä.
Pellit kerralla purkkiin
San Francisco avautuu pelaajan autoiluleikkikentäksi pala kerrallaan. Jokaiseen avautuvaan osaan on siroteltu varsinaisten juonitehtävien - joita ei itse asiassa ole edes kovin paljon - ja niitä tukevien lisätehtävien lisäksi kymmenittäin erilaisia haasteita, tyyliin “aja 190 mph kamera ratin takana” tai “ohita 25 autoa määräajassa”. Tämän lisäksi, eikä lainkaan pelin vähäisimpänä ansiona, voi keräillä klaffimerkkejä, joista pääsee näyttelemään uusiksi versioita elokuvahistorian kovimmista takaa-ajoista.
Huvittaisiko ajaa Mustangia Bullitt-leffan kuuluisimmassa kohtauksessa? Miltä maistuisi olla Jake ja Elwood Blues ja rynnistää Dodge Monacolla karkuun julmettua laumaa poliisiautoja? Vai maittaisiko enemmän rikollisen yhytys Starsky & Hutchin punaisella Ford Gran Torinolla? Noh, tässä pelissä on nämä kaikki kohtaukset, ja muitakin. Juuri niillä oikeilla, lisensoiduilla autoilla. Ja haastetehtäviä ei ole pilattu liian tiukalla aikarajalla tai millään muullakaan, mikä saisi fiiliksen laskemaan yhtään. Edes shiftaus, boostit jne. eivät ole käytössä, vaan homma on kiinni täsmälleen omasta ajotaidostasi. Leffapätkät ovat juuri niin hauskoja kuin miltä kuulostavat, ja läpipeluun jälkeenkin niitä hieroo mielellään uudelleen.
Varoitus: autopornoa
Ja kun kerran aloitin kehumisen niin menköön nyt loputkin. Tuntuu kuin Driver SF:ää tehtäessä olisi muistettu taas jotain hyvin perustavanlaatuista viihdyttävien autopelien tekemisestä. Kuten se, että pelin pitää olla viihdyttävä, ja siinä pitää olla autoja. Paljon autoja, erilaisia autoja. Ja niitä onkin lisensoitu niin isolla kädellä, että jos jenkkipelti tai eksoottiset ajopelit saavat yhtään punttisi väpäjämään, varaa vaihtokalsarit.
Chevrolet Chevelle SS, Dodge Challenger R/T, Ford Mustang, Shelby GT 500, Ford Gran Torino, Pontiac Firebird Trans Am, Cadillac Eldorado, Ford GT40, Delorean DMC-12, Alfa Romeo 8C Competizione, Audi TT RS, VW Scirocco R... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, sillä ajoneuvoja löytyy satoja, eikä niistä yksikään ole valittu tyyliin “heitetään nyt tämäkin mukaan”. Paikalla on ollut joku Asioista Perillä Oleva Taho (tm), joka on valinnut peliin niin tyypillistä Friscon autokantaa eri vuosikymmeniltä, raskasta kalustoa kuin autohulluja yleisesti kiihottavia laitteita. Jokainen auto on mallinnettu hienosti ja jokaisella on myös hyvin tehty ohjaamo, mutta parasta on se, että jokaista autoa on hauska ajaa. Ajotuntuma ei ole mikään simulaatio, vaan nopeasti omaksuttava ja silti jokaisessa autossa riittävän erilainen. On mahdollista tehdä lennokkaita hyppyjä ja kaarestaa liikenteen seassa 300 km/h tyylillä, josta oikeassa elämässä päätyisi lähinnä nopeasti hautaan. Mutta tämä onkin nyt juuri sitä viihdettä.
Ei silti niin hyvää ettei jotain pahaakin. Autovalikoiman valtavuus on yllättänyt osan suunnittelijoistakin, sillä Audi TT RS on pelaajan ostettavissa kyvykkyyteensä nähden aivan liian vähillä willpower-pisteillä. Itse hankin sen lähes heti alussa ja sain pelata tuntikausia, ennen kuin tuli vastaan tehtävä, johon Audi ei enää kyennyt. Muutenkin osa autoista on kiinnostavia hankintamielessä korkeintaan niille, jotka haluavat... no, achievementin/trophyn kaikkien autojen ostamisesta.
Kampitusta korkeammalta
On jokseenkin kuvaavaa, että pelin suurin merkittävä haittapuoli ei liity itse peliin. Ubisoft on ilmeisesti päättänyt haastaa EA:n kilpailuun siitä, kumpi uskaltaa työntää enemmän ja paksumpaa parrua asiakkaidensa ahteriin. Paitsi, että moninpelioikeus myydään erikseen, pakottaa peli tekemään Xbox LIVE -tilin lisäksi myös tilin Ubin omaan UPlay-palveluun, ja osa saavutuksista näkyy kirjautuvan myös sinne. Peliin saa UPlayn kautta myös avattua lisää sisältöä. Kun LIVEssä nyt kuitenkin on kohtuullisen toimiva lisäsisällön jakelukanava, en ihan hirveästi lämpiä näille pakotetuille lisärekisteröitymisille.
Ei sillä, etteikö moninpelistä kannattaisi maksaa, jos pelin tulee hankkineeksi käytettynä. Vaikka pääsin pelaamaan peliä ennen julkaisua, jolloin linjoilla oli lähinnä pelikauppojen henkilökuntaa, muita arvostelijoita sekä muutamia muualta pelinsä saaneita, oli jo tällä testauksella selvää, että hauskaa tulee piisaamaan. Shiftaaminen autosta toiseen on käytössä myös moninpelissä, ja se tekee hipan leikkimisestä ja Trailblazer-tilasta, jossa jahdataan tietokoneauton jättämiä jälkiä, aivan uudella tavalla hauskaa. Kun pelit vielä saadaan täyteen pelaajia, ennustan runsaasti riemun- ja raivonhuutoa kuulokemikrofonien kautta.
Koomassa vain Tanner, ei tekijät
Luulin, että autohauskanpito loppui siihen, kun Atarin Test Drive Unlimited 2 floppasi. Onneksi erehdyin. Jos ja kun unohdetaan taustalla kulkeva juonentapainen, Driver: San Francisco on miltei sataprosenttista autoilotulitusta. Shift ei pilaa peliä, vaan on (pääosin) kekseliäs ja toimiva lisäys pelimekaniikkaan. Toki pahin bensasuoni kokee, että vaikeustasoa on laskettu liikaakin, mutta itse jätän Stuntmanin tapaiset otsasuonen pullistelut mielelläni menneisyyteen. Tervetuloa takaisin, Driver.
Driver: San Francisco (Xbox 360)
Driver: San Francisco tulee takavasemmalta ja nappaa viihdeautoilun tämän vuoden kärkisijan. Viihdettä ja Videopeli.
- Erinomaisen viihdyttävä ajotuntuma
- Fantastinen autovalikoima
- Leffahaasteet
- Pöljä juoni
- UPlay-pelleily
- Jonkun mielestä liian helppo
Keskustelut (17 viestiä)
Rekisteröitynyt 01.11.2007
01.09.2011 klo 18.14
Rekisteröitynyt 11.04.2007
01.09.2011 klo 18.16
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
01.09.2011 klo 18.30
Olin jostain lukevinani ettei pelissä ole rattitukea, mikä on mielestäni aika paha puute noin autopelille.
En itse asiassa edes tarkistanut asiaa, koska tämä on autotoimintapeli, eikä ratti mielestäni edes kuulu tähän (nappeja pitää painella paljon ajon ohessa ja Shift vaatii sauvaohjausta). Ei ainakaan olisi peruste laskea pisteitä sinällään.
Rekisteröitynyt 04.01.2011
01.09.2011 klo 18.30
Olin jostain lukevinani ettei pelissä ole rattitukea, mikä on mielestäni aika paha puute noin autopelille.
Ohjainhan on menevä ohjain viihdeajeluille.
Burnis on hassua pelattavaa ratilla.
Rekisteröitynyt 04.01.2011
01.09.2011 klo 19.11
Olin jostain lukevinani ettei pelissä ole rattitukea, mikä on mielestäni aika paha puute noin autopelille.
Inside Simracing haastatteli yhtä tekijöistä, joka sanoi, ettei ratti sovi peliin, koska sen pyörittely kävisi liian työlääksi.
02.09.2011 klo 14.58
Olin jostain lukevinani ettei pelissä ole rattitukea, mikä on mielestäni aika paha puute noin autopelille.
Ei ratti ole kovin hyvä ominaisuus Mario Karteille, Blureille, Burnouteille, GTAille yms. niinkuin sanottu tarvitaan paljon muita nappeja ja toisekseen ei se ajaminen ole niin monimutkaista kuin monissa simu/kilpa-ajoissa joissa käännökset, vaihdot ja kaasu/jarrutukset on tehtävä tarkasti
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
02.09.2011 klo 17.16
Rekisteröitynyt 07.10.2009
03.09.2011 klo 01.32
03.09.2011 klo 07.47
Rekisteröitynyt 01.07.2009
03.09.2011 klo 09.58
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
03.09.2011 klo 22.18
Löytyykö tästä se nappi mikä teki ykkös Driverista mahtavan, eli se kuuluisa Burnout nappi, millä päästään liikkeelle renkaat ulisten?
Lappu lattiaan vaan niin kyllä kumi palaa.
04.09.2011 klo 18.17
30.03.2012 klo 23.24
03.05.2012 klo 19.24
04.06.2012 klo 13.21
22.07.2012 klo 10.38
13.06.2015 klo 16.07 1
Rattia tämä peli ei tosiaan kaipaa eikä sillä tätä edes voisi pelata.
Eirräin hyvä kokonaisuus kuitenkin ja tuli tämä Xbox Livestä 5€:lla ostettua joten ei voi kun nauttia.
Kirjoita kommentti