Hongkongilaiset toimintaelokuvat - eivätkö ne olekin mainioita? Makuasioistahan ei sovi kiistellä, mutta eivät nuo aivottomat actionpläjäykset todellakaan kaikkien mieleen ole. Kieltämättä ne kuitenkin tarjoavat oivan lähtökohdan toimintapelille. Mitä uutta vuosien mittaan puhkipumpattuun räiskintäpeligenreen voisi toisaalta enää tuoda lisää? Valitaan nyt ensiksi pelin tuottajaksi vaikkapa kuuluisa elokuvaohjaaja John Woo, joka tunnetaan lukuisista mauttomista, mutta näyttävistä leffoistaan. Seuraavaksi lisätään pakettiin mukaan armottoman luotisateen myötä rapistuva pelimaailma, ja johan ropsahti pelille roppakaupalla kiinnostuspisteitä. Mutta riittävätkö ne?



Stranglehold on henkistä jatkoa vuonna 1992 julkaistulle Hard Boiled -leffalle, joka lienee yksi John Woon tunnetuimmista töistä. Pelin päähenkilönä toimii rikostutkija "Tequila" Yuen, jolle habituksensa on luovuttanut juuri Hard Boiledistakin tuttu näyttelijä Chow Yun Fat.

Strangleholdin sisältö on pääasiassa suoraa toimintaa. Siis suo-raa toi-min-taa. Kokoaikaisen äksönin katkaisevat ainoastaan tehtävien välissä näytettävät, juonta eteenpäin vievät ja elokuvamaisen tyylikkäästi toteutetut videopätkät, jotka nekin ovat toisinaan täynnä suoraa toimintaa. Pelin varsinainen juoni on juuri niin syvällinen ja henkevä, kuin honkkari-aiheiselta tuotteelta vain sopii odottaa. Tositosi ilkeät pahisgangsterit kidnappaavat erinäisiä tyttäriä, virkavalta on voimaton ja päähenkilö ottaa oikeuden omiin käsiinsä - ilman seuraamuksia tietenkin. Niin, ja tietysti hyvät tyypit osoittautuvatkin kriminaaleiksi. En kai vain spoilannut liikaa?

Jotta jatkuvalla räiskinnällä olisi jonkinlaista pointtiakin, palkitaan pelaajaa ennen kaikkea tyylikkäistä tapoista. Kentät ovatkin varsinaisia hiekkalaatikoita, joissa pelaaja saa käyttää mielikuvitustaan ihan tosissaan - loikatakko vihun niskaan pistoolit ojossa seinän kautta kolmoisvoltilla kerien, vai hyödyntäisikö sittenkin joutilasta tarjoilukärryä tappohyökkäykseen? Pelin kuluessa Tequila oppii näyttäviä erikoistemppuja, joita voi hyödyntää tyylimittarin täyttyessä. Precision Aimilla voi napsia pahiksia pidemmän välimatkan päästä ja perin tyydyttävällä rynnäkkötoiminnolla aseeseensa saa hetkeksi tyrnästi lisäpotkua sekä loputtomat ammukset.



Pelin asevalikoima on mallia riittävä. Näinkin toimintaelokuvamaiseen peliin olisi tosin toivonut pyssyihin hitusen enemmän ammuksia, sillä toisinaan äksöni uhkaa tyrehtyä siihen, että päähenkilö huomaa taistelevansa kymmenpäistä aseistettua vihollislaumaa vastaan paljain nyrkein. Etenkin haulikon kaksitoista vaivaista kutia on räiskitty hyvinkin nopeasti. Pelin käsikranaateilta olisin toivonut hieman näyttävämpää pyroteknistä munakkuutta, mutta tyytyminen on lähinnä onnettomiin koirapommeihin, joilla viholliseen on osuttava tylsän tarkasti.

Ympäristön kanssa kikkailu toimii yllättävän sujuvasti, mutta temput eivät ole kuitenkaan liian helppoja tai automaattisia. Pelaaja joutuu toisinaan noloihin tilanteisiin trikin epäonnistuessa ja Tequilan läjähtäessä rähmälleen vihollisten jalkojen juureen. Pelimaailma tuhoutuu tähän asti pelaamistani räiskintäpeleistä ilman muuta hienoimmin. Yleistä visuaalista ilmettä onkin ilmeisesti tämän takia jouduttu hieman karsimaan vanhanaikaisempaan suuntaan, mutta sen kyllä kestää, kun kuitenkin jokseenkin kaikki hajoaa pieniksi palasiksi. Kylttejä, patsaita ja valospotteja tiputtelemalla voi myös kolkata pahiksia, jos vain aivolihaksista löytyy riittävän nopeat hoksottimet. Itse huomasin potentiaaliset tappokyltit yleensä vasta sen jälkeen kun vihu virui jo maassa luodinreikiä pullollaan.

Pelin kenttäsuunnittelu on varsin toimivaa perushuttua. Toki pelaajan kulkureitti on varsin tarkkaan määritelty, mutta taistelukentät ovat usein nokkelia ja antavat pelaajan luovuudelle tilaa. Toistoa pyritään välttämään heittelemällä pelaajaa varsin vaihteleviin ympäristöihin. Hongkongin sateisilta kujilta siirrytään olemattoman aasinsillan avustuksella huomattavasti aurinkoisempiin maisemiin, ja sieltä taas Chicagon museon kokoelmaa nollaamaan. Kenttiin onkin levitelty sopivasti ihan vain huvikseenkin tuhottavaa tavaraa. Tunsin stressikäyräni kääntyvän heti jyrkkään laskuun, kun lasautin museokentästä T-Rexin luurangon maan tasalle. Joihinkin kenttiin on jätetty turhankin pitkiä matkoja tallennuspisteiden välille. Henkikulta on jatkuvasti veitsenterällä, etenkin kun vihut ilmestyvät välillä hyvinkin varoittamatta. Toisinaan taas tuntuu siltä, että checkpointteja on turhankin usein.



Haastavalla vaikeustasolla ja pitkillä latausajoillaan Stranglehold yrittää ilmeisesti pitkittää muuten lyhyttä kestoaan. Yksinpeli kestää hieman reilut seitsemän tuntia, mikä alkaa olemaan nykymittapuulla jo hitusen alakanttiin. Pelin ikää laskee myös se, ettei Stranglehold herättänyt mitenkään erityisen välitöntä tarvetta alkaa pelata sitä läpi toistamiseen. Valitettavasti haastavuus ja kasettiasema-ajat mieleen tuova latailu kulkevat käsi kädessä, sillä retry-nappi tulee usein kivuliaan tutuksi. Etenkin osa isommista välipahiksista vaati allekirjoittaneelta kymmeniä yrityksiä, mikä herätti eräitäkin kertoja mieliteon tunkea peliohjaimen vaikkapa syvälle John Woon ahteriin. Laadukas moninpeliseura tuntui olevan myös kiven alla, mitä en toisaalta ihmettele lainkaan, sillä se, mikä toimii ihan kivasti yksinpelissä, ei futaa ihmisvastustajien kanssa. Aivoton pum-sota vailla sen suurempaa pointtia ei vain nykyään tahdo kiinnostaa meikäläistä, eikä näemmä juuri ketään muutakaan.

Stranglehold on pelinä kuin hongkong-leffat; tahallisen korni, toiminnantäytteinen, juoneltaan ohkainen, eikä missään nimessä liikaa ajattelua vaativa. Muille kuin haastavien räiskintäpelien ystäville sitä on melko hankala suositella ja räiskijöillekin vinkkaisin ensin demoversion testaamista, sillä sen perusteella pelistä saa varsin kokonaisvaltaisen kuvan. Täyden pelin hinta on mielestäni näin lyhyestä pelistä hieman liikaa, sillä ainakin itse odotan saavani moisella rahalla hupia pidempään kuin muutamaksi hassuksi ehtooksi. Räiskintäpelirintamalla on tällä hetkellä sen verran paljon kiinnostavampiakin tuotteita, että rohkenen väittää, että Stranglehold tulee livahtamaan alelaareihin aiemmin kuin arvaattekaan.

P.S. Pelin paketin kantta koristaa K-18-merkintä, joka ei ole mikään vitsi, sillä peli pyörii alusta loppuun yksinomaan silmittömän ja graafisen tappamisen parissa. Toki kaikki toiminta on hyvin yliampuvaa, eikä sinänsä järin realistista, mutta hidastuksilla mässäilevät kuolemat eivät vain ole lasten silmille sopivaa ja sillä sipuli.