Tulevaisuus se on ihmeellinen paikka. Joko maailma on ydinsodan jäljiltä säpäleinä, avaruusoliot ovat valtaamassa rakasta tomupalloamme tai sitten meitä kohtaa ekokatastrofi. Splash Damage on valinnut Brinkiin Kevin Costnerin tien ja vie meidät vetiseen versioon huomisesta, jossa ihmiskunnan rippeet taistelevat elintilasta Arkki-nimisessä kelluvassa kaupungissa. Kyllä, nimesivät sitten kelluvan kylänsä Arkiksi, mutta hei, eihän sitä nyt kannata keksiä uutta nimeä joka kerta kun elämän rippeitä säilytellään merellä. Nooakin puuttuessa kuvioista on Arkki slummiutunut pahasti ja järjestyksen nimeen vaalivat turvajoukot sekä parempia oloja kaipaava roskasakki ovat vain pahan mulkaisun päässä sisällissodasta. Tähän räjähdysherkkään tilanteeseen heitetään pelaaja ja sota voi alkaa.




Kärkeen käydään läpi Arkin syntyhistoria, mutta koko pelin tunnelmaa heijastellen, asiat käydään läpi niin pinnallisesti kuin mahdollista. Valtataistelun syntyä ei avata sen kummemmin, jatkoa ei yritetäkään selittää. Alkuvalmistelujen jälkeen päästään pelin kulmakiveen, hahmonluontiin. Ruma äijänköriläs saa aluksi ylleen perusvaatteet ja hernepyssyt sekä on taidoton kuin ala-astelainen oikiksessa. Lisää vaatevaihtoehtoja, partamalleja, aseiden lisäpalikoita sekä taistelutaitoja saa avattua haastetehtävissä ja ostettua pelissä saavutetuilla kokemuspisteillä.

Hahmon tärkein fyysinen määre kaiken koristeen alla on tämän ruumiin koko. Pieni ja kevyt hahmo on nopea liikkumaan, muttei siedä paljon osumia eikä pysty kantamaan raskaita aseita. Järkälemäinen tankki taas kantaa vaikka Titanicia selässään, mutta on hidas eikä osaa kiivetä korkeiden esteiden yli. Hahmon personoitava ulkonäkö seuraa läpi pelin hahmoluokasta riippumatta.

Liikkumiseen vaikuttaa paitsi hahmon fyysinen koko, myös pelaajan taito hyödyntää pelin SMART-liikemekaniikkaa. Hahmossa on tekoälyä mukana sen verran, että liikkuvan pelaajan hakatessa hyppypainiketta esteen kohdalla, hahmo osaa omatoimisesti liikkua esteen ohitse joko kiipeämällä, hyppäämällä, liukumalla tai muuten parkouraamalla. Mistään Mirror's Edgen kaltaisesta kattobaletista ei voida puhua, mutta järjestelmän oppiminen nopeuttaa kentissä liikkumista huomattavasti. Valitettavasti kenttäsuunnittelu ei tue SMART-järjestelmän käyttöä aivan äärimmäisyyteen asti. Enemmänkin akrobatiaa hyödyttäviä ratkaisuja kentissä olisi voinut olla.

Hahmoluokkaa voi vaihtaa kesken tehtävän tähän tarkoitetuilla tietokonepäätteillä sotilaan, lääkintämiehen, insinöörin ja agentin välillä. Osa tehtävistä vaatii juuri oikean hahmoluokan käyttämistä oikeaan aikaan, joten pelaajan on syytä osata vaihtaa pelityyliään lennosta. Hahmoluokilla on kullakin omat ostettavat lisätaitonsa ja erikoisuutensa. Sotilas voi jakaa kavereilleen panoksia kesken taistelun, insinööri rakentaa automatisoituja tuliasemia ja niin pois päin - tuttua hommaa verkkoräiskintöjä pelanneille. Brink ei ole mullistavien innovaatioiden peli, mutta kokoaa hyviä moninpelielementtejä rohkeasti uuteen pakettiin.




Pelimuotoina tarjolla ovat kampanja, vapaapeli, jossa voi pelata kummankin sotivan puolen kampanjatehtäviä vapaassa järjestyksessä omilla asetuksilla sekä haastetehtävät, joissa testataan pelaajan nopeutta mm. esteradalla. Tehtävät koostuvat erilaisista tavoitteista kuten kohteiden suojelusta, räjäyttelystä, siirtämisestä ja korjaamisesta, ynnä sen sellaisesta. Päätavoitteita on yleensä pari per kenttä ja näiden lisäksi tarjotaan sivutavoitteita lisähaasteeksi. Kulloinkin kiinnostavan ja tärkeimmän tavoitteen voi valita nopeasti kesken pelin ja pelaaja opastetaan selkeästi onnistumisen vaativan suorituksen suuntaan. Eksyminen vaatii yritystä.

Esimerkin vuoksi tehtävä voi koostua seuraavasti: pelaajan on ensin hyökättävä vihollisen alueelle ja sotilaiden on matkalla räjäytettävä suuri ovi auki. Tämän jälkeen insinöörin on avattava kassakaappi, jossa olevat tärkeät tiedot pitää toimittaa talteen. Lopuksi tiimin on saatettava rampautunut helikopteripilotti lääkintämiesten avulla läpi kentän. Ja toinen tiimi tietenkin koittaa estää kunkin tavoitteen saavuttamisen tehtäviin annetun ajan sisällä. Tekemistä siis riittää joka hahmoluokalle ja erilaisille pelityyleille tasaisesti.

Pelimekaniikka on alusta pitäen suunniteltu moninpelikokemusta silmällä pitäen, mutta kampanjatehtävät voi pelata myös yksin, jolloin tiimikaverit ovat tekoälyn hallinnassa – tai lähinnä tekoäly yrittää kovasti pitää joukon uunoja liikkeellä, pois pelaajan suoralta tulituslinjalta ja ampumassa sinne tänne sodan illuusion luomiseksi. Konetiimi ei siis ole kovin kummoinen ja Brinkistä on vaikea nauttia muuten kuin verkossa. Yksinpelinä toiminta käy aneemiseksi jo yhdessä illassa.


Verkossa pelattaessa tehtävien suunnittelu ja toiminnan jatkuva siirtyminen eri tavoitepisteiden välillä tuo eloa pienehköihin karttoihin. Tiimityön on sujuttava keskiverto-Battlefieldiä paremmin, sillä Brinkissä on korostettu eri hahmoluokkien käytön tärkeyttä ja homma ei yksinkertaisesti etene, ellei jokaista hahmoluokkaa tarvittaessa pelikentältä löydy. Tätä ongelmaa onneksi helpottaa juuri mahdollisuus vaihtaa hahmoluokkaansa kesken pelin, ilman turhaa uudelleensyntymisrumbaa.



Brinkin graafinen ilme on jotain realistisen ja sarjakuvamaisen välimaastosta, hahmot ovat rujoja ja mittasuhteiltaan paisuteltuja, sopivan persoonallisia. Voin kuvitella suunnittelutiimissä olleen kunnianhimoa pelin ilmeen suhteen, mutta lopputulos jää valitettavan valjuksi. Kentät ovat täynnä kapeita käytäviä täynnä eikä vaihtelua ole liiaksi. Jo Doom 3:sta tuttu id Tech 4 -pelimoottori ei suostu vielä seitsemän vuoden iässäkään antautumaan, vaan piirtää toimintaa nätisti ruudulle vaikka tapahtumaa olisi enemmänkin. Brink ei ole mikään efektitykitys, mutta nopeus onkin valopalloja tärkeämpi valtti verkkoräiskinnöissä.

Äänimaailma jää grafiikan tavoin hieman mauttomaksi ja hajuttomaksi. Äänimaailmaa voisi kuvailla lähinnä informatiiviseksi. Toki hahmolleen voi valita kourallisesta ääninäyttelijöistä mielestään sopivimman ääntelijän ja aseet paukkuvat toisistaan erottuen, soipa taustalla välillä musiikkikin, mutta mikään efekti ei saa sohvaa tutisemaan saati sävellystyö tirauttamaan tippaa silmäkulmaan. Brinkissä kaikki paukut ovat pelimekaniikassa, muu on toissijaista.




Brink on suoraviivainen, Splash Damagelle tyypillinen tiimityötä korostava verkkoräiskintä. Ramboilu ei toimi ja koko tiimin on osattava keskittyä tehtävän tavoitteisiin yhdessä. Peli on parhaimmillaan porukalla, jossa kommunikaatio toimii, mutta valitettavan usein konsoliverkkopeleissä äänikommunikointi rajoittuu turhanpäiväiseen älämölöön ja joukkue repeilee sinne tänne omiin seikkailuihinsa. Onneksi välillä ventovieraiden keskenkin ajatustenvaihto natsaa ja kaikki menee putkeen ilman sanankaan sanomista.

Peliin on kerätty niin monta hyvää verkkoräiskinnän elementtiä, että potentiaali tuppaa sumentamaan silmät. Uutuus ei täräytä kuitenkaan tajuani kankaalle Shattered Horizonin (97!) tapaan, mutta tappavan toimiva Brinkin pelimekaniikka on, siitä ei pääse yli eikä ympäri edes SMARTilla. Mikäli Team Fortress ja Quake Wars alkavat sinuta tuntua jo puhkipelatuilta, on tässä hyvä uusi vaihtoehto valoisien kesäöiden kuluttamiseen. Brink kaipaa kuitenkin kipeästi lisää vaihtelevampia pelikenttiä pitääkseen mielenkiintoa yllä kesää pidempään.