Ghost Trick: Phantom Detective on semmoinen peli, jossa yhdistetään kynällä pisteet.

Onnekseen Ace Attorney -sarjan luojan uusi puuhakirja koukuttaa kuin viiden salapoliisiromaanin aloituskohtaukset yhteensä, eli kohtalaisesti. Kummitus nimeltä Sissel on etsivä ja uhri. Retee töyhtöhyyppä huomaa kuolleensa ja menettäneensä muistinsa. Hän ei ehdi asiaa murehtia, sillä myös punatukkainen typsy on vaarassa potkaista tyhjää. Salaperäinen jalkalamppu vihjaa, että Sissel on tavallista kyvykkäämpi kummitus.

Kyky kääntää vipuja ja töniä kippoja ei alkumetreillä auta. Nainen kuolee. Onneksi Sissel osaa myös matkustaa ajassa. Tuoreiden ruumiiden välityksellä Sissel kykenee siirtymään hetkeen neljä minuuttia ennen kunkin uhrin kuolemaa. Pelastustyöt hoituvat, kun rajoitettujen pisteiden välillä vähän pompitaan, mutta aikarajakin on olemassa. Sitäpaitsi, mitä tarinaan tulee, Sisselin on ratkaistava koko laaja sekasotku ennen aamunkoittoa, jolloin hän katoaa olemattomiin. Koukussa riiputaan, ennen kuin kaikki tämä on opittu. Tarina, teema, aikarajat ja musiikki paiskivat yhdessä töitä, jottei puuhakirja hyydy, vaikka tekstiä tavataan välillä enemmänkin, kuten näissä peleissä aina.



Sissel kykenee manipuloimaan objekteja vain oikeassa maailmassa, mutta liikkumaan vain henkimaailmassa, jossa vallitsee pysähtyneisyyden tila. Se on hoksattava, missä järjestyksessä mitäkin on tehtävä ja millä ajoituksella. Joskus Sissel ei ylety seuraavaan pisteeseen? Esimerkiksi tällöin saattaa olla tarpeen siirtyä todelliseen maailmaan, odottaa että vettä tippuu katosta, siirtyä nopeasti henkimaailmaan ja loikata vesipisaran kautta oikeaan kohteeseen.

Alussa käynnistetään tuuletin ja sähkövatkain ja hypätään niiden väliin jäävään lippuun. Lipputangon narun jumiutuessa vatkaimeen, liehuva lippu nousee sinne minne tahdoimme mennä. Jos emme itseämme älynväläyksestämme onnittele, oli tapahtumaa kiva katsoa. Se on pieni miinus, ettei logiikka ole tasaisesti näinkään vahvaa. Kun Sisselin on pelastettava koira ja emäntä pian saapuvalta murhaajalta, tapahtumasarja on näppärä, mutta käytännössä pelaaja vain tekee arvauksia vähiä mahdollisuuksia testailtuaan. Suuremman vaikutuksen tekisi peli, jonka tilanteet olisi mahdollista ratkaista mielessään ennen kokeilua.

Myöhempiä skenaarioita voi jo pelaamiseksi kutsua. Maisemissa saattaa olla vaikkapa kaksi liikkuvaa kohdetta, joiden liikkeeseen voi vaikuttaakin. Semmoinen varsinkin on mukavaa, kun tavoite on selvä, mutta pisteitä on kymmenkunta ja niistä useat ovat interaktiivisia. Hermoja koetellaan vain sillä iänikuisella tavalla, että joskus samat tekstit on rämpytettävä läpi jokaisen epäonnistumisen jälkeen. Näin siitäkin huolimatta, että se on korostetusti Sisselin, eikä vain pelin ominaisuus, että uudelleen saa yrittää.



Sisältöä on reippaasti. Enimmän aikaa tosin luemme sitä tekstiä. Umpijapanilainen tarina ottaa itsensä vakavasti, vaikka kieli on poskessa. Sisäinen logiikka pelittää, mutkikkaan tarinan elementit loksahtelevat yhteen. Tiedä sitä, katoaako jotakin käännöstöissä, mutta tämäkin japsihölmöily on melko pitkälti vapaa sellaisesta huumorista, joka – tiedättehän – on hauskaa. Se, että herttainen ja pirteä hahmo on tyhmä, on eräänlainen vakiovitsi. Harmittomaksi ja hymyilyttäväksi hyvän mielen peliksi monimurhamysteerin voi tuomita. Asiassa auttaa onnistunut taide. Ilahduttavan sujuvasti animoidut hahmot ovat eläväisiä yksityiskohtaisten maisemien edessä.

Ghost Trick on ihailtavan hallittu. Moni juhlava ominaisuusluettelo (kuten DS:n "roolipelit") on täpösen täynnä tyhjää. Ghost Trickissä liikutaan pisteiden välillä. Ja tönitään asioita. Koska tämä on sitä, mitä sankari tarinankin näkökulmasta tekee.