Mitä tekemistä on ilmataisteluilla ja isosilmäisillä MySims –hahmoilla? Totta puhuen en tiedä. Jostain syystä anime-tyyliset höpönassut ovat kuitenkin ottaneet tavoitteekseen ilmojen herruuden. Sota on iloista ja hauskaa, vaikka paha Morcubus hallitsee diktaattorimaisesti taivaanrantoja kätyriensä Morcubottien kanssa.

Yksinpelin juoni on ihan yhdentekevä räpellys muistinsa menettäneestä lentäjä-ässästä, joka liittoutuu kapinallisten kanssa. Sivuuttaisin mieluusti juonen kokonaan, mutta se hyppii jatkuvasti silmille ja rasittaa tehtävien välissä. Ennen jokaista tehtävää luetaan helposti useita kymmeniä lauseita keskusteluja, jotka on Simit puhuvat siansaksalla. Ääninäyttelijöitä lienee ehkä kaksi ja äänitettäviä lauseita kolme. Olipa kyse menetetystä tukikohdasta tai pahoista ongelmista, toistuvat samat ylipirteät ja rasittavat ääniklipit. Välivideoita ei juuri ole, vaan koko dialogin ajan tuijotetaan ilmeettömiä palikkapäitä. Toisinaan saadaan muutama still–kuva pahiksesta. Kenelle peli mahtaa olla suunnattu? Lapsilta oletetaan sujuvaa lukutaitoa ja yksinkertaisuudessaankin juoni viljelee vaikeaa englanninkielistä sanastoa. Suurin osa suunsoitosta on jonnin joutavaa höpinää, johon liitetään pari mukahauskaa viittausta popkulttuuriin. Keskustelujen kelaaminen on tietenkin mahdotonta.



Ulkoisesti peli on hyvin yksinkertaisen näköinen. Erittäin pirteä ja simppeli ulkoasu ei yritä olla erityisen näyttävää tai kikkailla efekteillä. Grafiikka tuo mieleen niin hyvässä kuin pahassa jo edellisellä sukupolvella nähdyn Worms 3D:n. Parhaimmillaan peli on sarjakuvamaisen tyylikkään ja siistin näköinen, mutta useimmat tasot ovat kulmikkaita ja rumia sekasotkuja. Pientä hauskaa tuo oman lentokoneen ja pilotin luominen, mutta peltiliidokkeja on vähän, eikä varsinaista virittelyä juuri ole. Lentäminen on sentään toteutettu mallikkaasti. Liipaisimien taakse on asetettu ampuminen ja power-upit. Tateilla ohjataan ja tehdään väistöliikkeitä, sekä muutama nappi on varattu kaasuun ja jyrkkiin kääntöihin. Toiminta on hyvin suoraviivaista arcade-lentelyä, joten suoranaisia ongelmia ei pelattavuuden puolella ole.

Kampanja jaottuu kahdenlaisiin tehtäviin. Ilmojen herruus ratkaistaan liiankin simppeleissä aikarajallisissa koiratappeluissa, sekä hieman Mario Kart –tyyliä haeskelevissa kilpa-ajoissa. Molemmissa tuhotaan muita aluksia perustykeillä ja kerättävillä power-upeilla. Lentotaistelu on ihan viihdyttävää pari ensimmäistä tehtävää, kunnes tekoälyn typeryys alkaa raivostuttaa. Tekoälyn ohjastamat lentokoneet pörräävät ympärillä kuin hirvikärpäset ja mitaleihin (eli tasojen läpäisyyn) vaadittavien aikarajojen puitteissa vihollisten saaminen jyvälle käy työstä. Yhtään ei asiaa auta se, etteivät tekoälyä pysäytä edes tolpat tai toiset koneet. Lentokoneet eivät tuhoudu tai edes ota kolhuja lennellessään päin vettä tai seiniä, joten kamikaze-Morcuboteille on ihan sama, mihin se alus viipottaa. Yritä siinä sitten pysyä perässä ja kerätä kultamitaliin riittävästi pisteitä, kun vastustajat pyörivät ilman minkäänlaista reitinhakua ja lentävät jatkuvasti pelaajaa ja seiniä päin. Välillä tukena on pari siipimiestä, jotka eivät nekään tee mitään. Matseissa on harvemmin yhtään strategiaa, eikä avaria tasoja käytetä mitenkään hyödyksi.



Perinteinen lahtaus on kuitenkin paljon mielekkäämpää kuin lentokoneiden ralli, joka toimii heikosti. Vastustajia ei kiinnosta ampua juuri muita kuin pelaajaa, joten kun vihdoin ykkössijan saavuttaa, saa ohjusryppään niskaansa. Tavallisesti toisia ampuessa palauttaa hitusen elinvoimiaan, mutta etummaisena sinnitellessä ei ole tarjolla ammuttavia kohteita. Siten alussa etuilu on silkkaa itsemurhaa ja koko kilpailu kärsii tuuripohjaisuudesta. Yksinkertaisin taktiikka tuntuu olevan sinnitellä kakkos- tai kolmossijalla viimeiselle kierrokselle asti, ja sitten ampua vastustajat pois edestä toivoen, ettei vät taakse syntyvät botit ehdi tykittää pelaajaa reikäjuustoksi ennen maaliviivaa. Ei hankalaa, eikä missään nimessä nautinnollista. Radat koostuvat ilmassa killuvista checkpointeista, joten suuria variaatioita ei niistä löydy.

Jos SkyHeroesista jokin aiheuttaisi nautintoa, se olisi moninpeli. Jossittelen, sillä yrityksistäni huolimatta Xbox Livessä oli tasan nolla pelaajaa. Takakansi vieläpä kehtaa huijata kuluttajaa, sillä ainakaan minä en löydä pelistäni mahdollisuutta kahden pelaajan yhteistyölle. Siipimies voisi pelastaa kampanjaa edes hiukan. Jaetulla ruudulla kaksi pelaajaa voivat ammuskella tietokonevastustajia, mutta kovin syvällistä pelikokemusta se ei tarjoa. Pelimuotoina on tarjolla ihan sitä samaa kuin yksinpelinäkin – siis kilpa-ajoa ja tappomatsia – sekä samat joukkuepohjaisina variaatioina.

Pelin idea on sinällään veikeä ja toteutuskelpoinen ja MySims SkyHeroes olisi voinut olla lapsille suunnattu Crimson Skies. Juonikin voisi olla mielenkiintoinen ja tehty yhtä oivaltavasti pantomiimilla kuin Lego-pelisarjassa. Nyt pelaamisen iloa ei saavuteta kuin parin tehtävän ajaksi kerrallaan. Muutaman euron pikkupelinä SkyHeroesille voisi antaa paljon anteeksi, mutta sen täysihintaisena julkaiseminen on silkkaa siipeilyä. Electronic Arts voisi hieman kiristää laatuvaatimuksiaan.

Peli on julkaistu myös PS3:lle, Wiille ja DS:lle.