Sarjakuvapelit kokivat uuden nousun Batman: Arkham Asylumin myötä ja se asetti myös kovan rajapyykin muille pelintekijöille. Spiderman-pelit ovat onnistuneet välillä paremmin, välillä huonommin ja synkemmät ennakkotrailerit saivat pelikansan antamaan Spiderman: Shattered Dimensionille lempinimen "Spiderman: Arkham Asylum". Peli on kuitenkin varsin erilainen kuin Batmanin viimeisimmät bittiseikkailut - mikä ei tarkoita, että se olisi huono.



Marvelin multiversumissa Hämähäkkimies on jo niin vanha hahmo, että vuosien varrella sen pohjalta on luotu monenlaisia variaatioita. Shattered Dimensions -pelissä niistä esiintyvät perinteinen Amazing Spider-Man, 1930-luvun maailmassa majaileva Spider-Man Noir, (mahdollisen) tulevaisuuden Spider-Man 2099 sekä Ultimate Spider-Man symbioottipuvussa. Tekosyyksi eri universumeissa majailevien Hämisten yhteistoimille on keksitty Järjestyksen ja Kaaoksen kivilevy, joka sattuu pirstoutumaan Hämähäkkimiehen ja Mysterion taistelussa. Palaset sinkoutuvat eri maailmankaikkeuksiin ja niitä pitää lähteä metsästämään, jotta ne eivät päätyisi vääriin käsiin (nehän päätyvät) ja että maailma pelastuisi.

Koko touhua ohjailee Madame Web, joka auttaa pelaajan myös alkuun. Jokaisella Hämiksellä on hieman erilaisia kykyjä, vaikka peruspelaaminen keskittyykin loikkimiseen ja tappeluun. Pahisvastustajasta riippuen myös kentät saattavat olla varsin erilaisia ja niissä on hieman erilaisia jippoja. Sandmanin aiheuttamissa hiekkamyrskyissä loikitaan urakalla, Noir-Hämiksen tehtävissä pysytellään varjoissa ja Ultimaattinen Hämähäkki-Mies taistelee kuin Kratos God of Warissa. Kaikkien sankariemme apuna on tietenkin myös hämähäkkivaisto, joka käyttäytyy varsin samalla tavoin kuin Arkham-Batmanin Detective mode...

Tasoja on kaikkiaan kolmetoista, kaikilla oma pääpomonsa. Mukana on mm. Kraven, Hammerhead, Vulture, Deadpool, Juggernaut, Doctor Octopus, Carnage ja koko sotkun aiheuttaneena viimeisenä vastustajana jättimäinen Mysterio. Rivivihollisten voittamisesta keräytyy spider essenceä eli krediittejä, joilla voi ostella itselleen lisää kykyjä ja lisää asuja. Niitä taas aukeaa suorittamalla toissijaisia haasteita, joita voi tarkastella Web of Destiny -ominaisuuden kautta. Kaikkiaan haasteita on 180, joten achievement-huntereilla riittää tekemistä.



Sen lisäksi, että neljän eri päähahmon vaihtelu tuo lisäväriä peliin, on kenttien ulkoasu ja suunnittelu myös kiitettävän erilaista. Mitään kenttäsuunnittelun Nobeleita peli ei ansaitse, mutta kohokohtia, pieniä mutkia ja yllätyksiä on siroteltu mukaan sen verran, että aina odottaa mielenkiinnolla, mitä seuraavasta kentästä löytyy. Joidenkin pomojen kanssa päädytään niin henkilökohtaiseen käsirysyyn, että kuvakulma vaihtuu ensimmäiseen persoonaan ja nyrkit viuhuvat tatteja heiluttelemalla kuin nyrkkeilypelissä konsanaan.

Vaikka juonen perusidea tuntuu heppoiselta, on käsikirjoitus kokonaisuutena laatutyötä. Spidermanin viljelemät sarkastiset vitsit ja vihollispomojen repliikit eivät tunnu päälleliimatuilta ja tuovat varmasti monia muistoja mieleen Hämisfaneille. Ääninäyttelykään niitä ei pilaa, sillä pieniinkään rooleihin ei ole palkattu sihteerin serkkupoikaa, vaan mukana ovat mm. Stan Lee, Neil-Patrick Harris ja muut animaatiosarjoissa mukana hyörineet. Käsikirjoittaja on selvästi osannut myös ajatella pelin rakennetta, eikä suvantokohtia ole kuin sopivassa määrin.

Jokainen neljästä universumista on toteutettu hieman erilaisella graafisella tyylillä - jotkut sarjakuvamaisemmalla, jotkut realistisemmalla. 2099-universumi on graafisesti upeinta katseltavaa ja sen lopputaistelut menisivät vaikka animaatioelokuvana. Samalla ammattitaidolla on toteutettu myös pelin sankarillinen musiikkiraita. Oikeastaan pelin toteutuksesta ei löydy juuri muuta nokankoputusta kuin se, että mitään kovin uutta ei ole keksitty. Kaikenlaisesta vanhasta on vain sekoitettu toimiva soppa. Aatsipoppaa.



Kontrollit ja kameran käyttäytyminen ovat ne kaksi koota, jotka yleensä mainitaan peliarvosteluissa vain, jos niissä on jotain vikaa. Hyvin toimivia ratkaisuja ei välttämättä edes huomaa ja näin ne jäävät muiden luettaviksi kirjaamatta. Shattered Dimensions selviytyy tälläkin osa-alueella varsin kohtuullisesti. Joissain tilanteissa hahmon pitää olla hieman liiankin täsmälleen oikeassa kohdassa, jotta jonkun liikkeen saa tehtyä (tässä kunnostautuvat varsinkin Noir-osiot) ja joskus kamera sinkoilee turhankin lennokkaasti kun Hämis siirtyy seiniltä kattoon.

Veteraanikonsolistien kannattaa valita vaikeampia vaikeusasteita, sillä niistä helpoimmalla Hämiksellä on todellisia vaikeuksia kuolla. Turhilta kuolemilta vältytään tuplaseittisinkautuksella, jolla selvitään syvyyksiin syöksymisiltä ja energiaa antavia hämähäkkikuvakkeita on tarjolla reilusti. Spider essenceä kerääntyy myös kassalippaaseen sellaista tahtia, että ostettava loppuu nopeasti ja seittisankarin saamat lisäliikkeet pistävät vihollista lakoon tasatahtia. Pääosion läpi pääsee helpoimmalla tasolla alle kymmenessä tunnissa, vaikeammalla hieman yli kymmenessä. Haasteiden myötä uudelleenpeluuarvoa on kiitettävästi ja pelihahmon kehittyminen tuo mukaan taas sen niin kutsutun 'RPG-elementin', vaikka se on jo liki jokaisen toimintapelinkin perusrepertuaaria.

Beenox on tehnyt hyvän ratkaisun palatessaan avoimista Spider-Man-peleistä perinteisempään, suljetumpaan formaattiin. Putkisuoran etenemisen voi nähdä miinuksenakin, mutta Hämähäkkimiehen kaikkia taitoja päästään testaamaan ja niille, joille muut Hämis-universumit eivät ole tuttuja, on esimerkiksi Noir-Spidey piristävä tuttavuus. Spiderman: Shattered Dimensions on viihdyttävä toimintaryjäys, jota ei tulla kultaamaan pelien Hall of Fameen pelikulttuurin edistäjänä, mutta se tekee silti melkoisen urotyön: Se on paras Hämähäkkimiespeli toistaiseksi.