IO Interactive tunnetaan parhaiten mainioista Hitman -peleistä. Kyseiseen sarjaan onkin odotettu pelattavaa jatkoa jo pitkään - semikököstä leffasta kun ei kovin paljoa käteen jäänyt. Yksi Hitmanien menestyksen avaimista on aina ollut huikean painostava tunnelma.

Vaikka tekninen toteutus ei olisikaan ihan kirkkainta kärkikastia, päästään omintakeisen päähenkilön, kiintoisan juonen ja huikean tunnelman sekoituksella kiinnostavuuden saralla heittämällä sota/scifiräiskintäpelien ohi.



Kane & Lynchin päähenkilöinä toimii kuolemaantuomittu parivaljakko, joka onnistuu kerta toisensa jälkeen pottuilemaan väärille ihmisille. Tällä kertaa pelaaja ohjastaa kaksikosta sitä korkeaotsaisempaa, joskin pitkätukkaisempaa, James Seth Lynchiä. Tulitukea tarjoilee tietysti vanha tuttu Adam Marcus Kane, jota pelaaja ohjasti ykkösosassa. En tosin totuuden nimissä voi sanoa Kanea, saati Lynchiä itselleni tutuiksi, koska kokemukseni ykkösosasta perustuu demoversioon, jolle en syttynyt lainkaan. Kakkososa ei isommin selittele aiemmin tapahtuneita asioita, saati esittele päähahmojen taustoja. Matkan varrella ykkösosan lopussa auki jääneitä asioita kuitenkin selviää.

Lynch on asettunut asumaan Shanghaihin ja löytänyt tyttöystävän (Xiu). Vaikka Kiinassa tulee toimeen vähälläkin valuutalla, kutittelee rikollisliigan johtohahmo Glazerin työehdotus aseiden salakuljettamisesta Afrikkaan Lynchin perstaskua siinä määrin, että hän kutsuu vanhan rikoskumppaninsa hätiin - ajatuksena se perinteinen "vain tämä yksi keikka ja sitten eläkkeelle". Sopii arvata, meneekö kaikki sitten kuitenkin päin bonsai-metsää. Eipä aikaakaan, kun puolet Kiinan alamaailmasta on velikultien kintereillä ja velikullat persposket paljaana ja verissä päin ryntäilemässä pitkin Shanghain kujia.

Kane & Lynch 2 on varsin väkivaltainen ja roisi peli, mutta ei silti erotu tällä saralla isommin muista räiskintäpeleistä. Siksi hiukan ihmetyttää, miksi ihmeessä gore, tissit ja pippelit (kaikkia näitä pelistä löytyy) on sensuroitu, kun pelin kannessa on jo kuitenkin jo K18-leima. Yritetäänkö tällä jotenkin säälittävällä tavalla viestittää, että pelin väkivalta on muka NIIN paljon roisimpaa kuin kilpailijoilla, että se on pakko piilottaa pikselöinnillä? Tuskin tarvitsee odotella kovin kauaa, ennen kuin ainakin pc-versioon ilmestyy jonkin sortin sensuurinpoistomodi.



Toimintaa kuvataan pelihahmon olan takaa. Varsinainen toiminta on Gears of Warista hyvinkin tuttua suojasta toiseen syöksymistä ja pahisten räiskimistä. Pelintekijät ovat lähteneet varsin minimalistisilla emmeillä liikkeelle, sillä pelissä ei oikeastaan tehdä mitään muuta kuin ammutaan vihollisia. Ei mitään erikoisliikkeitä, ei mitään bullet-timejä vaan silkkaa räimettä, alusta loppuun.

Valikoimaltaan varsin perustavaa laatua olevia aseita mahtuu nykystandardin mukaisesti matkaan vain kaksi. Kranaatteja ei pelistä löydy. Niiden sijaan pelaaja voi nakella bensakanistereita tai vaahtosammuttimia vihollisten lähimaastoon ja mäjäyttää ne tuhoisasti tarkalla laukauksella. Vihollisten tekoäly ei ole tosiaankaan sieltä välkyimmästä päästä, mutta antaa kuitenkin oivan vastuksen. Tekoälyn ohjaama Kanea ei myöskään ole terveellä itsesuojeluvaistolla siunattu. Tekoääliötoveri ei onneksi tunnu heittävän henkeään, vaikka kuinka saisi iskuja osakseen.

Pelin visuaalinen ilme on yksi pelin parhaita puolia. Toiminta näyttää juuri siltä, että se olisi kuvattu halvalla videokameralla. Jos olet joskus kokenut huimausta pelatessasi, on suorastaan ihme, jos et tällä pelillä saa nuppiasi sekaisin. Etenkin juostessa kamera keikkuu, niin kuin voi kuvitella käsivarakameran juostessa heiluvan. Kameran keikkumiseen löytyy hieman staattisempikin asetus, mutta se syö taas rahtusen immersiota. Jos vaihtoehtona on kuitenkin oksentaminen, lienee se kuitenkin ns. hyvä ratkaisu. Myös pelin äänipuoli toimii varsin hyvin, kuten IO:n peleissä on totuttu. Musiikki ja äänimaisema tukevat tunnelmaa hienosti. Shanghai peliympäristönä on todella karun tyylikkäästi toteutettu, mutta pelimaailma on tämän päivän mittapuun mukaan hiukan liian staattinen. Luodit tekevät tuhoa vain rajallisesti - ohuemmat laudat ja ikkunat kyllä hajoavat, mutta muuten kiinalaiset tuntuvat keksineen aika hiton järeitä rakennusmateriaaleja.

Harvassa ovat tänä päivänä pelit, joihin ei moninpeliä olisi ujutettu. K&L2 ei tee tämän suhteen poikkeusta. Vaikka yksinpeli on harmillisen yllätyksetön, löytyy kerrankin moninpelin puolelta enemmän omaperäisyyttä. Kuusi erilaista karttaa on toki vähänlaisesti millä asteikolla mitattuna hyvänsä, mutta pelimuodot ovat suorastaan kiinnostavia, mm. Fragile Alliance -muodossa suoritetaan tehtäviä co-oppina. Kirsikkana kakun päällä tehtävän päätteeksi kuka tahansa ryhmästä voi kuitenkin ryhtyä ahneeksi paskiaiseksi ja yrittää ahnehtia koko potin itselleen tekemällä tovereistaan selvää. Kuolleet kaverit syntyvät peliin poliiseina, joten kelmille voi vielä yrittää maksaa potut pottuina. Kutkuttava Undercover Cop on muunnos samasta aiheesta, mutta tällä kertaa peli ilmoittaa salaa yhdelle ryhmän jäsenelle tämän olevan soluttautunut kyttä, jonka tehtävänä on napsia rikostoverinsa yksi kerrallaan ja huomaamatta. Aika mahtavaa, että kerrankin moninpeli ei ole se väkipakolla mukaan runnottu välttämätön paha. Kenttiä kun saataisiin vielä vähän lisää.



Jos Kane & Lynch 2:a lähtisi arvostelemaan puhtaasti pelillisesti, ei pistemäärä olisi lainkaan niin korkea, kuin se nyt on. Jo pelkästään se antaa pelille aimo määrän lisäpisteitä, että pelin perusasetelman kehittelemiseen on käytetty enemmän kuin yhden pikaisen aamupalaverin verran aikaa. Vaikka kyseessä on hyvin peruslaatua olevaa räiskintää, on pelin tunnelma suurimman osan ajasta mukaansatempaava ja omaperäinen. Toisaalta omaperäisyys ei valitettavasti heijastu siihen tärkeimpään, eli pelattavuuteen. Tästä syystä lopullinen pistesaldo ei nouse lähellekään huipputasoa. Jos peliin olisi saatu ympättyä edes jotakin pelillisesti uutta ja kiinnostavaa sataan kertaan nähdyn perustoiminnan sijaan, olisi kyseessä ollut yksi kuluneen (vaisuhkon) pelivuoden merkittävimmistä tapauksista. Tällaisenaan peliä voi suositella perusräiskintöjen ystäville. Itse voisin kuvitella poimivani tämän alelaarista ihan puhtaan mielenkiinnon ja kannatuksen nimissä. Täydet 50-70 euroa kuulostaa kuitenkin aika korkealta hinnalta näinkin vähäisestä määrästä sisältöä.