Kun Euroopassa 1500-luvulla elettiin Italiasta laajenneen renesanssin kukoistuskautta, vietettiin Japanissa samaa maailmanaikaa huomattavasti soitasammissa tunnelmissa. Sengoku-kaudeksi nimettynä aikana Japania pyrki yhdistämään ja hallitsemaan suurten samurai-armeijoiden ylipäälliköt. Tämän kauden loppumetreille sijoittuvan Samurai Warriors 3:n hack and slash sopiikin ampuma-aseita edeltäneeseen lähitaistelusotaan kuin nenä päähän. Shoguneita riittää riitapukareiksi ja valtavissa armeijoissa on päihinpätkittäviä rivimiehiä loputtomasti ja enemmänkin. Vihollisia onkin vyörymässä pelaajan niskaan huomattavasti pidempään kuin mitä peli jaksaa keskivertopelaajaa kiinnostaa.



Samurai Warriors 3:ssa on melkoinen liuta pelattavia hahmoja, joista osa on käytettävissä heti ensi pelikerrasta lähtien ja osa aukeaa vasta myöhemmin tehtävistä saadulla valuutalla eli riisillä ostamalla. Pelissä on 30 henkilöä, joiden ympärille on kullekin rakennettu viiden taistelukentän mittainen historiallinen tarina. Henkilöt kuuluvat usein samoihin liittoumiin, joten tarinat eivät aina poikkea radikaalisti toisistaan ja monet tapahtumat tapahtuvat samoilla taistelutantereilla. Osa tarinoista on synkkiä ja verisiä, mutta löytyy seasta myös ällösöpöilyä ja huumoria aito-japanilaiseen tapaan. Kaiken kaikkiaan tärkeimpien hahmojen ympärillä tapahtuvat tarinat ovat mielenkiintoisia, vaikka Hollywood-draamasta jäädäänkin varsin kauas. Kauniita välianimaatioita ja valittavissa olevaa japaninkielistä ääninäyttelyä on ilo seurata tehtävien väleissä. Musiikki pistää paikoin korvaan erinomaisuudellaan, sillä sävelmissä yhdistyvät onnistuneesti historiallista tunnelmaa kohottava joikaaminen ja kolikkopelimäiset lyhyet teemat.

Tarinatilan lisäksi pelissä on vapaamoodi ja historiatila, joissa hahmotyökalulla luotuja tai pelissä avattuja hahmoja voi marssittaa vapaavalintaisille sotakentille erilaisissa rooleissa. Nimellisesti seikkailuhenkisempi Murasame-linnan mysteeri puolestaan on modernisoitu versio vain Japanissa Famicomin levykelisälaitteelle, Game Boy Advancelle ja Wiin Virtual Consoleen julkaistusta kaksiulotteisesta Nazo no Murasamejosta, jossa pelaaja taistelee hirviöitä ja ninja-armeijoita vastaan linnan mysteeriä ratkaisten. Pelitiloja voi pelata paitsi yksin, myös jaetun ruudun kaksinpelinä, joskaan Samurai Warriors 3:a ei voi pitää hauskimpana mahdollisena bile- tai edes kaksinpelinä varsin itseääntoistavan toiminnan vuoksi.



Varsinainen toiminta korean kuoren, lukuisten hahmojen ja eri pelitilojen alla on kuitenkin se, jonka mukaan peli tuomitaan. Tällä kertaa tuomio on synkkä. Vaikka hack 'n slash -peleissä pääpaino onkin, no, hakkaamisella ja turpiinvetämisellä, on pelissä oltava joku muukin kantava elementti mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Diablon kaltaisissa PC-peleissä on totuttu taistelua muuttaviin RPG-elementteihin, hahmokehitykseen ja erilaisten uusien aseiden ja haarniskojen yhdistelyyn. Samurai Warriors 3:ssakin on kevyt RPG-puolensa, mutta aseet ovat aina sidottuja kantajaansa ja ainoastaan hahmon aseen ominaisuudet muuttuvat. Aseisiin ja harvoihin, hahmon päällä näkymättömiin haarniskoihin voi myös ostaa ominaisuuspäivityksiä niin ikään pelikentiltä löytyvillä jalokivillä, mutta vaikutukset ovat liian vähäisiä muuttaakseen taistelua juuri suuntaan tai toiseen.

Käytännössä koko peli pelataan läpi hakkaamalla A-painiketta perushyökkäystä varten ja välillä ristiohjainta tehokkaamman iskun käynnistämiseksi. Tiukassa paikassa voidaan aktivoida vielä taistelussa latautunut Musou-voima hetkellistä superniittämistä varten. Taistelu käy tylsäksi jo ensimmäisen tehtävän jälkeen, eikä homma muuksi muutu vaikka vastaan tulee shoguneita, joukkojen spawn-pisteiden vartijoita ja keskikastin komentajia. Wiimoten liikkeentunnistusta ei hyödynnetä pelissä mitenkään ja liikkuminen analogitattia pyöritellen on paikoin tuskaisaa, etenkin kun pelihahmo istutetaan hevosen selkään. Tässä vaiheessa peli muuttuu lähinnä koomiseksi sinkoiluksi sinne tänne ja yleensä päin seiniä ja kallioita. Taistelu hevosen selässä on ympyrän pyörimistä ja yllätys, yllätys, A-painikkeen, ristiohjaimen ja B-painikkeen takomista. Kamerakulmaa ei voi säätää millään ja tämä on suuria joukkoja vastaan taistellessa paha miinus.

Itse kentät ovat kuin labyrinttejä, joissa neliskanttiset pelialueet koostuvat käytävistä ja aukioista, jotka ovat täynnä omia ja vihollisen joukkoja. Suurin osa tehtävistä on kolmiosaisia: ensin juostaan keskelle taistelua, jossa piestään komentaja tai kaksi, sitten juostaan labyrintin toiselle laidalle, jossa piestään komentaja tai kaksi ja lopulta juostaan kolmanteen nurkkaan, jossa piestään vastustajan sotapäällikkö. Helpoimmalla vaikeustasolla kyse on juurikin juoksusta pisteestä toiseen ja peliä on suositeltavaa pelata vähintään keskivaikealla vaikeustasolla, jotta edes pomojen kohtaamiset pitenevät ja muuttuvat hieman pelkkää juoksemista ja mätkintää monimutkaisemmiksi taisteluiksi. Vaikeustasosta riippumatta pomot voitetaan silti A-nappia, ristiohjainta ja B-nappia takomalla. Vaikealla vaikeustasolla tosin on hyötyä hahmon mukanaan kantamista tarvikkeista, kuten energiaa palauttavista eväistä ja hetkellisistä suojaa tai lisävoimaa antavista kertakäyttöisistä varusteista.



Jostain kumman syystä yksi pelin haastavimmista osuuksista on navigointi pelikentän labyrintissä. Ruudulla on kyllä jatkuvasti esillä minikartta koko alueesta, mutta kiitos kameran kankeuden ja etenkin hevoskyydin poukkoilun, taistelusta tuli usein lähdettyä juoksemaan minne sattuu ja oikean suunnan löytäminen vei useita sekunteja ja edestakaisin astelua. Lähes 40 kenttään mahtuu joitakin monimutkaisia silta- ja ramppijärjestelmiä sisältäviä alueita, joissa harhautuminen oikealta reitiltä on turhankin helppoa. Karttanäkymää saa onneksi suurennettua, mutta putkissa juokseminen on tästä huolimatta usein tuskastuttavaa touhua. Fiksu pelaaja voi toki suunnitella reittinsä valmiiksi jo ennen taistelun alkua tutkailtavassa taktisessa näkymässä, jossa esitellään taistelun tavoitteet ja vihollisten, liittolaisten ja omien joukkojen sijainnit. Valitettavasti pelaaja ei voi tehdä karttaan omia reittimerkintöjään tai suunnitella joukkojensa etenemistä, joka olisi tuonut peliin huomattavasti lisää taktista syvyyttä.

Mielenkiintoisesta aikakaudesta ja loputtomasta liittojen ja selkäänpuukotusten täyttämästä sotaisasta Japanin 1500-luvusta voisi saada aikaan huippuluokan draamaa ja jännitystä sisältävän pelin mehukkailla henkilöiden välisellä tarinankerronnalla, mutta tällaisenaan Samurai Warriors 3 jää kauas mielenkiintoisen ja viihdyttävän pelin rajasta. Kun loputon taistelu on ainoa mitä pelissä tehdään ja tämä on pidemmän päälle hauskaa kuin hiomattoman laudan nieleminen, ei pelin pariin tule mielellään palattua. Potentiaalia löytyy saavikaupalla, mutta tällaisenaan peli kelpaa lähinnä aggressioiden purkuun ja peukaloverryttelyyn. Seuraavan osan toivelistalla on roolipeliosuuden, juonen ja taktisen suunnittelun kehittäminen sekä taistelujärjestelmän monipuolistaminen.