Sota on kerrassaan kauhea asia - siitä ei irronne montaa eriävää mielipidettä. Pyssyleikit ovat kuitenkin säilyneet poikien suosikkileikkinä vuosikymmenestä toiseen. Sota on moniulotteinen käsite, josta ammennetaan myös paljon hyvää ja esimerkiksi viihdebisnekselle sota on ehtymätön kultasuoni. Sota on itse asiassa niin hyvää viihdettä, että ei ole mikään ongelma löytää satoja ystäviä ympäri maailmaa sotimaan virtuaalisesti, oli mikä aika päivästä tahansa. PS3:n tuore yksinoikeusräiskintä MAG saattaa yhteen uuden serveriteknologiansa avulla jopa 256 pelaajaa kerrallaan lahtaamaan toisiaan tulevaisuuden salaisessa varjosodassa.



MAG:in suurin meriitti on ehdottomasti suuren pelaajamäärän tarjoava tekniikka. Yksinpeliä ei ole tarjolla ollenkaan, ellei lyhyttä harjoitustehtävää oteta lukuun. Moninpelissä riittää pelattavaa kuitenkin siinä määrin, että yksinpelikampanjaa ei juuri jää kaipaamaan. Säästyypähän pelaajien energia siihen verkkopelaamiseen. Pelillisesti liikutaan varsin tutuilla tonteilla, mikä on niin ikään turvallinen valinta sikäli, että pelikavereita todella myös löytyy. Ikisuosittua Battlefield-sarjaa tai Enemy Territorya pelanneet omaksunevat pelin hengen varsin ripeästi.

Pelitiloja tai kenttiä ei ole määrättömän montaa, mutta tarjolla olevat ovat oikeastaan liki järjestäen erittäin hyvin suunniteltuja ja miellyttäviä pelata. Tuhoaminen on puhdasta team deathmatchia. Sabotaasissa taistellaan kolmen strategisen kohteen hallinnasta. Kaappaus -tehtävissä pyritään nappaamaan puolustavan osapuolen ajoneuvot ja kuljettamaan ne turvaan. Pelimuotojen äiti on Hallinta, jossa 256 pelaajaa mittelevät kaikkiaan kahdeksasta kohteesta. Alueilta löytyy tutkia, öljypumppuja, ilmatorjunta-tykkejä, bunkkereita ynnä muita taktisesti tärkeitä kohteita, joista käydään kovaa keskinäistä taistoa.

Pelin pääpaino lepää tiimityöskentelyssä. Tarpeeksi ansioituneet pelaajat voivat hakeutua johtotehtäviin käskyttämään joko omaa kahdeksan pelaajan ryhmäänsä, 32 sotilaan joukkuetta tai jopa koko 128 soltun osastoa. Näinkin ison pelaajamäärän hallinta on toteutettu varsin asiallisesti, eikä toiminta ole yleensä ottaen ollenkaan niin kaoottista, millaiseksi sen voisi kuvitella pahimmillaan äityvän. Toki toiminta jumahtaa toisinaan masentavaksi kuolemisrumbaksi, kun vihollisen panssariauto jäpittää spawn-bunkkerin kyljessä odottelemassa ilmaista lounasta. Parhaiten peli sujuisi, jos kaikilla ryhmän jäsenillä olisi käytössään mikrofoni. Valitettavasti ääntelymahdollisuus löytyy useimmiten vain niiltä äärirasittavilta kimittäjäkersoilta, joita mahtuu 256 pelaajan peliin aika monta.



Pelin alussa pelaaja työstää solttunsa ulkonäön mieleisekseen ja valitsee tälle sopivan äänen muutamasta eri vaihtoehdosta. Hahmolle on myös valittava kolmesta palkka-armeijasta itseään kiehtovin. S.V.E.R. on hieman nukkavieru sotilasjengi, joka koostuu pääasiassa venäläisistä, kiinalaisista ja muista Aasian suunnalla majailevista soltuista. Saudi-Arabian lähialueilta ponkaiseva Raven Industries keskittyy puolestaan pääasiassa korkeampaan teknologiaan. Maailmanpoliisien lippua kantaa Valor Company, joka edustaa varusteidensa ja aatteidensa puolesta jokseenkin kultaista keskitietä.

Vaikka ryhmittymät ovat käytännön kahinassa varsin tasaväkisiä, kannattaa valintaan todella keskittyä. Takkinsa voi näet kääntää vasta kun hahmo on saavuttanut tason 60. Työssäkäyvältä keskivertopelaajalta maksimitason saavuttamiseen kuluu aikaa todennäköisesti kuukausia. Toinen vaihtoehto on tuhota aiemmin luotu pelaaja, mutta samalla nakkaa tietysti hukkaan päivien tai viikkojen mättämisellä saavutetut kokemuspisteet. Vaikea sanoa, mitä pelintekijät ovat tällaisella ratkaisulla loppujen lopuksi hakeneet. Olisiko se ollut kovin vaikeaa antaa pelaajille mahdollisuus tehdä heti kättelyssä useampia hahmoja?

Pelihahmollensa voi ostaa lisäkykyjä ja -varusteita kokemuspisteiden myötä karttuvilla taitopisteillä. Varustelu vaatii kovaa työtä, eikä uusia aseita välttämättä putkahda hyppysiin vielä muutaman ehtoon tahkoamisen jälkeen. Tarjolla on monenmoista muutakin hyödyllistä, kuten tiimikaverin elvyttämistaitoa, parempaa kiikaritähtäintä sekä muita miehekkäitä vehkeitä. Kilpavarustelu on yksi pelin vankimmista koukuista. Pisteitä heruu sen verran kitsaasti, että pelitunteja kertyy kuin huomaamatta, kun on vain ihan pakko saada se parempi tussari.

MAG:in tulevaisuusteemaa ei kannata juuri kavahtaa. Pelistä ei löydy mitään lentäviä lautasia, rakettireppuja tai plasmakanuunoja. Tapahtumavuosi voisi oikeastaan olla aivan yhtä hyvin 2010 kuin 2025. Pelin kansainvälinen asetelma tähdännee siihen, että pelaajat ympäri maailmaa voivat samaistua isänmaattomiin palkkasotilaisiinsa huolimatta siitä, mistä päin itse ovat kotoisin.



Pelin tekninen toteutus on toimiva. Vaikka serverit pursuavat pelaajia, verkkoviivettä tai nykimistä esiintyy vain aniharvoin. Ruudunpäivitys toki hidastuu hitusen siinä vaiheessa, kun kaikki pelaajat saavat päähänsä kokoontua samaan bunkkeriin yhtä aikaa, mutta ei silloinkaan vielä luokattoman kehnoksi. Jos palvelinyhteys sattuu katkeamaan kesken pelin, jäävät kokemuspisteet kokonaan saamatta, mikä risoo etenkin silloin, kun matsia on väännetty hampaat irvessä yli 20 minuuttia ja tappoputki on kuumana. En tiedä, pitääkö tästä syyttää toisinaan epävakaata PSN:ää, vaiko pelin omia servereitä, joita toki huolletaan ja päivitetään päivittäin. Parin viikon sisään yhteys pätkäisi vähintään kerran illassa.

Pistejärjestelmässä olisi muutenkin viilaamista. Urheaa panostajaa ei esimerkiksi pitäisi rankaista siitä, että taistelutoverit ovat liian idiootteja ymmärtääkseen siirtyä kauemmas räjäytettävästä kohteesta. Pahimmillaan sain kymmeniä miinuspisteitä ihan vain siitä ilosta, että tuhosin vihollisen strategisen kohteen. Geeniperimän puhdistamisestahan pitäisi pikemminkin palkita ansiomitalilla.

Grafiikka miellyttää silmää, vaikka ei riehakkaita ilonkiljahduksia aiheutakaan. Suuren pelaajamäärän vaatiman konetehon huomioon ottaen pelin visuaalinen tenho on aivan riittävä. Pelin musiikkipuolella on hyödynnetty suomalaista käsityötä. Apocalyptica-bändistä tutut Perttu Kivilaakso ja Mikko Sirén ovat työstäneet vallan toimivaa peruspelimusaa. Pelin äänimaailmasta ei juuri huomautettavaa löydy muutenkaan. Toki aseäänissä voisi olla enemmänkin munaa, mutta asiansa ne ajavat näinkin.

MAG on sanalla sanoen hyvä peli. Se ei päästä pelaajaa helpolla, vaan vaatii ponnistelemaan saavutusten eteen. Kahinassa on ehdan sodan tuntua, kun laaja taistelutanner on mustanaan väkeä. Realismi on mallia jotain sinne päin, eli riittävän kevyttä, jotta servereille uskaltautuvat satunnaisemmatkin sankarit. Mainion komentosysteemin ja ansiopisteiden ansiosta sotiminen ei ole lainkaan sellaista sekamelskaa, kuin siitä olisi helposti voinut tulla. Sooloilla voi jos haluaa, mutta se näkyy auttamatta pelaajan pistesaldossa. MAG on kieltämättä jälleen yksi mainio syy ostaa PS3.