Sankarikaksikko Tyson Rios ja Elliot Salem ovat suorittamassa palkkasotilaiden mittakaavassa rutiinitehtävää Shanghaissa, Kiinan suurimmassa kaupungissa, kun kesken työpäivän kaupunki joutuu mittavan terrori-iskun kohteeksi. Kyse ei ole autopommista ostoskeskuksella tai edes lentokoneen ja kerrostalon kohtaamisesta, sillä kaupunkiin tehdään joukko tuhoisia ohjusiskuja, samalla kun palkkasotilasjoukkiot suorittavat väestöharvennusta maan pinnalla. Armeijakaksikon mieltä tällainen sodan polttopisteeseen joutuminen ei lämmitä, ja pelaajan tehtäväksi jääkin Riosin ja Salemin taluttaminen ehjänä ulos kaoottisesta Shanghaista.



Army of Two lukeutuu helposti selitettävien pelien sarjaan; pelaaja tai pelaajat ohjastavat kahta palkkasotilasta suojasta toiseen ja räiskivät edeltään kaikki perusviholliset, vain kohdatakseen välillä loppuvastuksiksi luokiteltavia haastavampia vihollisia tai vihollislaumoja. Eteneminen tapahtuu kapeahkossa, joskin hyvin naamioidussa putkessa, jonka olemassaoloon vain harvoin kiinnittää erityisemmin huomiota. Varsinaiset taistelut käydään usein hieman muuta putkea avarammissa huoneissa ja jos asiaa oikein tarkkaan pohtii, on peli hieman kuin kahden ihmisen ohjastama Space Invaders. Edestä valuu ryhmittäin vihollisia, joita suojapaikkojen takaa räiskitään kumoon. Kun kaikki ovat kaatuneet, päästään seuraavaan huoneeseen suoritamaan sama urakka uudestaan.

Pelimekaniikka paikkaa kuitenkin tekemisköyhyyden aukot mukavasti. Pelissä menestyy vain jos osaa hyödyntää aggroa eli vihollisten huomion suuntaamista oikein. Rohkeasti kohti vihollisia räiskivä pelihahmo kerää vihollisten kaiken huomion itseensä ja samalla toinen sankari voi hiippailla melko rauhassa vaikka koputtelemaan hölmöhköä tekoälyä olkapäälle. Ilman tämän vuorottelevan huomiohakuisuuden hyödyntämistä, loppuu lysti usein lyhyeen jo keskimmäisellä vaikeustasolla. Siinä missä yhteistyötilassa kahdestaan pelattaessa taistelutaktiikat voi sopia suusanallisesti, annetaan yksinpelissä tekoälytoverille ohjeita ristiohjainta käyttäen. Kaverin saa hyökkäämään, seuraamaan, pysymään paikallaan ja vetäytymään joko maltillisesti tai rohkeasti ase laulaen, jolloin viholliset jättävät pelaajan hahmon hetkeksi rauhaan.

Mikäli parivaljakon toinen puolikas haavoittuu, voi vielä jaloillaan pysyvä sotilas käydä raahaamassa haavoittuneen suojaan ja antaa tälle pistoksen, joka pompauttaa juuri kuulaa kalloonsa saaneen örmyn hetkessä takaisin elävienkirjoihin. Viimeiseen tallennuspisteeseen palataan vain mikäli jo haavoittunutta sankaria ammutaan edelleen tai molemmat pistolerot haavoittuvat samanaikaisesti. Tallennuspisteitä on etenkin pelin loppua kohden sen verran harvassa, että Riosin ja Salemin henkikultia tulee vaalittua varsin tarkkaan.

Tekoäly antaa onneksi tasoitusta etenkin yhteistyötilassa pelattaessa, sillä vihollisten järki on lähinnä lottokoneen tasolla. Vastustajat linnoittautuvat suojapaikkojen taakse ja sylkevät sieltä kuulia sen pelaajan niskaan, jolla aggro-mittari on selvästi toista korkeammalla. Samaan aikaan toinen pelaaja saa melkoisen rauhassa sihtailla kiikarikiväärillä vihollisia. Hetkeksi viholliset kääntävät tulituksensa jälleen tarkka-ampujaa vastaan, mutta unohtavat tämän sillä samaisella hetkellä kun toinen pelaaja heittää lippaallisen lyijyä tekoälyn suuntaan. Pelaajan täysin yllättävää, selustaan kiertävää taktiikkaa tekoälyltä on turha toivoa ja ainoat yllätyksenä tulevat viholliset tuntuvatkin ilmestyvän skriptattuina kulman takaa tai talojen sisältä.



Peliympäristönä Shanghai on varsin vähän käytetty, mutta 40th Day ei tunnu ottavan kaikkea iloa irti miljoonakaupungin ilmeestä. Kadut ja rakennukset ovat pääasiassa kymmeniä kertoja eri räiskintäpeleissä nähtyjen kaltaisia, jos nyt jotain yritystä löytyy mm. eläintarhasta ja osittain kaatuneen pilvenpiirtäjän ulkoseinältä. Ympäristöt on toteutettu pitkälti pelimekaniikan armoilla, joten suojautumispaikkoja täytyy löytyä parin metrin välein. Suojasta toiseen poukkoilu onkin pelin suola, joten tähän keskittymisen voi antaa kehittäjille anteeksi.

Sen sijaan pelin kauttaaltaan vanhahtavaa ilmettä on vaikea puolustella etenkin kun eteen ei lyödä esimerkiksi Left 4 Deadin tavalla valtavia vihollislaumoja niitettäväksi. Karkea kulmikkuus maisemissa pistää silmään etenkin kun niiden keskellä marssivat päähenkilöt ovat todella yksityiskohtaisesti mallinnetut ja tyylikkäästi animoidut. Mitään erityisiä huokauksia grafiikka ei missään vaiheessa pääse synnyttämään, vaikka tämäntyyliseltä peliltä moista koreilua olisi voinut ennalta odottaakin.

Vaikka 40th Day ei kauneudella tai toiminnan monimutkaisuudella pröystäilekään, on peli yllättävän addiktoiva. Tämä on saavutettu juuri klassisia pelielementtejä käyttäen. Alati vahvistuvat vihollislaumat ja maisemanvaihtotauot ovat jo 80-luvun alun peleistä tuttuja ja yhdistettynä silloin tällöin eteen lätkäistäviin loppupahiksiin tunnelma onkin kuin pelihallikoneen äärellä. Huikeaa tarinankerrontaa, mielenkiintoisia ympäristöjä tai yllätyksiä 40th Day ei ehkä tarjoa, mutta kahden pelaajan yhteistyötila on toteutettu riittävän rautaisesti nostamaan pelin ainakin hetkellisesti pinnalle unholan soista, joihin se yksinpelinä auttamattomasti vajoaa.

Kaikesta valituksesta huolimatta toivon näkeväni Army of Twolle vielä jatkoa 40th Dayn jälkeen, sillä Salemin ja Riosin henkilökemiassa on potentiaalia paljon nykyistä muistettavamman macho-kaksikon luomiseksi. Kaverusten välinen piikittely saa välillä jopa hymyn nousemaan huulille, eikä hahmoista ei ole osattu vielä ottaa läheskään kaikkea irti.