Maailmankaikkeuden ryijyä kutova henkiparantaja kuljettaa pelaajat syvän etelän soilta astraaliulottuvuuksien jazz-klubeille. Xbox Series X/S:lle ja PC.lle julkaistu South of Midnight on kunnianosoitus etelävaltioiden kulttuurille.



Kanadalainen Compulsion Games nousi suureen tietoisuuteen muutaman vuoden takaisella We Happy Few -toimintaseikkailupelillä. Dystopista yhteiskuntaa satirisoiva peli ihastutti trailereillaan, mutta julkaistun pelin vastaanotto oli selvästi haaleampi: mielenkiintoinen maailma hukkui keskinkertaisten pelimekaniikkojen alle. Historia toistaa itseään, sillä pelifirman uusi toimintaseikkailupeli South of Midnight ihastutti trailereillaan, mutta hyvistä puolistaan huolimatta lopputulos jää monella tapaa haaleaksi: mielenkiintoinen maailma hukkuu jälleen keskinkertaisten pelimekaniikkojen alle.


South of Midnight johdattaa pelaajat ns. Yhdysvaltojen “syvään etelään”, eli Mississippin, Louisianan, Georgian ja Alabaman kaltaisiin eteläisiin osavaltioihin jotka keskittyivät puuvillatuotantoon orjuuttamisen aikana. South of Midnightin yliluonnollista mystiikkaa ratkova sankaritar Hazel Flood ei kuitenkaan seikkaile sisällissodan aikaan, vaan nykypäivänä: Hazel on “weaver”, eli henkimaailman näkevä sankari, jonka tehtävänä on johdattaa kirotut sielut pelastukseen ja korjata maailmankaikkeutta syövyttävät korruptiot.


Eteläistä gotiikkaa (“southern gothic”) harvemmin nähdään peleissä, mutta goottilaiseen kauhuun mm. rasismia ja peripatriarkaalisia teemoja lisäävä tyylisuunta on tullut tutuksi television puolella. Tunnettuja esimerkkejä ovat mm. HBO:n vampyyridraama True Blood sekä dekkarisarja True Detective. South of Midnight keskittyy erityisesti syvän etelän spiritualistisiin kansanperinteisiin, kuten lapsia kaappaavan Huggin’ Mollyn kauhutarinaan tai “bottle treehin”, eli puuhun jonka oksien päät on peitetty lasipullolla. Yliluonnollinen maailma näyttäytyy erityisen upeasti, sillä South of Midnightin visuaalinen tyyli pohjautuu vaha-animaatioihin!



Hazel Floodin sankaritarina alkaa myrskyn keskeltä. Hurrikaanin synnyttämät tulvat vievät Floodin kodin mukanaan, ja mikä pahinta, Hazelin äiti on kotona katastrofin aikaan. Selvittäessään äitinsä kohtaloa Hazel astuu yliluonnollisten tapahtumien ja kummajaisten täyttämään maailmaan, ymmärtäen samalla oman paikkansa maailmassa. Hazelin kaltaiset weaverit taistelevat pahoja henkiolentoja vastaan ja vapauttavat hyviä ikuiseen lepoon. Meno on suhteellisen eksentristä: mammaa kohti matkatessa Hazel ystävystyy mm. puhuvien jättimonnien ja elävien räsynukkejen kanssa.


Aiheeltaan South of Midnight on todella mielenkiintoinen. Vaikka länsimaiset kansantarut ovat läpeensä kaluttua pohjamateriaalia tarinoille, Yhdysvaltojen etelävaltioiden mystiikasta löytää paljon uutta ammennettavaa. Realistista tosimaailmaa sekä fantastisia elementtejä yhdistelevä maailma tuntuu myös hyvin rikkaalta ja eletyltä: suolla eleskelevät turvenuijat ja kerrostalon kokoiset krokotiilit istuvat saumattomasti samaan maailmaan.

Harmillisesti itse tarina ei koskaan nouse tapahtumapaikkansa tasolle. Hazel on kyllä sympaattinen sankari, mutta karrikoidut hahmot, veltto tarinankuljetus ja ohueksi jäävä sisältö kantavat hädin tuskin lopputeksteihin saakka. Rempseän nuorekasta tyyliä voisi kuvailla esimerkiksi “Tim Burtonin tekemäksi YA-romaaniksi”, mutta K-18 -leiman vuoksi nuorisolla ei ole pelin äärelle asiaa. Tarinan elementit ovat toimivia, mutta niistä ei yksinkertaisesti saada ammennettua minkäänlaista draamaa tai koukkua. Hahmoista ei välitä, eivätkä tapahtumatkaan tällöin säväytä.


Toinen suuri kompastuskivi löytyy tasohyppely- ja taistelumekaniikoista, jotka jämähtävät keskinkertaisuuden suohon. Ympäristöistä löytyy aina useampi sivupolku, joita koluamalla löytää kokemuspisteitä ja keräilykamaa. Sinällään maailmassa liikkuminen on ihan miellyttävää, mutta tasohyppelyosuudet ovat yksinkertaisia, eivätkä tarjoa vaihtelua saati haastetta. 10-15 tunnin seikkailuun mahtuu järkyttävä määrä kierrätystä, ja pelaaja pakotetaan seinäjuoksemaan samanlaisia seiniä ja liitämään identtisissä ilmavirtauksissa kerta toisensa jälkeen.

Suohirviöiden mätkiminen tuntuu myös hyvin samanlaiselta koko pelin läpi, aina ensikahakoista lopputaisteluihin. Lyö, lyö, väistä; lyö, lyö, väistä; käytä erikoisvoimaa, lyö, lyö, väistä. Toista loppuun asti. Taistelu tuntuu staattiselta, vihollistyyppejä on vain muutama erilainen, eivätkä taistelussa käytetyt erikoiskyvyt tarjoa tarpeeksi variaatiota, että toiminta olisi mielekästä. Pomotappelut ovat onneksi keskenään erilaisia, mutta nekin osoittautuvat useimmiten parin liikkeen loputtomaksi spämmäykseksi.



Toistan itseäni, mutta South of Midnightissa on taustalla aivan käsittämättömän upeita ideoita. Esimerkiksi stop motion -animointi näyttää käsittämättömän hienolta ja antaa pelille omanlaisensa visuaalisen ilmeen, jonka sarjakuvamainen tyylittely vahvistaa tarinan satukirjamaista tunnelmaa. Kokonaisuus toimii todella hyvin nimenomaan kansantaruston esittämiseen. Lopputulos tuntuu sekä ajattomalta että modernilta. Suosittelen myös lämpimästi katsomaan liikkuvaa kuvaa pelistä, ruutukaappaukset kun eivät tee pelille kunniaa.


Ympäristöjä on muutenkin mukava katsella. Auringon karmiininpunaiseksi ja oranssiksi värjäämät näkymät soista, hökkelikylistä ja vuoristoista ihastuttivat niin paljon, että räpsin pelatessa ruutukaappauksia kolminumeroisen määrän.

Mielenkiintoisinta pelissä on kuitenkin ennen kaikkea sen maailma. Eriskummallisen näköiset olennot synnyttävät vuorotellen sekä kauhua että sympatiaa, ja South of Midnightin fantasiamaailma on alusta alkaen hyvin monisävyinen. Mustavalkoisten asetelmien tai helppojen vastausten sijaan pelissä käsitellään monitasoisia pikkutarinoita, vaikka pääjuoni olisikin unohdettavaa höttöä. Kaikki tämä tapahtuu aidosti omanlaisessaan universumissa.


Kehuista huolimatta pelin rajoitukset tulevat ennemmin tai myöhemmin esille. Jo aiemmin listattujen risujen lisäksi South of Midnight on teknisesti viimeistelemätön. Peli nikotteli kohtauksesta toiseen Xbox Series X:llä, eivätkä ruudunpäivitysongelmat sovi yhteen tasohyppelypelin kanssa. Peli tuntui muutenkin viimeistelemättömältä: hahmot jumittelivat ympäristöihin, pelikameran kanssa saa tapella kaikissa toimintakohtauksissa ja pyyhkipä pelin pressiversio myös puolet kokemuspisteistäni ennen pelin viimeistä viidennestä. Onneksi taistelut ovat sen verran helppoja, etteivät kadonneet kyvyt pysäyttäneet etenemistä.

Pelinä South of Midnight tuntuu hyvin pinnalliseksi jääneeltä kokemukselta. Maailma ja audiovisuaalinen toteutus on sekä ensiluokkaista että monitasoista – mutta kun puhe kääntyy mihin tahansa muuhun, jälki jää ohkaiseksi. Hahmot tuntuvat latteilta, juoni pinnalliselta, taistelumekaniikat rajatuilta, tasohyppelyosuudet itseääntoistavilta, ja niin edelleen. Kokemuspisteillä ostettava kykypuu on täysi turhake, jossa voi lähinnä valita, ostaako ensin parannuksen kykyyn A ja sitten vasta B:hen, vaiko toisinpäin. Pelin “puzzlet” ovat surkuhupaisan yksinkertaisia hidasteita, eikä pelistä löydy yhtä ainutta haastavampaa kohtaa. Toisin sanoen: ideoita riittää, mutta toteutus tahmaa.


South of Midnightia uskaltaa suositella, jos etelävaltioiden kulttuuri kiinnostaa ja sukat pyörivät eteläiselle gotiikalle. Värikäs maailma on upean eläväinen ja tyylikkäästi animoitu, mutta harmillisesti tarina ja pelimekaniikat eivät nouse pelimaailman tasolle.

South of Midnight on pelattavissa julkaisupäivänä Xbox Game Passin kautta.