Sniper Elite -pelit ovat olleet Call of Dutyjen ja Battlefieldien keskellä ollut oman pienen fanikuntansa salaisuus, joka on innostanut vuodesta toiseen. Harva pelisarja keskittyy ammuskelussaan pääasiassa vain yhteen elementtiin hioten sen täysin huippuunsa – Sniper Elite on yksi niistä.


Sniper Elite: Resistance on virallisesti sarjan kahdestoista peli, vaikka pelisarjan edellisessä ei-VR-osassa komeileva numero viisi antaisikin toisin ymmärtää. Luvassa ei kuitenkaan ole sarjaan tutustuneille mitään ihan hirveän yllättävää. Meno on sitä samaa hiippailua ja tarkka-ammuntaa kuin aiemminkin.



Aika on jälleen kerran 1940-luvun puoliväli ja natsit harrastavat pahojaan. Pelaaja sysätään Harry Hawkerin saappaisiin uutena tarkka-ampujana ja tavoitteena on pistää natsien miehittämässä Ranskassa kapuloita valtaajien rattaisiin. Tarinallisesti peli sijoittuu samoihin aikoihin kuin edeltävä peli – Resistance on enemmän tai vähemmän sivutarina. Jokaista tehtävää edeltää pieni välipätkä, mutta juonen pääpiirteet ovat selvillä mikäli tietää historiasta edes vähän.


Sniper Elite: Resistance antaa pelaajalle näennäisen vapaat työkalut jokaiseen tehtävään. Pääasiallisena tarkoituksena on hiiviskellä ja pistää natsia matalaksi, mutta siihen ei suoraan pakoteta. Sikäli mikäli oikeasti haluaa vain juosta kentät läpi kuin B.J. Blascowicz konsanaan, ei peli sitä estä. Jos tähän leikkiin lähtee, on keskivaikeallakin vaikeustasolla hyvin nopeasti kuoleman oma – ellei hallitse jumalaisia refleksejä.



Pelin varsinainen koukku on kuitenkin hidas ympäristöjen tutkiminen. Pelaaja ei ole ainoa tarkka-ampuja, vaan vihollisen puolelta löytyy omansa. Sikäli mikäli kykenee pitämään niin sanotusti "munansa turpeessa", löytyy moneen kenttään suhteellisen selkeä ratkaisu. Pelkän sniputuksen lisäksi tarjolla on muun muassa autojen sabotoimista ja jos sekään ei kiinnosta, pääsee vihollisia ampumaan myös lähietäisyydeltä.


Alkuun hyvinkin avoimilta vaikuttavat kentät ovat kuitenkin valitettavasti vain silmänlumetta. Suhteellisen moni paikka on selkeästi suunniteltu vain yhtä reittiä kuljettavaksi tai yhdellä tavalla mentäväksi. Löytyy aitaa, jota ei voi ylittää tai puskaa, jonka läpi nyt ei vain satu pääsemään. Alun innostus läsähtääkin nopeasti, kun huomaa pelin olevan huomattavasti rajoitetumpi kuin alkuun lupaa.

Sniper Eliten yksi mainostetuimmista ominaisuuksista ovat sniputuksien aikana tapahtuvat hidastukset, joissa peli oikein mässäilee aiheutetulla tuholla. Valitettavasti ainakin allekirjoittaneelle moiset hidastukset tulivat nopeasti liiankin tutuiksi. Onneksi ne saa napsautettua pois päältä ja sen myötä myös peli tuntui paljon sulavammalta, kun jokaisen salamurhauksen kohdalla toiminta ei hidastunut näyttämään röntgen-kuvaa tuhosta.



Edellisistä peleistä poikkeavana asiana mukana on niin sanottuja propagandatehtäviä, joissa pitää tietyn ajan sisällä tehdä määrättyjä haasteita. Osa niistä vaatii tiettyjen aseiden käyttämistä, toiset totaalista piilossa pysymistä tehtävän aikana. Missiot ovat suhteellisen lyhyitä, yleensä alle parin minuutin rykäisyjä, ja ne rytmittävät mukavasti pidempiä kampanjatehtäviä.


Ehkä peli olisi huomattavasti hauskempi sen tarjoaman yhteispelin voimin, mutta arvosteluhetkellä nettipelin toimivuus oli vähintäänkin kyseenalaista. Kunnon lähtölaukauksella alkanut kampanja on sekin ehkä hieman liian pitkä siihen nähden, mitä se lopulta tarjoaa - loppupuolella päättyy taistelemaan lähinnä ikävystymisen kanssa.