Vuosien ajan niin kutsutut metroidvania-pelit olivat miltei täysin kadoksissa valokeilasta. Muinaisten, koko genren aloittaneiden pelien – kuten vaikka Super Metroidin ja Castlevania: Symphony of the Nightin – lisäksi tarjolla oli vain pari indie-tekelettä. Olimme siis pitkään tilanteessa, missä miltei mikä tahansa yrittäjä sai automaattisesti huomiota ja yleisöä puhtaasti sen takia, että me metroidvania-friikit olimme niin pahassa pelipulassa. Nykyään tilanne on kuitenkin aivan toisenlainen.


Muutamat suuren profiilin indie-hitit ovat tuoneet genren taas pelaavan kansan tietoisuuteen ja nykyään Steamista löytyy yli 2000 peliä, joihin on lätkäisty metroivania-tagi. Uusia pelejä ilmestyy miltei kirjaimellisesti viikoittain, ja täten kynnys alkaa olla jo aika korkea. Näin valtavasta pelitulvasta ei enää erotu, ellei pelissä ole jotain hyvin erityistä, ja silloinkin tarvitaan tuuria.

Juuri keskelle alkuvuoden suurta metroidvania-ruuhkaa ilmestynyt Somber Echoes onkin tästä erinomainen esimerkki. Viisi vuotta sitten se olisi todennäköisesti ollut noteeraamisen arvoinen peli, mutta nyt se sai minut lähinnä raapimaan kaljua päätäni.



Siltä varalta, että metroidvania ei ole genrenä tuttu, kerrataan nopeasti perusteet. Tyypillinen metroidvania-peli on tasohyppelypeli, jossa pelaaja tutkii suurta ja avointa pelialuetta. Suuri osa maailmasta on aluksi lukittu pelaajan saavuttamattomiin, mutta pelin aikana saa käyttöönsä uusia kykyjä, joiden avulla aiemmin mahdottomilla alueilla voi edetä. Heitetään mukaan vähän ongelmanratkontaa ja kepeää taistelua ja siinä se sitten onkin.


Tämä nopea kuvaus summasi yhteen myös Somber Echoesin, sillä se on äärimmäisen tyypillinen genren edustaja. Kehitystiimi on lainaillut ideoita muista peleistä molemmin käsin, missä ei toki sinänsä ole mitään vikaa. Ei pyörää tarvitse väkisin keksiä uudelleen sen takia, että naapurilla on jo sellainen. Mutta kun lainailee innolla mekanismeja ja ideoita vaikka Guacameleen kaltaisista genren klassikoista, avaa väistämättä oven myös suoralle vertailulle näihin peleihin, mikä voi tietenkin kolahtaa kovaa omaan nilkkaan, jos ei pärjää vertailussa hirveän hyvin.

Näin käy myös Somber Echoesille, jossa ei sinänsä ole mitään suurta vikaa. Se on vain hyvin perustason metroidvania, jossa on paljon erilaisia ominaisuuksia ja kykyjä, joiden avulla voi sitten ratkoa pelin moninaisia puzzleja. Kenttäsuunnittelu on melko innotonta, tasohyppely on usein turhauttavan kiikkerää ja taistelukin on ärsyttävän epämääräistä. Taistelusysteemin keskeisenä ideana on soulsborne-henkinen torjuntamekanismi, jossa vihollisten hyökkäykset pitäisi keskeyttää juuri oikeaan aikaan. Kun tekee näin, viholliset horjahtavat tasapainosta ja ovat alttiita reippaille vastaiskuille. Monet pomotaistelut on rakennettu suoraan tämän idean varaan. Joten ei voi kuin ihmetellä, kun useiden vihollisten hyökkäysanimaatiot ovat niin epämääräisiä, että on vaikea edes hahmottaa, milloin torjuntoja pitäisi tehdä.


Pelin suurin myyntiargumentti on, että se näyttää hyvältä. Ja kieltämättä, niin se tekeekin. Ei toki mitenkään “tätä pelataan ensimmäiseksi kun ostaa uuden näytönohjaimen”-hyvältä, mutta taidetiimi on selvästi tehnyt reippaasti töitä. Tuloksena on synkeä maailma, joka tuo mieleen Metroid Dreadin kepeän kauhumaiset vibat. Pelin tarina pyrkii kertomaan kreikkalaisen mytologian suuria hittejä tieteisympäristöön siirrettynä, mutta muun pelin tavoin tämäkin osa-alue on vedetty aika perustasolla. Tarinassa ei ole mitään suurta oivallusta tai ymmärrystä niiden kreikkalaisten mytologioiden varsinaisista pointeista, joten jäljelle jää tieteistarina, jossa ovia mystisesti sulkeva tekoäly on nimetty Kirkeksi. Ihan kivaa ja erilaista, mutta aihepiiristä olisi varmasti saanut irti enemmänkin kun olisi vähän yrittänyt.



Somber Echoes olisi kaivannut vielä hieman lisää aikaa uunissa, sillä julkaisukunnossaan peli sisältää muutamia ikäviä bugeja ja suunnitteluongelmia. Ei mitään kohtalokasta tai mitään, mitä tiimi ei voisi korjata päivitysten myötä, mutta ikävää silti. Pelin maailmasta voi useissa kohdissa pudota ulos, jolloin paluuta takaisin ei enää ole. Nettikeskustelujen perusteella joidenkin peli on päättänyt näissä kohdissa vielä automaattitallentaa, jolloin ainoa keino on ollut aloittaa koko operaatio alusta. Hieman ikävämpää, kun pelillä on kuitenkin pituutta pitkälti yli 10 tuntia. Minulle näin pahasti ei käynyt, vaan pääsin aina takaisin edelliselle pikatallennuspisteelle, vaikka joskus tämä toikin ikävästi takapakkia.


Mukana on myös ikäviä suunnitteluongelmia. Pelaaja saa jo alussa käyttöönsä keihään, jonka voi heittää kiinni vihollisiin. Tämän jälkeen ne ottavat normaalia enemmän vahinkoa, joten keihäs on ihan kiva työkalu. Sen tähtääminen on kuitenkin hyvin ärsyttävää, ja lisäksi pelissä ei tunnu olevan mitään nappia, joka automaattisesti palauttaisi keihään pelaajan käteen, vaan se pitää itse hakea takaisin. Koska kyseessä on heitettävä keihäs, sen voi kuitenkin heittää helposti sellaiseen paikkaan, josta sen hakeminen on hankalaa tai jopa mahdotonta.

Teknisten ongelmiensa ulkopuolella Somber Echoes ei ole huono peli. Se on ihan asiallinen perustason metroidvania, mutta “ihan asiallinen perustason metroidvania” ei ole vuonna 2025 juuri mitään. Ihan asiallisia perustason metroidvanioita löytyy Steamista satoja, usein paljon Somber Echoesin 25 euron hintalappua pienemmällä hinnalla varustettuna. Kun niitä kaikkia oikeasti hyviä ja noteeraamisen arvoisia metroidvanioitakaan ei ehdi enää pelaamaan, on kovin vaikea keksiä hyviä syitä sille, miksi juuri Somber Echoes olisi 25 euron ostoksen arvoinen.