Vuonna 2001 julkaistu Silent Hill 2 kuuluu kiistatta kauhupelaamisen, ellei jopa kaikenlaisen pelaamisen, kaikkien aikojen parhaimmistoon. Peli on legendaarinen, mutta 24 vuodessa teknologia on ehtinyt kehittyä runsaasti, joten ajatus uudesta versiosta kuulostaa paperilla aika lupaavalta.


Tai näin ainakin ennen kuin huomaamme, ketkä projektissa olivat mukana. Pelin oikeudet omistava Konami ei ole viimeisen vuosikymmenen aikana tuntunut välittävän kuin vauhdilla hiipuvalla maineellaan rahastamisesta, ja pelin kehityksestä vastasi puolalainen Bloober Team, joka ei ole koskaan onnistunut kehittämään hyvää peliä.

Tätä taustaa vasten ei ole hirveän yllättävää, että monet olivat ennakkoon äärimmäisen skeptisiä. Eihän tämä yhdistelmä voi tuottaa kuin yhden lopputuloksen. Ja se lopputulos oli tietenkin yksi vuoden 2024 parhaista peleistä.



James Sunderland yllättyy saadessaan vaimoltaan kirjeen, jossa tämä kyselee Jamesin perään. Vaimo kertoo odottavansa Jamesia heidän yhteisessä, erityisessä paikassaan, Silent Hillin kaupungissa. Kirjeen tekee yllättäväksi se, että Jamesin vaimo kuoli jonkinlaiseen sairauteen joitain vuosia sitten. Pakkohan se on selvittää, mitä oudon kirjeen taustalla oikein piilee, joten James suuntaa kohti syrjäistä kaupunkia. Jo kaupungin laitamilla käy selväksi, että Silent Hillissä menee juuri nyt erittäin huonosti; kaikki kaupunkiin johtavat tiet on tukittu, koko paikka on sankan sumun peitossa, eikä kaduilla näy vilaustakaan elävistä olennoista.


Tämän enempää en sitten pelin tarinan käänteistä puhukaan, sillä se on yhä Silent Hill 2:n parhaita puolia. Sen verran sanon, että peli käsittelee raskaita ja vaikeita aiheita välillä symbolismin kautta ja toisinaan suoraan ikäviä asioita pelaajan eteen latomalla. Vaikka suoraan eteenpäin juoksemallakin pääsee kokemaan kyllä todella tyydyttävän kertomuksen, kehitystiimi on jemmannut pelialueelle myös paljon kirjeitä, valokuvia ja muita esineitä, jotka antavat tarinalle kontekstia ja vihjailevat sen taustalla piileviin asioihin. Vaikka monet varmasti ovatkin vuosien varrella kuulleet ainakin ne tarinan keskeisimmät elementit, tarina on silti kiehtova ja kokemisen arvoinen. Jälleen, en halua vahingossa spoilata tarinaa sen enempää kenellekään, joten vaikka olisi kiva pureutua syvemmin pelin symboliikkaan ja tarinan yksityiskohtiin, on juttu pakko jättää näin epämääräiseksi ja yleiseksi.

Sen voisin vielä todeta, että Silent Hill 2:n uusintaversio on tarinansa suhteen hyvin uskollinen alkuperäiselle. Bloober Team on tehnyt pieniä muutoksia ja siirrellyt muutamia tarinan elementtejä, mutta ne kaikki 24 vuoden takaa muistettavat jutut ja hahmot löytyvät pelistä edelleen. Nostan tästä tiimille hattua erityisesti, koska muistan, miten kehnosti sitä tarinaa on välillä Bloober Teamin alkuperäisissä peleissä kerrottu ja miten kömpelösti tiimi on välillä käsitellyt vaikeita elementtejä, jotka parempien tarinankertojien käsissä olisivat voineet toimia mainiosti. Ollaan siis kiitollisia siitä, että Silent Hill 2:n tarina on yhä mitä on, eikä jotain aivan muuta.



Jos uusintaversion tarina onkin suurelta osin sama kuin aiemmin, samaa ei voi sanoa muusta pelistä, sillä tällä osa-alueella Bloober Team on selvästi saanut aika vapaat kädet muutella peliä. Alkuperäisen pelin pelanneet huomaavat jo aivan alkumetreillä, että esimerkiksi Jamesin ensimmäinen kohtaaminen kaupunkia asuttavien hirviöiden kanssa on nyt täysin erilainen kuin alkuperäisessä pelissä.


Joudun heti alkuun toteamaan, että en ole mikään maailman suurin Silent Hill 2 –tuntija, sillä oma pelaamiseni loppui aikanaan jo parin tunnin jälkeen siitä yksinkertaisesta syystä, että peli oli nuorelle Lehtoselle aivan liian hirvittävä. Tämä on oleellista taustatietoa jo sen takia, että voin nyt 24 vuotta myöhemmin todeta, että uusintaversio toimii erinomaisesti, vaikka sitä ei lähestyisi syvän nostalgian perspektiivistä. Ja lisäksi, että myös uusintaversio on keski-ikäiselle Lehtoselle vielä hirvittävämpi pelikokemus, joskin nyt sissitin pelin loppuun.

Silent Hill 2 on todellakin selviytymiskauhupeli, jossa pelaaja ohjastaa Jamesia läpi toinen toistaan ränsistyneempien paikkojen. Mukana on kohtalaisen paljon taistelua sekä lähitaistelu-, että tuliaseilla, sekä tietenkin myös runsaasti puzzleja. Alkuperäinen peli on melkoinen legenda juuri näiden puzzlejensa takia, ja vaikka niitäkin on nyt hieman tuunailtu, ne ovat yhä usein juuri niin hämäriä kuin aiemminkin. Toisin kuin monet muut pelit, Silent Hill 2 ei jakele pelaajalle edes paljon vihjeitä, saati sitten kerro, mitä milloinkin pitäisi tehdä.


Oli piristävää pelata pitkästä aikaa peliä, missä päähenkilö ei 30 sekunnin päästä ala mumisemaan itsekseen, että tämän oven voisi varmaan avata tekemällä näin. Ratkaisu tietenkin kasaa lisää painetta kehitystiimin niskaan, sillä kun peli ei tarjoile jumittuneelle pelaajalle lisää apua tai ohjeita, tämä voi aivan hyvin juuttua pysyvästikin johonkin puzzleen, jonka logiikka ei vain aukea. Silent Hill 2:ssa tämä on tunnetusti hyvin mahdollista, mutta ei pelin läpäiseminen mitään Einsteinin aivoja vaadi, ainoastaan sen, että pitää hoksottimensa auki ja on valmis ajattelemaan.

Puzzlejen ohella Silent Hill 2 loistaa myös aivan uskomattoman tiiviillä tunnelmallaan. Alkuperäisen pelin tavoin äänisuunnittelu on ensiluokkaista. Vaikka lähettyvillä ei olisi mitään vaarallista, brutaali ja minimalistinen musiikki sekä ympäriltä kaikuvat pahaenteiset äänet saavat koko ajan niskavillat pystyyn. Jamesin mukanaan kantama radio taas herää sähisemään sitä voimakkaammin, mitä lähempänä viholliset ovat, mutta ei tietenkään kerro yhtään, missä suunnassa nämä ovat. Niinpä kaiuttimista ja ohjaimesta kuuluva sähinä saa aina sykkeen nousemaan kun tietää, että vaarallinen taistelu lähestyy askel askeleelta, mutta mistä suunnasta?


Erinomainen äänisuunnittelu saa tukea myös pelin grafiikalta. Uusintaversio näyttää teknisesti todella hyvältä, mutta jälleen se varsinainen suunnittelutyö on vielä vaikuttavampaa tasoa. Silent Hill 2 uskaltaa leikkiä kunnolla valolla ja varjoilla, jopa siinä määrin, että luulin aluksi pelin olevan joko rikki tai kalibraation pielessä, koska ne pimeät alueet ovat niin pimeitä, ettei niissä meinaa nähdä eteensä. Tämä on tietenkin tarkoituksellista, koska myöhemmin pelaajalle annetaan taskulamppu, joka tarjoaa pimeimmissä paikoissa hieman helpotusta.



Kuten jo mainitsin, Silent Hill 2 on todella ahdistava pelikokemus myös sisältönsä puolesta. Kenttäsuunnittelu on erinomaista ja kehittäjät ovat tunkeneet pelin täyteen kieroja ansoja ja ikäviä yllätyksiä, ja tulen muistamaan pitkään sen epätoivon, jota tunsin, kun eräässä pelin osassa huomasin olevani tulossa suureen suihkutilaan. Tilaan, joka on täynnä näkökenttää katkaisevia seiniä ja muita esteitä.


Tiesin, että huoneisiin oli taatusti jemmattu ties mitä kamalaa, joka sitten tulisi pelästyttämään minut sydänkohtauksen partaalle. Ja niin tietenkin myös tapahtui. Oma Silent Hill 2 –pelikokemukseni olikin hyvin pitkäikäinen, sillä vaikka tarinalla on paperilla vajaat 20 tuntia kestoa, pelasin itse sitä paljon pitempään, koska jouduin vähän väliä keräämään henkisiä voimia puskea eteenpäin ja etenin muutenkin jatkuvasti hyvin varovaisesti.

Sananen vielä teknologiasta. Pelasin tosiaan itse PlayStation 5 Pro –versiota, joka julkaistiin kauniisti sanoen ongelmallisessa muodossa. Tilanne on sittemmin parantunut ja nykyään peli näyttää erinomaisen hyvältä. Myös muut versiot pyörivät nykyään enimmäkseen pehmeästi ja näyttävät kivalta, vaikka pientä tuunattavaa ehkä löytyisi edelleen. Esimerkiksi siinä jo mainitussa PS5 Pro –versiossa aivan pelin alussa sadelätäköiden reunat välkkyvät ja sirisevät oudosti. Lisäksi aivan pelin alussa ruudunpäivitysnopeus töksähtelee edelleen sen verran pahasti, että harkitsin itse koko pelin palauttamista. Onneksi en kuitenkaan palauttanut, sillä jo ensimmäisen vartin jälkeen ongelmat katoavat kun peli siirtyy Silent Hillin kaupunkiin.


Olen hyvin iloinen eteenpäin puskemisesta myös sen takia, että Silent Hill 2 on erinomainen peli. Minulla ei tosiaan ole mitään suunnatonta nostalgiaa sitä originaalia kohtaan, mutta ihan omilla meriiteilläänkin tarkasteltuna peli on loistava. Älyttömän tiivis tunnelma, hyvä pelisuunnittelu ja kiehtova tarina vetivät minut mukanaan alkumetreiltä saakka ja kantoivat helposti maaliin saakka, vaikka matkalla pelästytinkin sylissä nukkuneet kissat useampaan kertaan.

Toim. huom.: Julkaisemme Silent Hill 2 -remaken arvostelun näin pari kuukautta myöhässä, koska emme saaneet pelistä arvostelukappaletta ja kyseessä on kuitenkin yksi viime vuoden merkittävistä pelijulkaisuista.