Ei, vastaanottimessanne ei ole vikaa, ettekä ole astuneet vahingossa aikakoneeseen ja päätyneet vuoden 2024 kevääseen, tämä todellakin on Balatron uusi arvostelu. Peli napattiin listoille vuoden 2024 parhaita pelejä pohdittaessa sillä periaatteella, että pitihän näin mainion indie-pelin arvostelu nyt saada arkistoihin. Tuntuu myös siltä, että vaikka peli saavutti suuren suosion jo ilmestyessään, moni on kiinnostunut siitä vasta nyt.


Siltä varalta, että Balatro on vielä tuntematon tapaus, nyt kannattaa olla kuulolla, sillä voin useamman kuukauden perusteella todeta, että kyseessä todellakin on yksi menneen vuoden parhaista peleistä, ellei jopa paras.



Tiedän hyvin, että pakanrakennus, korttipelit ja roguelite-mekaniikat eivät ole olleet enää ihan hetkeen se maailman tuorein yhdistelmä, mutta Balatro todellakin on toista maata. Se on aito pokeri-roguelite, mikä kuulostaa jälleen paperilla pariinkin kertaan nähdyltä idealta. Ero on kuitenkin siinä, että Balatrossa ei taistella toisia fantasiatyyppejä vastaan tai käydä kaksintaisteluita pelikorteilla, vaan siinä aidosti pelataan pokeria. No, tavallaan.


Vihollisten kellistämisen sijaan pelaajan täytyy selvittää tiensä läpi kahdeksan kolmivaiheisen kentän, joista jokaisessa vaiheessa on aiempaa tiukempi pistetavoite. Tätä tavoitetta sitten jahdataan pelaamalla pokerikäsiä yksinkertaisella “mitä vaikeampi käsi, sitä korkeammat pisteet”-periaatteella. Jokaisen kentän viimeisessä vaiheessa vastaan tulee pomohaaste, joissa on omat tiukat erikoissääntönsä. Tällä kertaa pakasta nostettuja kortteja ei saa nähdä ennen kuin ne on pelattu. Tällä kertaa vaikka patakorteilla ei ole mitään arvoa.


Todella yksinkertaista perusideaa maustetaan nerokkaasti muutamilla lisäaineilla. Näistä merkittävin ovat jokerit, joita on useampia kymmeniä. Niillä kaikilla on omat erikoissääntönsä ja käytössä voi olla kerrallaan vain muutama erilainen jokeri, joten ideana olisi löytää kenttien välissä olevasta kaupasta ne omaa strategiaa parhaiten tukevat vaihtoehdot. Yksi jokeri voi vaikka nostaa pelatun käden pistekerrointa jokaisen pelatun kuvakortin myötä. Toinen taas nostaa kahdella jaollisten korttien arvoa tai vaikka kilauttaa pelaajan tilille kaupoissa tarvittavaa rahaa, jos ei yhden kierroksen aikana heittänyt yhtään kortteja pois kädestään.


Jokerien ohella kaupoista voi ostella satunnaisia bonuskortteja sisältäviä pakkauksia, joiden avulla voi nostaa erilaisten pokerikäsien pistearvoja tai muokata pakkaansa vaikka vaihtelemalla korttien arvoja tai maita. Kaikille näille mekanismeille tulee käyttöä, sillä haastekäyrä nousee tasaista vauhtia ja parin ensimmäisen kierroksen jälkeen pärjääminen vaatii jo toimivien kombojen rakentelua, jos aikoo muutamalla kädellä saavuttaa niiden korkeat tavoitteet. Tämä on tietenkin hyvin haastavaa, koska jokaisen kaupan valikoima on rajattu ja satunnainen.


Balatro onkin niitä pelejä, joiden perusidean tajuaa hyvin nopeasti, mutta jossa riittää myös valtavasti syvyyttä. Ja kuten viimeinen vajaa vuosi on osoittanut, myös pitkän linjan viehätystä.



Ostin tosiaan Balatron välittömästi sen ilmestyttyä ja olen pelannut sitä aktiivisesti läpi vuoden useilla alustoilla. Toisin kuin monissa muissa arvosteluissa, joissa innostuksen pitkäikäisyyttä voi vain arvailla, tällä kertaa sen voi todeta faktuaalisesti: Balatro jaksaa koukuttaa pitkään.


Osittain tämä johtuu siitä, että pelissä on runsas määrä sisältöä. Tarjolla on useita erilaisia pakkoja, joissa kaikissa on omat rajoituksensa ja erikoisuutensa. Miten onnistuisi pelaaminen vaikka 52 kortin pakalla, jossa on vain herttoja ja patoja? Tai pakalla, jossa on pelkkiä kuvakortteja? Tai jossa niitä ei ole ollenkaan? Eikä tekeminen lopu siihenkään, sillä kun yhdellä pakalla on voittanut, sillä voi lähteä haastamaan seuraavaa vaikeustasoa. Jokainen uusi taso tuo mukanaan omat uudet negatiiviset efektinsä, jotka sitten taso tasolta kumuloituvat ja tekevät pelaamisesta äärimmäisen vaikeaa.


Se lopullinen syy sille, että olen pelannut Balatroa useamman sadan tunnin verran on kuitenkin hyvin simppeli: peli on suorastaan mestarinnäyte pelisuunnittelussa. Koko peli on niin uskomattoman tiivis ja hyvin tehty paketti, että on suorastaan vaikea uskoa pelin syntyneen vain yhden kehittäjän työnä. Näin kuitenkin on. Balatro on niitä pelejä, joiden perusidean tajuaa alta aikayksikön, mutta jossa riittää syvyyttä ja haastetta kuukausiksi, ellei vuosiksi. En toki lähde väittämään, että se on joku vuoden 2024 vastine shakille, mutta viehätyksessä on myös paljon samaa. Oma osansa on toki myös pelin audiovisuaalisella ilmeellä, joka on tietenkin minimalistinen, mutta myös uskomattoman tyydyttävä. Kaikki äänet ja pienet graafiset efektit suorastaan hivelevät aivojani jollain alkukantaisella tavalla.


Tammikuussa 2025 moni varmasti on itsekin joko jo todennut kaiken tämän saman todeksi, tai kokeillut Balatroa ja jättänyt sen hyllylleen pölyttymään, mutta siltä varalta, että joku on pelin onnistunut missaamaan, haluan todellakin alleviivata pariinkin kertaan, että kyseessä on yksi menneen pelivuoden parhaista peleistä. Eikä siis millään “paras yksinäisen kehittäjän debyyttipeli, joka maksaa alle 20 euroa”-lisäsäännöillä, vaan kaikista peleistä puhuttaessa. Se on minun kirjoissani mestariteos, enkä voi suositella sitä tarpeeksi lämpimästi.

P.S. ikäraja ei ole virhe tai vitsi, vaan Balatro sai todellakin PEGI-järjestöltä 18+-leiman. Peli ei kuitenkaan sisällä väkivaltaa, tissejä tai muutakaan arveluttavaa sisältöä, järjestö vain päätti, että se on oikeaa uhkapelaamista.
Miikka Lehtonen