Mario ja Luigi ovat täällä taas, täysin uudessa roolipelipainotteisessa seikkailussaan! Brothershipin taustatietoja metsästäessäni netin syövereistä, niin erityisen mielenkiintoisena pidin tietoa siitä, että pelin kehittänyt pelistudio Acquire ei ole lainkaan perinteinen Nintendo-studio. Juuri 30-vuotisjuhlia juhlineen studion meriittilistalta löytyy lukematon määrä Playstation-konsolien yksinoikeuspelejä, muttei lainkaan vastaavia Nintendon konsoleilla. Ehkäpä nykypelaajalle tunnetuimpia pelejä, joiden kehitykseen he ovat osallistuneet, ovat Octopath Traveler -sarjan pelit.



Pelin tarina alkaa Sienivaltakunnasta, josta pienten kommellusten seurauksena viiksekkäät veljekset imaistaan omituisen portin avulla toiseen maailmaan. Portti johdattaa veljekset Concordiaan Shipshape-nimiselle saarelle, jossa veljekset tapaavat pelimaailman historiasta kertovan Connien. Concordia oli ennen ollut yksi mantere, kunnes pimeä voima tuhosi sen kasassa pitäneen Uni-puun ja samalla repi alueen toisistaan irrallisiksi saariksi. Veljesten täytyykin auttaa uuden Uni-puun luomisessa ja johdatella vihamielisistä täyttyneet saaret taas samalle kasalle.


Alun keskusteluissa veljekset tutustuvat myös lentävältä säästöpossulta näyttävään Snoutlettiin. Hän tuo ilmi kuitenkin monesti, ettei ole possu. Koska hahmo mahtuu näppärästi Luigin lippiksen alle, hän lähtee veljesten mukaan seikkailuun neuvonantajaksi ja samalla vähäsanaisten kavereiden äänitorveksi.



Shipshape-saari on pelissä merkittävin, koska se toimii koko seikkailun kotisaarena. Laivan muotoinen saari liikkuu merellä tietyn linjan mukaisesti ja karttavalikon kautta saaren reittiä voi ohjata uudelle reitille, jotta kaikkien pelastettavien saarien lähettyville päästäisiin. Kun sopiva saari ilmaantuu reitille, hyppäävät veljekset kanuunaan, joka linkoaa heidät kohdesaarelle.


Saarilla on vaihtelevasti tarjolla erilaista tasoloikintaa, aivonystyröitä herätteleviä aivopähkinöitä ja toki vihollisia, joista olisi päästävä eroon. Kun kaikki tarvittava saarella on hoidettu, saadaan saari yhdistettyä kotisaareen suuren töpselin kaltaisella liittimellä, joka nyittynä linkoaa itsensä ja sankarimme Connectar-energian voimalla kotisaarelle, ja näin saarirypäs alkaa pikkuhiljaa muodostua.

Peliä ensikertaa pelatessa katse keskittyi erittäin onnistuneeseen sarjakuvamaiseen ja värikkääseen ulkoasuun. Nykyaikana silmä on tottunut jo melko hyvin terävään 4K-kuvaan, mutta tässä pelissä vanhan raudan mahdollisuudet on niin hienosti hyötykäytetty, ettei oikein osaa kaivata parempaa. Pelin soundtrack hoitaa osansa hyvin, mutta tasapaksuudessaan jää unohdettavien taustamusiikkien kategoriaan.


Mario on pelissä niin sanotusti ykköshahmo, koska häntä ohjataan ja Luigi-veli juoksee perässä. Luigin toimintaan kuitenkin pystyy monessa kohtaa vaikuttamaan, koska häntä voi käskyttää esimerkiksi jäämään katkaisijan luokse vääntämään napista Marion tarpeiden mukaan. Jottei hänen osansa ihan surkealta kuulostaisi, kerrottakoon että hän saa seikkailun aikana merkittäviä ideoita, joilla seikkailua saadaan vietyä jouhevasti eteenpäin.



Taistelut pelissä hoidetaan roolipelimäisesti omassa näkymässään ja aluksi kovin yksinkertainen taistelu muuttui yllättävänkin monipuoliseksi, kun pelitunteja kertyi mittariin. Aivan ensimmäinen perusliike oli hyppy vihollisen päälle. Taistelun ensisijaisen tärkeätä on saada molemmat veljeksistä pidettyä pelikuntoisena. Hypyssäkin linkoavaa lisävoimaa saa veljesten yhteistyöstä ja iskujen suorittaminen hoidetaan oikea-aikaisilla painallussarjoilla. Vihollisten hyökätessä hahmot taas voivat puolustautua oikea-aikaisin hypyin ja lekalyönnein tarpeiden mukaan. Veljeksillä on molemmilla omat nappulansa näille toiminnoille ja pelaajan täytyykin olla tarkkana, että hyppäyttää oikea-aikaisesti oikeaa hahmoa.


Vihollistyypit alkavat toistuvuutensa vuoksi varsinkin pelin alkuvaiheissa jo hieman ärsyttää, kun niiden hyökkäykset ovat kovin yksinkertaisia ja sen vuoksi puolustautuminen tuntuu tylsistyttävältä toistolta. Pelin edetessä viholliset alkavat myös kehittyä ja pelaajaltakin aletaan pikkuhiljaa vaatimaan moninaisempaa reagointia iskuihin.


Lisäväriä taisteluihin tuovat Battle Plugs -kyvyt ja Bros. Attacks -iskut. Battle Plugseilla hahmoille saa lisättyä erikoisvoimia, esimerkiksi täydellisesti onnistuneen iskun jälkeen vastustajan niskaan pudotetaan rautapallo, jotka kuluvat taisteluissa ja latautuvat pikkuhiljaa uudelleen käyttöön, kun pelaaja käyttää vastaavia muita. Ominaisuus luo kivasti vaihtelua taisteluihin, kun kykyjä joutuu vaihtelemaan. Bros. Attacksit ovat taas perusiskuja monipuolisempia ja tehokkaampia, esim. kilpikonnan kotelon potkiminen hyökkäävästi vuoron perään jokaista vihollista kohden. Nämä iskut kuluvat käytettäessä, joten niitä ei voi käyttää yhtä aktiivisesti kuin perusiskuja.



Pelin hienot maisemat ja hyvin luodut pelimekaniikat tuntuivat seikkailun alkuvaiheessa lässähtävän vähän käteen. Viiden pelitunnin kohdalla olin jo vähän tylsistynyt koko peliin, kun kaikki oli vähän turhan helppoa ja ensimmäiset pelastettavat saaretkin olivat melko samankaltaisia. Niissä tuntiluokissa pelin vaikeusaste hivenen nousi ollen edelleen melko helppo ja peliin tuotiin uusia ominaisuuksia sekä käänteitä, jotka nostivat peliä taas uudelleen henkiin. Peli on 40 tunnin kestollaan (+/- joitakin tunteja) melko pitkä ja näin pitkään peliin kyllä valitettavasti tulee helposti toistuvuuden tunnetta ja sitä kautta pientä tylsistymistä hetkittäin. Onneksi tarinaan tai taitovalikoimaan on onnistuttu luomaan tasaisella tahdilla jotain pientä uutta tai käänteentekevää, jotta peliä jaksoi taas innolla jatkaa.


Pidin pelin tarinaa tällaiseen peliin sovitettuna oikein sopivalta ja onnistuneelta. Perustaltaan se on selkeä ja pelin edetessä keskusteluiden kautta sitä syvennetään hyvin. Roolipelimäiseen tyyliin kaikkien kaduntallaajien kanssa pystyi jäämään höpöttelemään, mutta alun aktiivisen höpöttelyn jälkeen oioin tässä ja keskityin varsinaiseen pelaamiseen, koska varsinaisten pakollisten kohtausten ulkopuoliset keskustelut eivät juurikaan mielenkiintoista lisätietoja tarjonneet.


Marion ja Luigin Brothership-seikkailua voisi kuvailla laajalla mittakaavalla onnistuneeksi kokonaisuudeksi. Vaikka taustalla olikin tavallaan ensikertalainen tekemässä Nintendon yksinoikeuspeliä, niin vankan Nintendo-laatutakuun mukaisesta tuotteesta puhumme. Kaikki toimii alusta loppuun hienosti. Varsinaisia puutteita pelistä ei oikein muuta keksi, kuin hieman venytetyn tuntuinen kokonaispituus.