The Outlast Trials
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Toimintapelit |
Pelaajia: | 1-4 |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | Red Barrels |
Julkaisija: | Red Barrels |
Julkaisupäivä: | 05.03.2024 |
Pelin kotisivut |
Aivan kauhea moninpelikokemus
Täytyy myöntää, että en olisi vielä muutamaa vuotta sitten osannut veikata, että suosittu Outlast-kauhupelisarja käännettäisiin moninpelattavaksi nettipeliksi, mutta kun ajatusta hetken sulattelee, siinä on kyllä järkeä.
Niin kutsutut epäsymmetriset nettipelit ovat viime vuosina nousseet todella suosituksi genreksi, pitkälti kiitos megasuositun Dead by Daylightin. Moni muu tiimi on halunnut osalliseksi sen tuotoista ja tehnyt omia kloonejaan, kauniisti sanoen kehnoin tuloksin. On myös hyvin selvää, että Outlast Trials on Dead by Daylightille paljon velkaa, sillä jos se pitäisi tiivistää pähkinänkuoreen, sanoisin sen olevan epäsymmetrinen kauhupeli, tosin yhdellä suurella erolla. Outlast Trialsissa kaikki ihmispelaajat ovat selviytyjiä ja heitä vaanivien kauhujen ohjastaminen jää tekoälyn vastuulle.
Idea tuntuu välittömästi kehityskelpoiselta, sillä juuri tämä “pelaajat vastaan pelaajat”-asetelma on epäsymmetristen kauhupelien suuri ongelma. Koska kaikissa rooleissa nähdään ihmispelaajia, kaikilla pitäisi jotenkin olla jatkuvasti hauskaa, mikä tekee pelin tasapainottamisesta painajaismaista puuhaa. Mutta jos vastustajana on tekoäly, se voidaan tuunata juuri sellaiseksi, että niillä ihmisillä on mahdollisimman hauskaa.
Pureudutaan siis hieman syvemmälle. Olisiko Outlast Trials löytänyt vihdoin sen täydellisen reseptin tällaisten pelien toteutusta varten?
Outlast Trials on joko yksin tai maksimissaan neljän pelaajan ryhmissä pelattava kauhupeli, jossa pelaajat ohjastavat mystisen järjestön vangiksi joutuneita koekaniineita. Koekappaleet lähetetään kerran toisensa jälkeen osallistumaan vaarallisiin kokeisiin, joissa epäonnistuminen tarkoittaa kuolemaa. Menestymällä taas kerätään kokemuspisteitä, joiden avulla hahmonsa selviytymismahdollisuuksia voi parantaa ja joilla tätä voi muutenkin kustomoida moninaisilla tavoilla.
Tehtävien suunnitteluun on selvästi haettu inspiraatiota Saw-elokuvasarjasta, sillä pelimaailman tyyli on prikulleen samanlaista “mielipuoli teki huvipuiston”-osastoa. Eräässä tehtävässä pelaajien täytyy esimerkiksi saattaa “kantelija” läpi ansojen ja ruumiiden täyttämän poliisiaseman, jotta tämä voidaan kentän lopussa sähköttää kuoliaaksi. Saattaminen on hankalaa, koska kantelija on sidottu kiinni massiiviseen sähkötuoliin, jota sitten työnnetään kiskoilla läpi aseman. Vähän väliä vastaan tulee lukittuja ovia, jotka täytyy avata ratkomalla ongelmia tai vaikka etsimällä avaimia ruumiiden mahalaukkuja tonkimalla. Ja tietenkin samaan aikaan pimeydessä vaanii natsi-henkiseen nahka-asuun sonnustautunut tappaja, joka pelaajat löytäessään tekee näistä jauhelihaa.
Outlast-pelien hengessä pelaajat ovat melko aseettomia vihollisia vastaan. Käytössä on usein hyvin hyödyllinen hämäränäkökamera, jonka patterit tosin kuluvat käytössä hyvin nopeasti, sekä kourallinen muuta kentistä kerättävää roipetta, jolla voi purkaa ansoja, harhauttaa hetkeksi tappajaa sekä yrittää pönkittää muiden pelaajien kuntoa ja mielenterveyttä.
Pelaaminen onkin hiiviskelyä ja piileskelyä, mikä tietenkin tarkoittaa, että tunnelma on myös alusta saakka katossa. Sokkelomaiset kentät on tungettu täyteen vaaroja, mutta myös vaarattomia harhauttimia, jotka vievät huomiota. Tehtäväsuunnittelu on myös sopivan kryptistä, eikä peli oikeastaan koskaan kerro pelaajille kaikkea. “Avatkaa tie tarkkailuhuoneeseen”. Okei, missä on tarkkailuhuone? Miten tie sinne avataan? Voisi kuvitella, että tällainen on turhauttavaa, mutta se sopii Outlast Trialsin tunnelmaan ja pakottaa pelaajat jatkuvasti miettimään ja arvuuttelemaan edessä olevia haasteita ja niiden ratkaisuja. Yksittäiset tehtävät kestävät noin 15 minuutista reiluun puoleen tuntiin, mikä on sopiva mitta, sillä pitempien tehtävien jälkeen jatkuva vireillä olo alkaa väsyttää ja huomio väistämättä herpaantuu.
Ensimmäiset pelitunnit olivat ratkiriemukasta puuhaa ja hetken ajattelin tosissani, että pelin kehitystiimi oli onnistunut tekemään jotain hyvin erityslaatuista. Ja sitten ongelmat nostivat päätään.
Outlast Trialsin suurin ongelma on prikulleen se sama juttu, joka ensimmäisten tuntien ajan viehättää niin paljon: sen tehtävien skriptaus. Kun tehtävät tulevat vastaan ensimmäisiä kertoja, ne tuntuvat kiehtovilta ja jännittäviltä. On hauskaa, että pelissä on syvällisempiä tavoitteita kuin vain istua korjaamassa generaattoreita kerran toisensa jälkeen. Tunnelma on katossa ja pulssi korkealla.
Tilanne muuttuu, kun peli arpoo eteen vaikka sen jo mainitun poliisiaseman kymmenettä tai 15. kertaa. Nyt kaikki onkin jo turhan tuttua, koska sama tehtävä on pelattu läpi niin monta kertaa, että sen muistaa ulkoa. Toki mukana on hieman variaatiota, sillä tarvittavia esineitä ei ole aina kätketty samoihin paikkoihin, mutta se suurempi kaava on niin tuttu, että kaikki tietävät heti alusta saakka, mitä täytyy tehdä ja vain juoksevat tehtävän läpi pikavauhtia. Tai ainakin melkein kaikki.
Outlast Trials julkaistiin Steamin Early Access -ohjelmaan useita kuukausia ennen sen virallista valmistumista, joten monet pelaajat olivat tahkonneet sen jo puhki kauan ennen kuin minä ja muut nyypät hyppäsimme mukaan. Tämä ei yllättäen ollut hirveän hyvä alkutilanne, sillä uuden pelaajan kokemus väistämättä kärsii siitä, jos tiimin kolme muuta pelaajaa juoksevat joka vaiheessa suoraan tavoitteesta toiseen. Koita siinä sitten tutkia kenttiä, fiilistellä ja ratkoa mysteereitä. Eikä tilanne ole varmasti niille kokeneille pelaajillekaan se kaikkein mukavin, koska he haluaisivat vain juosta tehtävät läpi pikavauhtia ja kerätä pisteet progressiota varten.
Pelaajien kunniaksi on todettava, että testijakson aikana useimmat heistä olivat kohteliaita ja suhtautuivat uusiin pelaajiin positiivisesti, mitä nyt muutama persläpikin tuli vastaan. Mutta ei sekään korjaa ongelmaa, sillä tiivistunnelmainen kauhu ei toimi, jos 75% katsojista osaa jo kokemuksen ulkoa. Tarjolla on toki myös yksinpelitila, jossa saa edetä juuri omaan tahtiinsa, mutta vaikka tiimi on selvästi yrittänyt tarjota myös yksinäisille mahdollisimman täysimittaisen pelikokemuksen, ei se vain toimi yhtä hyvin kuin muiden kanssa pelattuna.
TIimin kunniaksi on todettava, että selvästi hekin tiedostavat ongelman, sillä peliin julkaistaan tiheään tahtiin uutta ja ilmaista sisältöä. Kaikki vähänkään suuremmat tapahtumat – kuten vaikka Halloween – tuntuvat saavan jotain spesiaalia, ja niiden ulkopuolellakin uusia tappajia, uusia kenttiä, uusia ansoja, uusia variantteja ja muuta uutta nähtävää putoilee peliin tasaista tahtia. Päivitykset tuskin tulevat jatkumaan loputtomiin, joskin toki jos peli tuottaa tasaista vauhtia rahaa vaikka kosmeettisten esineiden ja muiden mikromaksujen muodossa, tällaiset game-as-a-service-julkaisut voivat hyvinkin pyöriä jos nyt ei loputtomiin, niin ainakin useiden vuosien ajan.
Outlast Trials on siis tällaisenaankin pelaamisen arvoinen kauhukokemus, mutta jos haluaa maksimoida sen vaikutukset, kannattaa saman tien masinoida muutama kaverikin ostamaan peli ja sitten pelata sen sisältö läpi porukalla tuorein silmin. Pääsin itse muutaman kerran pelaamaan täysissä nyyppäryhmissä ja voin kertoa, että kokemus oli aika huisi. Tunnelma on katossa ja on hauska kuunnella, miten Discord-puhelussa kaverit miltei kakkivat housuunsa, kun pelissä tapahtuu jotain turhan jännää.
Niin kutsutut epäsymmetriset nettipelit ovat viime vuosina nousseet todella suosituksi genreksi, pitkälti kiitos megasuositun Dead by Daylightin. Moni muu tiimi on halunnut osalliseksi sen tuotoista ja tehnyt omia kloonejaan, kauniisti sanoen kehnoin tuloksin. On myös hyvin selvää, että Outlast Trials on Dead by Daylightille paljon velkaa, sillä jos se pitäisi tiivistää pähkinänkuoreen, sanoisin sen olevan epäsymmetrinen kauhupeli, tosin yhdellä suurella erolla. Outlast Trialsissa kaikki ihmispelaajat ovat selviytyjiä ja heitä vaanivien kauhujen ohjastaminen jää tekoälyn vastuulle.
Idea tuntuu välittömästi kehityskelpoiselta, sillä juuri tämä “pelaajat vastaan pelaajat”-asetelma on epäsymmetristen kauhupelien suuri ongelma. Koska kaikissa rooleissa nähdään ihmispelaajia, kaikilla pitäisi jotenkin olla jatkuvasti hauskaa, mikä tekee pelin tasapainottamisesta painajaismaista puuhaa. Mutta jos vastustajana on tekoäly, se voidaan tuunata juuri sellaiseksi, että niillä ihmisillä on mahdollisimman hauskaa.
Pureudutaan siis hieman syvemmälle. Olisiko Outlast Trials löytänyt vihdoin sen täydellisen reseptin tällaisten pelien toteutusta varten?
Raivostani huolimatta olen vain häkitetty rotta
Outlast Trials on joko yksin tai maksimissaan neljän pelaajan ryhmissä pelattava kauhupeli, jossa pelaajat ohjastavat mystisen järjestön vangiksi joutuneita koekaniineita. Koekappaleet lähetetään kerran toisensa jälkeen osallistumaan vaarallisiin kokeisiin, joissa epäonnistuminen tarkoittaa kuolemaa. Menestymällä taas kerätään kokemuspisteitä, joiden avulla hahmonsa selviytymismahdollisuuksia voi parantaa ja joilla tätä voi muutenkin kustomoida moninaisilla tavoilla.
Tehtävien suunnitteluun on selvästi haettu inspiraatiota Saw-elokuvasarjasta, sillä pelimaailman tyyli on prikulleen samanlaista “mielipuoli teki huvipuiston”-osastoa. Eräässä tehtävässä pelaajien täytyy esimerkiksi saattaa “kantelija” läpi ansojen ja ruumiiden täyttämän poliisiaseman, jotta tämä voidaan kentän lopussa sähköttää kuoliaaksi. Saattaminen on hankalaa, koska kantelija on sidottu kiinni massiiviseen sähkötuoliin, jota sitten työnnetään kiskoilla läpi aseman. Vähän väliä vastaan tulee lukittuja ovia, jotka täytyy avata ratkomalla ongelmia tai vaikka etsimällä avaimia ruumiiden mahalaukkuja tonkimalla. Ja tietenkin samaan aikaan pimeydessä vaanii natsi-henkiseen nahka-asuun sonnustautunut tappaja, joka pelaajat löytäessään tekee näistä jauhelihaa.
Outlast-pelien hengessä pelaajat ovat melko aseettomia vihollisia vastaan. Käytössä on usein hyvin hyödyllinen hämäränäkökamera, jonka patterit tosin kuluvat käytössä hyvin nopeasti, sekä kourallinen muuta kentistä kerättävää roipetta, jolla voi purkaa ansoja, harhauttaa hetkeksi tappajaa sekä yrittää pönkittää muiden pelaajien kuntoa ja mielenterveyttä.
Pelaaminen onkin hiiviskelyä ja piileskelyä, mikä tietenkin tarkoittaa, että tunnelma on myös alusta saakka katossa. Sokkelomaiset kentät on tungettu täyteen vaaroja, mutta myös vaarattomia harhauttimia, jotka vievät huomiota. Tehtäväsuunnittelu on myös sopivan kryptistä, eikä peli oikeastaan koskaan kerro pelaajille kaikkea. “Avatkaa tie tarkkailuhuoneeseen”. Okei, missä on tarkkailuhuone? Miten tie sinne avataan? Voisi kuvitella, että tällainen on turhauttavaa, mutta se sopii Outlast Trialsin tunnelmaan ja pakottaa pelaajat jatkuvasti miettimään ja arvuuttelemaan edessä olevia haasteita ja niiden ratkaisuja. Yksittäiset tehtävät kestävät noin 15 minuutista reiluun puoleen tuntiin, mikä on sopiva mitta, sillä pitempien tehtävien jälkeen jatkuva vireillä olo alkaa väsyttää ja huomio väistämättä herpaantuu.
Ensimmäiset pelitunnit olivat ratkiriemukasta puuhaa ja hetken ajattelin tosissani, että pelin kehitystiimi oli onnistunut tekemään jotain hyvin erityslaatuista. Ja sitten ongelmat nostivat päätään.
Kaikki on hauskaa kerran
Outlast Trialsin suurin ongelma on prikulleen se sama juttu, joka ensimmäisten tuntien ajan viehättää niin paljon: sen tehtävien skriptaus. Kun tehtävät tulevat vastaan ensimmäisiä kertoja, ne tuntuvat kiehtovilta ja jännittäviltä. On hauskaa, että pelissä on syvällisempiä tavoitteita kuin vain istua korjaamassa generaattoreita kerran toisensa jälkeen. Tunnelma on katossa ja pulssi korkealla.
Tilanne muuttuu, kun peli arpoo eteen vaikka sen jo mainitun poliisiaseman kymmenettä tai 15. kertaa. Nyt kaikki onkin jo turhan tuttua, koska sama tehtävä on pelattu läpi niin monta kertaa, että sen muistaa ulkoa. Toki mukana on hieman variaatiota, sillä tarvittavia esineitä ei ole aina kätketty samoihin paikkoihin, mutta se suurempi kaava on niin tuttu, että kaikki tietävät heti alusta saakka, mitä täytyy tehdä ja vain juoksevat tehtävän läpi pikavauhtia. Tai ainakin melkein kaikki.
Outlast Trials julkaistiin Steamin Early Access -ohjelmaan useita kuukausia ennen sen virallista valmistumista, joten monet pelaajat olivat tahkonneet sen jo puhki kauan ennen kuin minä ja muut nyypät hyppäsimme mukaan. Tämä ei yllättäen ollut hirveän hyvä alkutilanne, sillä uuden pelaajan kokemus väistämättä kärsii siitä, jos tiimin kolme muuta pelaajaa juoksevat joka vaiheessa suoraan tavoitteesta toiseen. Koita siinä sitten tutkia kenttiä, fiilistellä ja ratkoa mysteereitä. Eikä tilanne ole varmasti niille kokeneille pelaajillekaan se kaikkein mukavin, koska he haluaisivat vain juosta tehtävät läpi pikavauhtia ja kerätä pisteet progressiota varten.
Pelaajien kunniaksi on todettava, että testijakson aikana useimmat heistä olivat kohteliaita ja suhtautuivat uusiin pelaajiin positiivisesti, mitä nyt muutama persläpikin tuli vastaan. Mutta ei sekään korjaa ongelmaa, sillä tiivistunnelmainen kauhu ei toimi, jos 75% katsojista osaa jo kokemuksen ulkoa. Tarjolla on toki myös yksinpelitila, jossa saa edetä juuri omaan tahtiinsa, mutta vaikka tiimi on selvästi yrittänyt tarjota myös yksinäisille mahdollisimman täysimittaisen pelikokemuksen, ei se vain toimi yhtä hyvin kuin muiden kanssa pelattuna.
TIimin kunniaksi on todettava, että selvästi hekin tiedostavat ongelman, sillä peliin julkaistaan tiheään tahtiin uutta ja ilmaista sisältöä. Kaikki vähänkään suuremmat tapahtumat – kuten vaikka Halloween – tuntuvat saavan jotain spesiaalia, ja niiden ulkopuolellakin uusia tappajia, uusia kenttiä, uusia ansoja, uusia variantteja ja muuta uutta nähtävää putoilee peliin tasaista tahtia. Päivitykset tuskin tulevat jatkumaan loputtomiin, joskin toki jos peli tuottaa tasaista vauhtia rahaa vaikka kosmeettisten esineiden ja muiden mikromaksujen muodossa, tällaiset game-as-a-service-julkaisut voivat hyvinkin pyöriä jos nyt ei loputtomiin, niin ainakin useiden vuosien ajan.
Outlast Trials on siis tällaisenaankin pelaamisen arvoinen kauhukokemus, mutta jos haluaa maksimoida sen vaikutukset, kannattaa saman tien masinoida muutama kaverikin ostamaan peli ja sitten pelata sen sisältö läpi porukalla tuorein silmin. Pääsin itse muutaman kerran pelaamaan täysissä nyyppäryhmissä ja voin kertoa, että kokemus oli aika huisi. Tunnelma on katossa ja on hauska kuunnella, miten Discord-puhelussa kaverit miltei kakkivat housuunsa, kun pelissä tapahtuu jotain turhan jännää.
The Outlast Trials (Tietokonepelit)
Tiivistunnelmainen kauhupeli on parhaimmillaan kavereiden kanssa
- Tehtävät ovat monipuolisia ja täynnä hyvää kauhumeininkiä
- Sisältää runsaasti kenttiä ja skenaarioita
- Kohtalaisesti uudelleenpeluuarvoa
- Pyörii hyvin
- Näyttää ja kuulostaa sopivan karmealta
- Kaikki maksulliset lisäsisällöt ovat puhtaasti kosmeettisia, kaikki pelillinen sisältö on ilmaista
- Yhteisö tuntuu enimmäkseen olevan fiksua ja asiallista porukkaa, toisin kuin vaikka Dead by Daylightissa
- Uudet pelaajat kokeneiden ryhmässä ei ole aina hyvä yhdistelmä
- Kauhumeininki kärsii kun samaa tehtävää pelaa ties kuinka monetta kertaa
- Vastaan tulee välillä myös persläpiä, mutta koskapa näin ei olisi?
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti