Muistajat muistavat vielä ne vuodet, jolloin Dark Souls oli uusi ja ihmeellinen juttu, eikä juuri kukaan muu kuin FROMSoft tehnyt samanlaisia pelejä. Silloin huonommatkin pelit saivat huomiota puhtaasti uutuudenviehätyksestä. Nykyään tilanne on toinen, sillä FROMSoft on ehtinyt julkaisemaan useita erinomaisia soulsborne-pelejä, ja muutkin firmat ovat muutamaan otteeseen kunnostautuneet erinomaisen hyvillä omilla teoksillaan — Lies of P etunenässä.


Herran vuonna 2024 uudet markkinoille tunkijat saavatkin olla joko harvinaisen varmoja oman osaamisensa tasosta tai sen verran harhaisia, että kuvittelevat keskinkertaisuuden olevan vielä riittävä riman korkeus.
Tällä teemalla... hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä Deathboundin?



Deathboundia pelatessa tulee suoraan sanoen surku, sillä sen kehitystiimillä on selvästi ollut intohimoa aihetta kohtaan ja jopa jonkin verran tuoreita ideoita. Sitten ovat kuitenkin loppuneet joko resurssit tai osaaminen, joten tuloksena on peli, joka tuntuu kaikin puolin äärimmäisen keskinkertaiselta.


Tätä vaikutelmaa korostaa suuresti se, että Deathbound näyttää niin mitäänsanomattomalta. Yleinen taidetyyli on kuin Temu-kaupan versio Warhammer 40K –estetiikasta ja kaikki UI-grafiikka fontteja myöten on niin geneeristä huttua että oksat pois. Sama pätee myös pelin audiosuunnitteluun, sillä olen kohtalaisen varma, että olen kuullut prikulleen samoja ääniefektejä useissa muissakin perustason soulsborne-peleissä sen verran usein, että epäilen niiden kaikkien tulevan jostain Unreal-kaupan assettipaketista. Tällaisten juttujen vaikutus pelattavuuteen on tietenkin nolla, mutta siinä missä vahva taidesuunnittelu, hyvä ja persoonallinen UI, sekä spesifisesti tiettyä peliä varten tehdyt äänet voivat luoda tunnelmaa ja vetää pelaajaa syvemmälle pelin maailmaan, geneeriset ratkaisut taas työntävät tätä pois.


Pelin suurin omaperäinen idea on, että pelaaja ei ohjasta vain yhtä sankaria, vaan useampaa. Tavallaan. Matkalla kerätään sieluja, joista kukin edustaa yhtä matkalle aiemmin tuupertunutta sankaria. Kyse ei ole mistään Mortal Shell –kopioinnista, sillä Deathboundissa pelaaja ei vaihtele silloin tällöin eri hahmoluokkien välillä, vaan jatkuvasti, jopa kombojen aikana. Kullakin hahmolla on oma pelityylinsä ja jopa omat pienet mekaniikkansa, joita yhdistelemällä voi sitten teoriassa saada aikaan todella tehokkaita yhdistelmiä. Näin siis paperilla.

Käytännössä tuntuu kuitenkin enemmän siltä, kuin kehitystiimi olisi pilkkonut yhden monipuolisen soulsborne-pelihahmon useaan palaan, ja pistänyt pelaajan sitten vaihtelemaan tilanteen vaatiessa näiden välillä. Tarvitsetko pitkän matkan hyökkäyksiä? No se on tämän yhden hahmon homma, vaihda siihen. Haluatko puukottaa uneksivaa vihollista selkään? Sitten tarvitset tämän toisen tyypin. Hahmojen välillä vaihtelu kombojen aikana taas on niin hidasta ja kankeaa, että se vain ärsyttää. Kaikilla hahmoilla on myös omat kykypuunsa, mutta koska niihin ei ole keksitty merkityksellistä sisältöä, ne ovat täynnä tympeitä “tee 2% enemmän yhtä vahinkotyyppiä”-tason kykyjä.


Kieltämättä se ei ole hirveän hyvä juttu, jos se pelin suurin omaperäinen idea osoittautuu näin ongelmalliseksi tapaukseksi, mutta ei myöskään toisaalta automaattinen tappio. Jos toteutus olisi muuten hyvää tasoa, tuloksena voisi vielä olla ihan kiva peli.

Jos.



Turha sitä on sen enempää kaunistella: Deathboundin yleinen taso ei ole kehuttava. Jo mainittujen ongelmien lisäksi animaatiot ovat kankeita ja pliisuja, taistelut tuntuvat ärsyttäviltä kehnojen kontrollien ja huonon tuunauksen takia, bugeja riittää enemmän kuin laki sallii ja kenttäsuunnittelukin on hyvin innotonta.


Olen tavallaan iloinen, että arvostelu jäi odottamaan itseään näinkin pitkään julkaisun jälkeen, sillä jos olisin arvostellut pelin heti sen ilmestymisen jälkeen, olisin voinut elätellä toiveita siitä, että kehitystiimi olisi paikkaillut pahimpia bugeja, tuunaillut animaatioita, yrittänyt saada taistelun tuntumaan reilummalta ja hyvällä tavalla haastavalla, kuten kaikkien tällaisten pelien kohdalla. Nyt voin kuitenkin sanoa, että näin ei ole käynyt: peli on yhä vaiheessa, ja tarvittavien päivitysten sijaan kehitystiimi julkaisi lokakuun lopulla maksullisen lisäsisältöpaketin, joka olisi sisältönsä puolesta kuulunut enemmänkin osaksi peruspeliä.

Tiedän, että pelien kehittäminen ei ole helppoa ja että jopa perustason pelin tekeminen on saavutus. Mutta vaikka minulta löytyy kyllä ymmärrystä ja sympatiaa kehittäjiä kohtaan, lopputulosta ne eivät muuta. Vuonna 2024 markkinat ovat niin täynnä hyviä ja erinomaisia soulsborne-pelejä, että juuri kukaan ei ehdi pelaamaan kaikkia niitäkään läpi. Miksi siis ostaisi tekelettä, joka jää kovin kauas edes niistä vaisummista hyvistä peleistä?

Jos joku keksii tähän vastauksen, saa kertoa. Minulta ei sellaista irtoa.