Call of Duty -sarja tekee jokavuotisen paluun kauppojen hyllyille jo 20. kertaa yhtäjaksoisesti. Call of Dutyn Black Ops -sarjassakin mennään jo kuudennessa osassa. Tuorein tuotos poikkeaa aiemmista osista sillä, että sen kehitystiimille oli annettu neljä vuotta työstää peliä. Aika ei ole mennyt hukkaan, koska uutuus on sarjan parhaita erityisesti yksinpelikampanjan osalta.


Pidemmän kehitysajan aikana pelin perusmekaniikkoihin on tehty uudistus, joka tulee todennäköisesti näyttelemään osaa myös tulevissa Call of Duty -sarjan peleissä. Omnimovement-nimellä kulkeva ominaisuus tarjoaa pelaajalle aiempaa monipuolisemmat liikkumismahdollisuudet mahdollistaen juoksun, liu’un ja syöksyn mihin vain suuntaan. Aiemmin syöksyt suoritettiin vain suoraan eteenpäin. Ensimmäisen kerran kun näin videon tästä ominaisuudesta, sivulle syöksynnästä tulivat mieleen hieman legendaariset Max Payne -pelit. Ennakkoluuloistani poiketen ominaisuus ei näyttäytynyt mitenkään epäreiluna, vaan ihan pätevältä uudistukselta, luoden taas hieman uudenlaista muuttujaa vauhdikkaaseen verkkoräiskintään. Mikäli palaasarjan vanhempiin osiin, liikehdintä saattaa tuntua melko kankealta, kun on nyt ehtinyt tottua monipuolisempiin liikkumismahdollisuuksiin.



Black Ops -sarjan tapahtumat ovat pomppineet kylmän sodan ajassa ja lähitulevaisuudessa. Tällä kertaa eletään kylmän sodan lopun jälkeistä aikaa 90-luvun alussa. Pelin alussa CIA:n tiimi lähetetään pelastamaan Irakin puolustusministeriä, mutta tehtävä menee pieleen, kun he kohtaavat salaisen kapinallisryhmä Pantheonin. Pantheon oli alun perin osa CIA:ta, mutta sittemmin toiminut lain ulkopuolella ja kehittänyt psyko-kemiallisen aseen. Tiimi saa tietoonsa, että Pantheon on ollut osallisena asekaupoissa ja aikoo käyttää kemiallista asettaan lavastettuun hyökkäykseen.


Tarinaa edistetään välinäytösten ja tehtävien sisäisten kerronnan lisäksi tehtävien välissä tiimin kokoontuessa kartanotyyppiseen turvataloon, jossa höpötellään saaduista vihjeistä ja tulevista tehtävistä. Kartanossa pääsee lisäksi kehittämään pelihahmon kykyjä pelirahallisin investoinnein ja selvittämään yläkerran makuuhuoneessa sijaitsevan kassakaapin mysteeriä.

Seikkailu pompottaa pelaajaa kylmän sodan teemaan sopivissa lokaatioissa, mutta toiminta ei ole vain sitä suoraviivaista putkiräiskintää, mihin on totuttu. Pelin edetessä poiketaan muun muassa Bill Clintonin isännöimässä gaalatilaisuudessa hiiviskelemässä kuin Splinter Cellin Sam Fisher konsanaan, sekä maanalaisessa tutkimuslaboratoriossa, jossa zombit nostattavat karvoja pystyyn ja demonimaisemmat pääpahikset tuovat doomimaisempaa ulottuvuutta seikkailuun. Niiden välissä poiketaan Irakin autiomaassa sotimassa hyvinkin laajalla vapaasti koluttavalla pelialueella, jossa päätehtävän lisäksi voi suorittaa pienempiä sivutehtäviä. Pelin tehtävät poikkeavat toisistaan suuresti ja pelin pelaaminen oli alusta loppuun viihdyttävän jouhevaa. Uusintapelausarvoa lisää, että kentissä on useampia vaihtoehtoisia tapoja päästä eteenpäin. Pelin noin 8 tuntia kestävä kampanja ei päässyt missään kohtaa tuntumaan puuduttavalta, vaan tällä kertaa poikkeuksellisesti uskoisin, että peli olisi jaksanut viedä mukanaan vielä useita tunteja.



Yllätyksellisen yksinpelikampanjan päälle peli tarjoaa takuuvarman verkkomoninpelin. Omnimovement tuo pientä piristystä vanhaan kaavaan, mutta muuten kaikki verkkopelissä tuntuu tutun omaiselta. Voidaankin sanoa, että jos olet aiemmin pitänyt COD:ien verkkomoninpelistä, tulet tykkäämään tästäkin. Moninpelin 16 karttaa ovat sentään tuoreita, sisältäen kaksitoista kappaletta keskisuuriksi luokiteltavia core-karttoja ja neljä pienempää strike-karttaa. Suurimmatkin kartat ovat melko kompakteja eikä 12 pelaajan karkeloissakaan tarvitse kauaa yksin porhaltaa. Kaikki core-luokan kartat ovat onnistuneen mukavia pelattavia, mutta pienemmät strike-kartat ovat kuin kopioita toisistaan erilaisella ulkoasuteemalla. Asuinhuoneistoon sijoittuva Stakeout onnistuu onneksi hieman poikkeamaan tasapaksusta peruskaavasta.


Peli sisältää vanhojen tuttujen pelimuotojen lisäksi tiimipohjaisen ja sopivassa porukassa varsin taktisen Kill Order -pelimuodon. Muotoa pelataan kuuden pelaajan joukkuein ja molemmista joukkueista joku vuorollaan valikoituu arvokkaaksi kohteeksi (High Value Target (HVT)). HVT:n hengiltä saamisesta joukkue saa bonuspisteitä, joten hyökkäämisen lisäksi puolustus ja joukkuepeli näyttelevät tärkeää asemaa. Kun itse pelasin kaikki moninpelini tällä kertaa tuikituntemattomien kanssa, pelimuodon taktisuus näyttäytyi lähinnä päättymättömänä juoksenteluna ja räiskintänä, mutta peliklaanien välisessä ottelussa muoto voisi tuoda mukanaan ihan asiallista vaihtelua. Lisäksi pelistä löytyy totutusti hardcore-muodot, joissa ei tarvitse osua ihan niin monesti ja tarkasti, että vastustajan saa pudotettua hengiltä.


Pelikokonaisuuden kruunaa Zombies-muoto, jota olen pitänyt kevyenä välipalana, kun varsinainen verkkomoninpeli ei meinaa sujua. Muodossa on tarjolla kaksi erilaista karttaa, joista länsi-virginialaiseen kaupunkiin sijoittuva Liberty Falls tarjoaa valoisan kaupunkimiljöön ja Filippiininmerelle sijoittuva Terminus vastapainona synkemmän kokemuksen rantakylässä. Pidin erityisesti jälkimmäisestä, jossa kylämäisen kuoren päältä pääsee maanalaisiin tunneleihin sekä sitten veneellä tarkistamaan haaksirikkoutuneen aluksen tilannetta. Pelin rytmitys palaa tällä kertaa tutumpaan eräpohjaiseen, jossa vaikeusaste nousee tasaisesti erä erältä. Teurastetuista zombeista saa pelivaluuttaa ja rahan saa totutusti kulumaan aseisiin, erilaisiin tehosteisiin ja pelikartan laajentamiseen. Peruspaketti kun on jo lähtökohtaisesti kunnossa ja siihen lisätään onnistuneet kartat, voidaan sanoa pelimuodon hoitavansa tonttinsa.



Kun kokonaisuutta tarkastelee, väittäisin käsillä olevan yksi parhaista, ellei paras COD-peli. Yksinpelin monipuolisuus oli nautinnollista koettavaa ja voi hyvinkin olla, että ensimmäistä kertaa tässä pelisarjassa palaan pelaamaan yksinpelikampanjaa uudelleen. Graafisesti peli on ajantasalla ja kampanjan ääninäyttely ja soundtrack on onnistuttu sovittamaan peliin ja tilanteisiin sopivaksi. Varsinkin kohtauksessa, jossa taisteltiin demonien kanssa, oli metalligenren musiikki uotu mukaan kuin suoraan Doomin vastaavista taisteluista.


Moninpelimuodot ovat perusvarmempaa suorittamista ja ne eivät herättäneet sinänsä poikkeuksellisia tuntemuksia. Ajan kanssa paremmin sitten näkee, tuleeko peliin palattua uudestaan ja uudestaan, vai oliko kyseessä hutivuosi. Ainakin 14.11. alkava pelin Season 1 vaikuttaa laajentavan moninpelikokemusta hyvällä tahdilla sisältäen esimerkiksi viisi uutta moninpelikarttaa, yhden Zombies-muodon kartan ja päivittyypä pelisarjan battle royale -tila Warzonekin uuden Call of Dutyn muottiin. Nämä lisäykset saadaan peliin onneksi lisämaksutta, mutta toki peli on hieman ärsyttävästi siellä täällä ruinaamassa lisärahaa erinäisiin somisteisiin mikromaksujen muodossa. Lisärahan pyyteet ovat jossain määrin siedettävissä, kun varsinaiset päätoiminnot kuuluvat alkuperäiseen ostohintaan.