Xbox 360:n suksee Japanissa alkaa olla jo samanlainen villikortti kuin 3D-pelien kamera: jos et mitään muuta keksi arvostelun alkuun, hauku sitä. No, ehkä en sitten keksinyt, mutta siitä huolimatta että Xympyrät seisovat Akihabarassa hyllyillä, on alusta houkutellut jonkin verran myös japanilaisia kehittäjiä. Näistä Game Arts on pyöräyttänyt punarinkilaatikolle animehenkisen avaruuspelin. Traagisenkauniin ystävyydestä kertovan tarinan ympärillä päästään räiskimään wingcommanderiaanisesti elitemäisessä avaruudessa.

Tulevaisuudessa ihmiskunta on valloittanut koko universumin, mutta ei ole päässyt eroon pikkusieluisuudestaan. Koska mun avaruusalus on edelleen suurempi kuin sun avaruusalus, muutamasta itsenäisyyttä havittelevasta planeetasta koostuva ADAN nousee kapinaan Maassa majaansa pitävää Terra-liittoumaa vastaan. Pelaajaparka on tietenkin vasta koulutuksessa oleva märkäkorva, joka joutuu konfliktiin kesken harjoituslentoaan. Onneksi alus sentään on prototyyppi, jolla kapinallisille voi antaa selkään kunnolla.



Ikiwanhasta juonikuviostaan huolimatta Project Sylpheed ei ole umpitylsää seurattavaa. Juoni kikkailee sopivasti sillä, kuka lopulta onkaan tarinan pahis, eikä pelaajakaan voi asettaa kaikkia sympatioitaan oman työnantajansa puolelle. Hyvä puoli on myös, että ellei nipponsaippua satu valtavasti kiinnostamaan, peliä voi pelata myös karskisti välivideot ja suuremmat selitykset skippaillen. Jokaisen tason alussa peli ilmoittaa selvästi, mikä on tavoite ja millä ehdoilla tulee takkiin.

Videoiden laatukaan ei jätä toivomisen varaa. Mallinnuksessa ei ole säästelty ja homma on muutenkin toteutettu tyylikkäästi, japanilaiseen tapaan tytöillä on lyhyet hameet ja isot... silmät, miessankarit taas ovat hieman metroseksuaaleja harmaapäitä, joiden katse on kroonisesti surumielinen. Edes dubbaukset eivät ole kovin ylimakeiltuja.



Varsinainen pelisisältö koostuu sitten erilaisista avaruustaisteluista, joiden kaava on suhteellisen suoraviivainen. Pitää tuhota jotain ja/tai varmistaa, että jokin toinen ei tuhoudu. PC-klassikko Wing Commanderia pelannut tuntee olonsa heti kotoisaksi, sillä käytännössä kysymys on erittäin samankaltaisesta toiminnasta. Project Sylpheed on vielä asteen arcadehenkisempää menoa, joten tehtävät voi aloittaa helposti uudelleen checkpointeista kuolon korjatessa, eikä peliä tarvitse tallentaa joka välissä.

Aluksessa on muutamia erityyppisiä aseita, etupäässä ohjuksia, lähitaisteluun laserit tai konekiväärit ja pitkän kantaman railgun-pyssyjä. Pääosin taistelu tarkoittaa sitä, että yritetään saada ohjuslukkoja ja laukaista ne sopivaan suuntaan, mutta ajoittain joutuu etenkin isoja aluksia vastaan taistellessaan myös käyttämään luovuuttaan. Oli varsin tyydyttävää tajuta, että kakkoskentän jättiohjukset ehtii kuin ehtiikin tuhota, jos niitä kurmuuttaakin raskaalla tykillä pienten ohjusten sijaan. Onnistuneista tehtävistä ansaitsee pisteitä, joilla voi sitten päivittää pyssyjään. Mielenkiintoinen systeemi tuo sinällään kiinnostavaa lisäarvoa peliin, kun alusta voi muokata tukemaan omaa taistelutyyliään.



Mitä itse taisteluihin tulee, on sanottava että vaikutuin ulkoasusta. Aluksia lentelee avaruudessa kymmenittäin, jopa satoja kerralla, ja toiminta pysyy silti tahdiltaan kelvollisena koko ajan. Vanha, huonosti viilennetty boksini kyllä puhkuu ja puhaltelee kun prosessorit saavat käskyä, mutta isoja hidasteluja ei esiinny. Kun jokainen alus vielä jättää jälkeensä erivärisen valojuovan riippuen siitä, onko kyseessä oma vai vihollinen, tapahtuu näytöllä niin paljon, että hyvä kun perässä pysyy. Pimeässä huoneessa isolla töllöllä tunnelma on varsin mukaansatempaavaa (tai epilepsiaa aiheuttavaa, yleisöstä riippuen). Peli tuuppasi ensimmäisen latauksen yhteydessä päivityksen sisään, mutta jumittui silti pariin otteeseen.

Korea ulkokuori peittääkin sopivasti sen, että peli on hyvin yksioikoinen. Tehtävät joko onnistuvat tai eivät, josta riippuen pääsee joko jatkamaan tai ei. Vaikka Wing Commander on muuten toiminutkin esikuvana, sen nerokasta haarautuvaa juonta ei ole otettu mukaan. Tällä on jo aiemmin mainitsemani hyvät puolensa - peliin pääsee sisään nopeasti, eikä sitä tarvitse ottaa kovin vakavasti - mutta samalla se jättää kokemukseen vahvan kertakäyttötuotteen maun. Tehtäviä ei ole mitenkään älyttömästi, keskimääräinenkin pilotti on pelannut puolet pelistä parissa illassa. Tällöin vastaan tulee ensimmäisen kerran tehtäviä (pois lukien ne alun ohjukset), joita ei läpäisekään tuosta vaan. Tyypilliseen japanilaiseen tapaan kaikesta saa rankingin ja epäilemättä pelaamalla kaiken superhyper-pisteillä kokemukseen saisi lisämakua. Oma mielenkiintoni on tähän tahkoamiseen ollut perinteisesti alhainen, eikä Sylpheed tilannetta muuta.



Project Sylpheed on ihan mukava peli, hyvässä ja pahassa. Sen pelaaminen on ihan hauskaa, jos tykkää japanilaisista peleistä ja avaruusräiskinnästä noin yleensä ottaen. Peli ei ole mitenkään rikki ja ulkokuori kestää tarkastelun. Koukkuun jäännistä ei kuitenkaan ole pelkoa, pelaaminen on aivan helppo lopettaa ja tarpeeksi tehtävään tuskastuttuaan voi suuremmitta tunnontuskitta nakata tuhkat Terra-liittouman tulevaisuudelle.

Paljon suurempi ansio pelille on, että se ylipäätään on olemassa. Alkuperäisen Xboxin valikoimasta tällaiset Nippon-ihmeet puuttuivat käytännössä kokonaan. X360 on jo saanut Shutokou Battlea, Idol Masteria ja Blue Dragonia, mikä viittaa siihen, ettei keskimääräisten animefriikkienkään tarvitse käydä välttämättä hankkimassa Sitä Toista Konsolia voidakseen pelata näitä eeppisiä tarinoita. Vaihtelu pelivalikoimassa ei voi olla kuin hyvä asia.