Undisputed on koukuttava keuhkosimulaattori. Nyrkkeilijä vetää kombon yleensä hanskoihin, joten pelaaja yrittää heti uudestaan ja todistaa veteliä narttuläpsyjä ja "pih, puh" -ääntelyä, koska kunto loppui kesken. Mieleen saattaa tulla T-Rex tai Ace Ventura - luonto kutsuu, jossa Ace halvaantuu, kun häntä ammutaan myrkkynuolilla. "Kolme lyöntiä on liian paljon...!"

Kuntomittari myös täyttyy nopeasti, minkä opittuasi tunnetkin olevasi kovakuntoinen - ja fiksu. Tanssit kuin perhonen ja pistät kuin mehiläinen. Jäynää on sekin, että jos kuntomittarin päästää nollaan toistuvasti, maksimitaso laskee, kunnes lopulta jäljellä on vain puolet.

Mätkiä voi napeilla tai tatilla. Liipaisin pohjassa tehdyt kovat iskut hengästyttävät eniten ja ovat hitaitakin. Teoriassa kannattaa siis pitää pohjassa 1-3 muuta liipaisinta, eli panostaa torjuntaan, ylävartalon vapaaseen liikuttamiseen paikallaan seisten ja ajoittaisiin alalyönteihin.

Kaikki väistelyyn ja torjumiseen liittyvä on kiintoisaa, mutta se on myös paljon vanhalle. Mitä jos vain hutaisen lujaa ja pidän tupakan mittaisen tauon? Se sallitaan. Simppelissä uratilassa tyyliään saa tukea numeroilla, minkä lisäksi bonuksia satelee siihen liittyen, mitä teemme käytännössä.

Roolipelasin yli 12 tuntia Rocky-pahista. Hahmoni oli kuin Ivan Drago, sillä helpoissa matseissa pyrin murskaamaan vastustajan oikealla suoralla. Olin kuin Clubber Lang, joka voitti Rockyn toisessa erässä, mutta hävisi uusintamatsin kolmannessa, sillä en välittänyt kestävyydestä, jos haistoin tyrmäyksen tai teknisen tyrmäyksen eli mahdollisuuden turvottaa naaman samaa puolta. Hahmoni oli läski ja voitin, joten ensisijaisesti olin Sakari Kuosmanen parodiasta Rocky VI.


Korjaa, jos olen väärässä, mutten kuuntele. Elektroninen urheilu on sitä, kun persoonallisesta hahmosta tulee pelaajan jatke. Valitse keihäänheittäjä tai jääpalloilija. Kun he mätkivät toisiaan, he ovat lajilleen uskollisia ja voimiemme orjia. Simuloitu urheilu on suurpiirteistä sähellystä, joka toimii parhaiten liikkeentunnistuskapuloilla ja silloin, kun jonne mättää NHL:ää 24/7. On mahdotonta simuloida aitojen urheilijoiden eroja, joten lisensoitu maailmanmestari voittaa ellei toisin arvota.

Sama pätee nyt, mutta siksipä olin vakuuttunut, kun sain näennäisesti tehdä omaa juttua. Kun testasin muita, nopeuden ja koon merkitykset olivat hyvin selviä, mutta heti kun pohdin voittamista, yhtä selvää oli, että Street Fighterin termein urheilupeleistä löytyy vain Ken ja Ryu.

Undisputed on ensimmäinen lisensoitu tällainen yli 10 vuoteen. Hakkasin hahmoani Rocky Marcianolla, heh. Lisenssihahmot näyttävät muita olmeja paremmilta, ja tämä teema oli tässä itselleni.


Urheilun myönteisiä puolia: säännöt. Showpainipelien jälkeen se oli katarsis, kun tajusin matsien loppuvan. Aina!

Toisaalta lopetin uratilan showpainimaiseen tilanteeseen. Tavoittelin parempaa vyötä. Olin ns. ratkaissut tekoälyn, eli tekoäly otti turpiin koko ajan (normaalitasolla). Se varmistaa pistevoiton. Erien määrä kuitenkin kasvaa. Tekoäly alkoi roolipelata Rockya, eli jumalatonkaan mureuttaminen supervahvalla hahmolla ei tyrmännyt tekoälyä, kun taas itse en pääse ylös kolmannesta kaatumisesta, koska kuntoni pettää myös tosielämässä.

Olisi pitänyt opiskella lisää tilanteita, joissa tekoäly "hämmentyy" osuman jälkeen, eli yleensä torjuu kaiken automaattisesti ja tönäisee pelaajan kauemmas. Kriitikkona päätin vain vetää turpiin peliä itseään.


Kaikki on suhteellista. Pelillä on syy olla pitkälti tällainen, tai: pakotettu rytmi ei toimisi VR-versiossa. Tsemppaisin kiinnostuneita yrittämään pari tuntia, jos tämä maksaisi kympin tai olisi osa kuukausitilausta, mutta sitä pitää odottaa pari päivää nykylogiikalla. Peli maksaa 50-80 euroa. Hörähdin. Miten olisi: ei.

Sisältöä on niukasti. Uratila lyö kylkeen suurpiirteistä taulukkolaskentaa, mikä on fetissi itselleni. Tuomareita on 1 kpl, eikä äijän naama liiku. Jos matsi koostuu 100% suorista lyönneistä pelaajan B naamaan, selostajien mukaan matsi on sekä jännittävän tasaväkinen että dominointia, ja ottelijoiden pitäisi kuulemma käyttää lisää suoria lyöntejä. Osumatarkkuus on alle 50%, kun selostaja sanoo: "hän on hyvä, ja tiedät kyllä, kummasta puhun".

Oma enimmäkseen myönteinen elämykseni vertautuu A. addiktoiviin mobiilipeleihin, joissa muka saavutetaan jotakin, B. VR-peleihin, jotka ovat erilaisia, mutta joissa on kiva oppia joku juju, ja C. oikeiden tappelupelien demoihin, joissa on kaksi hahmoa. Olen maksanut mm. WWF Wrestlemania Challengesta, joten jos pulitat tästä ja kadut, suosittelen empaattisesti hengitysharjoituksia.