Olen kertonut sekä tämän pelin alkuperäisessä 3DS-arviossani (V2.fi-arvio) sekä kolmososan arviossa (joko siitäkin on viisi vuotta? linkki), miksi Luigin kauhukartanopelit ovat minulle tärkeitä - niistä on hyviä muistoja jälkikasvun kanssa pelaamisesta. Kakkos-Luigi ei tehnyt aikanaan minuun niin kovaa vaikutusta kuin alkuperäinen ja kolmososa, mutta nyt se on hioskeltu astetta isommalle kannettavalle ruudulle, joten on taas aika ottaa Poltergust 5000 siivouskomerosta ja lähteä imurointihommiin.


Muilla mailla kakkos-Mansionin nimi oli Luigi's Mansion: Dark Moon ja tuon mystisen esineen ympärillä pelin juonikin löyhästi kulkee. Dark Moon -kristalli nimittäin takasi kummitusten ja ihmisolentojen hyvät suhteet ja kun King Boo palastelee sen, alkavat haamut ilkeillä. Bunkkeriinsa piiloutunut professori E.Gadd kutsuu ensimmäisessä seikkailussa menestyneen Luigin avukseen kokoamaan Dark Moonin taas kasaan ja palauttamaan rauhan laaksoon.


Apuvälineiksi Luigille annetaan Poltergust-imuri, alkuperäistä DS-käsikonsolia muistuttava kommunikointilaite ja eritysvalo, jonka kanssa voi metsästää näkymättömiä asioita. Peli on jaettu pieniin palasiin ja kun professori pikseli-teleporttaa Luigin takaisin luokseen, koin sen välillä häiritseväksi ja tunnelman katkaisevaksikin. Toki kannettavan laitteen pelille on aina hyödyksi se, että sitä voi pelata pienissä palasissa.


Toinen pieni ärsytys on se, että pelin useita DS-viittauksia ei ole päivitetty Switchiksi. Kyseessä on perinteinen uusioversiointi eikä varsinainen uudistus, mutta piste ii:n päälle olisi ollut hioa nuo muutamat kohdat Nintendon uudelle laitteelle soveltuvimmiksi. Mikään professorin antamista tehtävistä ei ole lopulta kovin monimutkainen, kunhan imuroi joka nurkan ja hieman pohdiskelee. Kartanoissa kiertely on edelleen yllättävänkin koukuttavaa ja hauskaa, kun jokainen esine ja olento reagoi Luigin tekemisiin - ja niin reagoi Luigi itsekin.


Animaatiot ja musiikit ovatkin pelin parasta audiovisuaalista antia. Grafiikoita on sen verran HD-viilattu, että ne näyttävät uudistetuilta, mutta eipä tämä Nintendon uudempia tuotoksia näyttävyydessään haasta. Välillä pelin kontrollit aiheuttivat myös katkoksen peukaloni ja aivojeni välillä, kun valoa olisi pitänyt näyttää tiettyyn suuntaan ja samalla vaikkapa väistellä kummituksen heittelemää tavaraa. Kovin herkästi Luigi ei kuitenkaan henkeään heitä, vaan sydämiä löytyy riittämiin energiatasoja kasvattamaan.


Switch vetelee viimeisiään ja Nintendo jatkaa tavoilleen uskollisena kuuluisimpien pelisarjojensa uusioversioiden tuomista markkinoille. Luigi’s Mansion 2 HD ei ole niistä ehkä se hiotuin, mutta nostaa sarjan kakkososan lähemmäksi muita osia sekä on hyvää viihdettä pieninäkin palasina, kunhan lomaremonteilta, lomasiivouksilta ja lomahalkosavotoilta ehtii hetkisen pelaamaan.