Japanilainen FROM Software on tehnyt omaa juttuaan ja samasta muotista valettuja pelejä jo 90-luvulta lähtien. Vaikka suosio onkin ollut tasaisen nousevaa, vasta muutaman vuoden takainen Elden Ring oli todellinen megahitti. Siinä missä aiemmat FROMSoftin pelit myivät akselilla “ehkä kehitystiimin sukulaiset ostivat kopion” - “kohtalainen menestys”, Elden Ringin pelaajamäärät liikkuvat miljoonissa ja täten tietenkin myös sisältävät runsaasti sellaista väkeä, jotka eivät ole koskaan pelanneet FROMSoftin muita pelejä.


Tämä valtava suosio takasi tietenkin sen, että peli saisi ennemmin tai myöhemmin jatko-osan, tai ainakin maksullista lisäsisältöä. Vähemmän yllättäen juuri näin kävi, ja nyt on sen toisen seurauksen aika: se suunnaton pelaajien paljous, joka ei ole aiemmin pelannut FROMSoftin pelien lisäosia, pääsee nyt juoksemaan nenä edellä Shadow of the Erdtreen vertauskuvalliseen tiiliseinään.



Okei, otetaan alkuun tunnustus: jos minun pitäisi kuvailla Elden Ringin tarina, sanoisin jotain rappioon vajonneesta maailmasta, joka on ajautunut loputtomaan taantumuksen kurimukseen, koska maailmalle voimaa antava rakenne (joka on tietenkin sen asukkaiden itse rakentama, jaloilla, mutta lopulta virheellisillä tarkoitusperillä) on niin ikään ajautunut rappioon. Tämä olisi kohtalaisen varma veikkaus, koska 95% FROMSoftin peleistä kertoo saman tarinan. Sitten heittäisin mukaan maininnan halveksuttavasta lannansyöjästä ja kohauttaisin olkapäitäni. Mitä odotitte? En ole VaatiVidya, hitostako minä tiedän, mikä Elden Ringin tarina lopulta on? Ettekä tiedä tekään, tunnustakaa pois.


Sen pystyn kuitenkin sanomaan, että alkuperäisen pelin tarinassa pyörinyt Miquella on matkannut kirjaimellisille varjojen maille syistä, jotka ovat jälleen hieman hämärän peitossa. Pino Miquellan seuraajia lähtee jäljittämään oppi-isänsä jälkiä tämän löytämisen toivossa, ja vetää mukaan myös pelaajan. Olemmeko kaikki nyt yhtä hyvin (tai huonosti) kärryillä? Hienoa.

Käytännössä tarinalla ei tietenkään ole hirveästi merkitystä, sillä se on vain lisämauste maistuvassa sopassa, jonka pääasiallisena antina on jälleen herkullinen ja suurikokoinen maailma, joka on täynnä murhanhimoisia vihollisia ja kätkettyjä aarteita. Shadow of the Erdtree on kooltaan hämmentävän kattava paketti, sillä sen kokonaan uudet pelialueet ovat nopeasti arvioiden noin Limgraven ja Caelidin kokoinen möntti, mutta tämä ei vielä kerro koko totuutta, sillä peruspelin tyyliin sen varsinaisen pinta-alueen ala- ja yläpuolella on usein omia, erillisiä kerroksiaan. Osa näistä alueista on kätketty sen verran hyvin, että valtaosa pelaajista todennäköisesti missaa ne kokonaan, ellei satu lukemaan pelatessaan jotain opasta.


Tämä mielessäkään en suosittelisi oppaan lukemista, sillä suuri osa Shadow of the Erdtreen tarjoamasta huvista on tietenkin sitä omatoimista maailman tutkimista. Kun löytää jostain syrjäseudulta jonkun kätketyn pienen luolan, jonka sisuksista paljastuukin valtava ja monimutkainen luolaverkosto omien aarteidensa kera, se Elden Ringistä tuttu seikkailun fiilis on jälleen käsinkosketeltava. Täysin sokkona ei muutenkaan tarvitse seikkailla, sillä pelaajat voivat yhä jättää maailmaan viestejä muita varten, ja niitä lukeva voikin löytää runsaasti sellaisia salaisuuksia, joita ei olisi itse huomannut. Tai hypätä rotkon reunalta kuolemaansa, koska sattui uskomaan jonkun jäynäviestiä.



Shadow of the Erdtree on erinomainen todiste siitä, että Elden Ringin kehitystiimi oppi peruspeliä työstäessään jos jonkinlaista siitä, miten tehdään kiehtovaa avoimen maailman peliä. Näitä oppitunteja on nyt hyödynnetty täysillä, sillä Erdtreen maailma on parasta FROMSoftia. Kolikon kääntöpuolella tiimi olettaa, että myös pelaajat ovat oppineet kaikenlaista, sillä vaikeustaso on huomattava.


Lisälevyn pariin ei pääse läheskään heti peruspelin aloittamisen jälkeen, sillä tie varjojen maille aukeaa vasta kun on tappanut kaksi aika pitkällä sijaitsevaa pomoa. Käytännössä useimmat pelaajat tulevat todennäköisesti aloittamaan lisälevyn noin 100.-150. tason hahmoilla. Luulot otetaan pois heti kättelyssä, sillä todennäköisesti jo se ensimmäinen aloituspaikan ulkopuolella odottava vihollinen, villisti hyppivä ja tanssiva puukkojunkkari, ottaa hengen pois useilta pelaajilta parilla iskulla.

Tähän on syynsä, sillä Erdtree sisältää kokonaan uuden tavan kehittää hahmoaan. Kokemustasot kyllä karttuvat yhä, mutta ne tarjoavat vain vähän tehoa verrattuna uuteen systeemiin, jossa edetään löytämällä maailmaan kätkettyjä aarteita. Niiden avulla voi sitten nostaa oman hahmonsa, tai tämän apuun kutsumien henkiolentojen tehoa suurilla harppauksilla. Jokainen näin hankittu taso sekä nostaa tehdyn vahingon määrää että laskee omaan turpaan kolisevaa vahinkoa runsaasti. Uusi systeemi toimii vain Erdtreen alueilla, joten ei kannata kuvitella käyvänsä pyyhkimässä lisälevyn jälkeen lattiaa Elden Beastilla. Lisäksi, koska eteneminen vaatii rajallisten esineiden löytämistä, uusia tasoja ei voi vain grindata rajattomasti.


Täten uusi progressio ei olekaan oikotie onneen, vaan enemmänkin elinehto. Viholliset lyövät yhä helvetin kovaa ja hyökkäilevät pitkissä ja kattavissa kombinaatioissa, joiden opettelu on välillä todella tuskallista puuhaa. Jos sattui lankeamaan harhautukseen tai ei vain ollut tarpeeksi nopea reagoidakseen iskuun, henki lähtee usein kerrasta ja edessä on pitkä juoksu takaisin, jotta pääsee yrittämään uudelleen.

Tämä ei toki ole sinänsä Elden Ring -veteraaneille mitenkään uutta ja ihmeellistä, enkä halua yrittää väittää, että Shadow of the Erdtree on joku mahdoton haaste. Sen vaikeustaso on yleisesti linjassa Elden Ringin loppupään vihollisten kanssa, joskin mukana on myös muutama aivan naurettavan vaikea vihollinen, joita voisi ehkä vähän tuunata päivitysten muodossa. Tuntuukin kovasti siltä, kuin FROMSoft olisi tehnyt lisälevyn ne pelaajat mielessään, jotka ovat tahkonneet Elden Ringiä tauotta vuodesta 2022 lähtien, mikä on toki aina ollut se firman filosofia lisälevyjen suhteen.

Ei siis mahdotonta menoa, mutta kannattaa varautua siihen, että edessä on taas niitä tuttuja pelihetkiä, joissa hakataan päätään mahdottomalta tuntuvaan pomoon ja maksetaan oppirahoja kerta toisensa jälkeen.



Uuden pelialueen ja uusien vihollisten ohella Shadow of the Erdtree sisältää tietenkin runsaasti uutta loottia. Etsivät löytävät uusia loitsuja ja uusia veikeitä aseita miltei jokaiselle pelityylille. Vaikka olin itse peruspelissä käyttänyt suuren osan pelistä Halo Scythe -viikatetta, lisälevyn aikana vaihdoin asetta pariinkin kertaan. Miten voisin sanoa ei kolmen metrin mittaiselle katanalle? Ja oli tietenkin myös pakko kokeilla sitä tietääkseni täysin uutta asetyyppiä, heittoveitsiä. En puhu nyt niistä rajallisista esineistä, joita Elden Ringissäkin oli, vaan uudesta aseesta, joka on vain loputon virta heittoveitsiä. Tuunasin omiani muuttamalla ne skaalautumaan Faithin mukaan ja onnistuin luomaan keskiaikaisen konepistoolin.


On toki todettava, että paria uutta asetta lukuunottamatta Shadow of the Erdtree ei sisällä mitään niin mullistavaa tai ihmeellistä, että se pakottaisi suoranaisesti muuttamaan pelityyliä. Sain ne uudet aseet sovitettua hienosti osaksi omaa hahmobuildiani, jolla olen pelannut käytännössä koko pelin. Tämä on tavallaan harmi, sillä olisi ollut kiva, jos lisälevy olisi auttanut vähän enemmän tuulettamaan kuvioita ja kokeilemaan uudenlaisia tyylejä.

En tarkoita nyt, että jotkut pelin pomot olisivat olleet suoranaisesti immuuneita vaikka Faith-magialle, vaan enemmänkin sitä, että olisi ollut kiva nähdä enemmän luovan hulluja esineitä, joiden avulla olisi voinut kokeilla jotain aivan ihmeellisiä pelitapoja – samaan tyyliin kuin peruspelissä on mahdollista tehdä vaikka hahmo, joka läpäisee koko pelin vain heittelemällä vihollisia erilaisilla padoilla.


Yksi lisälevyn suurista uudistuksista jääkin sitten selkeästi miinuksen puolelle, ja hassusti se liittyy juuri patoihin. Jo ensimmäisellä pelialueella tulee vastaan kilometrien päähän selvästi erottuva valtava tulihirviö, jollaisia vaeltelee useampiakin lisälevyn pelialueella. Näitä vastaan taistellaan aivan omanlaisellaan tyylillä, sillä ne ovat miltei immuuneita normaaleille hyökkäyksille. Sen sijaan pelaajan täytyy craftata uusia, raskaita tulipommeja ja heitellä näitä vihollisen heikkoihin kohtiin massiivisen vahingon toivossa. Hauska idea, mutta kehno toteutus.

Ensinnäkin tulipommit vaativat uusia, ekstrasuuria patoja, joita on tarjolla vain muutama – ja nekin muutamat täytyy hakemalla hakea jostain maailman laidoilta. Lisäksi pommien tähtääminen on täyttä tuskaa, koska niiden heittoanimaatio ja lentorata ovat hitaita ja pomo liikkuu jatkuvasti. Oma kokemukseni olikin, että puolet heitetyistä pommeista meni joko ohi tai kolisi pitkin pomon rinnuksia, jolloin koko pommilastin heittelyn jälkeenkin pomolla oli vielä valtaosa kestopisteistään. Missasinko jotain oleellista? Täysin mahdollista, mutta minkäs teet.


Muuten Shadow of the Erdtree onkin sitten selkeä voittaja. Vaikeustaso on toki välillä niin brutaali, että jos en olisi jo geenien puolesta ollut aiemmin kalju, hiukset olisivat pudonneet viimeistään nyt. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta nämä karut kokemukset eivät kuitenkaan estä nauttimasta pelistä, koska Elden Ringin avoimen maailman ansiosta voi aina lähteä jonnekin muualle ja palata myöhemmin yrittämään uudelleen. Uusi pelialue on suunnittelultaan, ilmeeltään ja yksityiskohdiltaan FROMSoftin parhaimmistoa ja huomasin yhä nauttivani suuresti vain maailman tutkmisesta ja ihailemisesta, ilman mitään sen suurempaa tavoitetta.

40 euron hintalappu on paperilla karu, mutta Shadow of the Erdtree sisältää sen verran nähtävää ja koettavaa, että se on sisältönsä määrällä – ja laadulla – verrattavissa täysihintaisiin ja -mittaisiin peleihin. Pelasin itse arvostelua varten yli 25 tuntia, enkä silti nähnyt vielä läheskään kaikkea. Rahoilleen siis saa todellakin vastinetta.

Kaunis, kiehtova, armottoman haastava ja lopulta myös älyttömän tyydyttävä pelikokemus. Mitä muuta voi Elden Ring -lisälevyltään toivoa?