Taxi Life: A City Driving Simulator
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Simulaatiot |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 1 |
Kehittäjä: | Simteract |
Julkaisija: | Nacon |
Julkaisupäivä: | 07.03.2024 |
Pelin kotisivut |
Jaksatko maksaa tätä taksaa?
Myönnän, että taksikuskin ammatti on joskus sivumennen kiehtonut. Opiskeluaikana olin töissä autovuokraamossa, ja homma sisälsi lähinnä autojen ajelua pisteestä toiseen. Se oli ihan mukavaa, joskin surkeasti palkattua. Tuolloin taksiluvan saaminen oli työn ja tuskan takana jos onnistui sittenkään, nykyisin sääntelyä on höllätty paikoin niinkin paljon, että sitä on jouduttu uudelleen kiristämään. No, kuvaruudulla kaarestellessa ei onneksi tarvitse miettiä Sipilän hallituksen tekemisiä.
Olen päässyt kerran elämässäni myös käymään Barcelonassa. Päällimmäinen muisto sieltä on Las Ramblasin varrella sijainnut uskomaton New Park -pelihalli, mutta myös kaupungin upea arkkitehtuuri ja etenkin Sagrada Familia -katedraali tekivät syvän vaikutuksen. En siis tarvinnut erityistä houkuttelua kokeilemaan peliä, jossa yhdistyvät nämä kaksi asiaa. Tarkoitus on siis ajaa taksia Espanjassa ja kasvattaa yhden hengen firmansa kokonaiseksi vuokra-autoimperiumiksi.
Kaikenlaisia ajo- ja muita simulaattoreita onkin tässä vuosien varrella tullut nähtyä ja kokeiltua. Valitettavan moni niistä on kuitenkin osoittautunut jo alusta alkaen jotenkin ylen määrin monimutkaiseksi ja karkoittanut pelaajansa lyhyen kokeilun jälkeen. American Truck Simulator on hyvä esimerkki päinvastaisesta, ja olenkin ajellut sitä useamman tunnin ihan rentoutuakseni. Taxi Life ei ole liian hankala ja mahdollistaa parhaimmillaan, hetkittäin, samanlaisen mielentilan. Tai ainakin siinä saa ajaa sydämensä kyllyydestä.
Vaikka autenttisuuden nimissä taksikuskin pitäisikin varustautua ratilla ja polkimilla, pelasin peliä nyt kuitenkin Xbox-ohjaimella. Ajaminen sinällään sujui hyvin silläkin, mutta eräs ärsyttävä piirre löytyi: auton kontrollit kuten valot, pyyhkimet ja ilmastointi, joita kaikkia pitää käyttää, on piilotettu suuntanäppäimellä avattavan valikon taakse. Valikkoa avattaessa pelinopeus hidastuu, mutta ei pysähdy, joten tarjolla on erinomainen mahdollisuus törmätä muuhun liikenteeseen. No, itsepä valitsin tämän mukamas helpomman tien.
Barcelona tuodaan silmien eteen Unreal Engine 5:llä ja se näyttää paikoitellen oikeinkin hyvältä. Kauniissa kaupungissa kun ollaan, mukaan on ympätty myös mahdollisuus bongailla nähtävyyksiä ja kerätä niistä XP:tä. Autot ovat ”vähän sinnepäin” -versioita suosituista malleista, eikä esimerkiksi yoke-tyyppisellä ohjauspyörällä varustetun sähkö-hatchbackin esikuvaa tarvitse erityisen kauan arvailla.
Peruspelisuoritus koostuu siitä, että valitaan matkustaja kartalta, ajetaan tämän luokse ja sitten poka kyydissä maaliin asti. Kyseessä on kuitenkin pikemminkin Sensible Taxi eli tarkoitus ei suinkaan ole kaahata lappu lattiassa ja muusta liikenteestä viis veisaamatta, vaan kaikenlaisten sääntöjen noudattaminen on keskiössä. On siis ajettava oikealla kaistalla, näytettävä vilkkua, noudatettava rajoituksia ja ennen kaikkea varottava jalankulkijoita, tai hyvä ei heilu. Kyydin lopuksi lasketaan bonukset siitä, kuinka lainkuuliaisesti malttoi suhailla. Jos oikein sikailee, matkustaja menettää malttinsa ja matkasta saa huonon palautteen.
Tilaisuuksia törttöilyyn tarjoutuu runsaasti, sillä suurkaupungin liikenne on vilkasta ja erilaisia yllättäviä tilanteita tulee vastaan. Edessä voi olla kolari, liikennevalot voivat olla pois pelistä, jalankulkijat parveilevat kapeilla kaduilla ja joskus liikenne voi myös ruuhkautua käsittämättömästi. Saapa katukivetykseen myös rikottua renkaansa.
Ja käytännössä siinä se pelisisältö sitten onkin, ainakin noin ensimmäisen kymmenen tunnin osalta. Kohtalaisen monotonista huristelua rytmittää oikeastaan vain se, että auton bensiini kuluu holtitonta vauhtia: olin tankannut jo useita kertoja ennen kuin sain saavutuksen 50 kilometrin ajamisesta. Lisäksi menovesi on sen verran kallista, että täyteen tankkaaminen maksaa jopa yli 200 euroa. Vaan eipä hätää, sillä myös keskimääräisestä kyydistä tienaa helposti saman verran… ja sitten toisaalta uusi auto maksaa halvimmillaan 5000 euroa. Ymmärrän, että pelin balansointi on vaikeaa, jos siihen halutaan sisällyttää tankkausmekaniikka ja samalla tehdä auton hankinnasta mahdollista, mutta hiukan hassulta tämä nyt kuitenkin vaikuttaa. Olisiko auton voinut ostaa vaikka lainalla, jota lyhennetään palkoista, kuten oikeassa elämässä? Autoon voi myös tulla vaurioita ja se likaantuu, mutta käytännössä näillä on hyvin vähän vaikutusta, samoin kuin vaikka moottorin virittämisellä.
Otin tavoitteeksi, että kerään rahat vähän parempaan toiseen autoon – 16 000 euron sähkökinneriin – ja palkkaan sitten aloitusautolle tekoälykuskin, kuten pelissä voi tehdä. Tähän kesti ihan hyvän aikaa, tarkalleen 7 tuntia, vaikka XP:n kertymisen myötä sainkin avattua käyttööni erilaisia etuja. Kyseenalaistin projektin mielekkyyden useaan kertaan, mutta kun nyt olin siihen ryhtynyt, päätin viedä hankkeen maaliin. Jos pelin tarkoitus oli simuloida hiukan jo uuvuttavaakin työntekoa, siinä onnistuttiin mainiosti. Lopulta kuitenkin sain patteriautoni ja sen myötä avautui myös hieman rahakkaampia ja pitempiä ajomatkoja, joista saattoi tienata jopa yli 1000 euroa kerralla.
Tämän jälkeen mielenkiintoni peliin kuivahti huomattavasti, vaikka tämä himoittu manageriosuus vasta avautui käyttöön. Renkikuskeja ei nimittäin voi vain jättää ajamaan, vaan koko imperiumi toimii ainoastaan, kun pelaaja istuu ratin takana. Eli ihan päinvastoin kuin oikeasti: apuahan palkataan siksi, ettei tarvitse olla itse koko ajan töissä.
Eräs tämän simulaattorigenren vakiopiirre on myös, että peleissä esiintyy vaihtelevassa määrin käppää ja erikoisia bugeja. Näin on myös Taxi Lifen tapauksessa.
Autossa on esimerkiksi radio, jonka eri kanavilla on yhteensä ehkä neljä kuuntelemiskelpoista biisiä, loput saavat epäilemään enemmän tai vähemmän tekoälyn tai ainakin valmiin kirjaston käyttöä sävellystyössä. Jokainen vierailu autotallissa sammuttaa ilmastoinnin, vaikka ulkolämpötila on 28 astetta. Auton navigaattori ajatti harhaan useamman kerran (mikä on toki tavallaan realistista sekin). Oman auton rekisterinumero saattaa muuttua kesken kaiken, ja vaikka otat kyytiin vain yhden ihmisen, heitä voi kesken matkan ilmestyä autoon lisää. Haamumatkustajat eivät nouse autosta päätepysäkillä vaan katoavat hetken kuluttua kuin urbaanilegendan liftari ikään. Matkustajien kanssa voi myös keskustella, mutta kymmenen tunnin pelin aikana vastaan tuli ehkä viisi eri dialogipuuta, joten homma käy pian tylsäksi.
Liikenne- ja jalankulkija-algoritmit saavat pahimmillaan raivon partaalle. Tämäkin on toki ajoittain realistista, mutta kun NPC-auto seisoo (pelikellon mukaan) kaksi tuntia jarruvalot päällä juuri siinä kohdassa, josta minun pitäisi ottaa asiakas kyytiin, palaa pinna kuin parhaallakin Barcelonan taksarilla. Myös jalankulkijoilla on edelleen taipumusta hakeutua joukkona kävelemään suojatielle edestakaisin, ja jos hipaisetkaan heitä, tulee sakkoa ja keikka päättyy siihen. Päivitystietojen mukaan tätä ominaisuutta on jo korjattu pariin otteeseen, joten en uskalla edes arvailla, miten rikki se oli alunperin.
Kritiikistä huolimatta Taxi Lifessä on jotain hauskaa. Kaupunki – josta tosin pelattavissa on suhteellisen pieni osa – näyttää oikeasti kauniilta ja autojen ajettavuus on ihan OK, mikä on enemmän kuin monesta vastaavasta pelistä voi sanoa. Peli on sääntöjen ja muun suhteen tarkka vaan ei anaalipedanttinen, joten ns. perustellusta syystä voi välillä vähän oikaista sen sijaan että kiertäisi jonkin monen kilometrin luupin (Barcelona on oman elämänsä Kuopio eli täynnä yksisuuntaisia katuja). Päivityksiä on edelleen tulossa, joten osa ongelmista saattaa lähiaikoina ainakin loiventua. Truck Simulator -kansanosan kannattaa ehkä vilkaista tämäkin, etenkin kun hinta on indietasolla eli kolmisen kymppiä.
Testattu: AMD Ryzen 9 7950X3D, 64 Gt RAM, GeForce RTX 4080, Windows 11 Pro
Olen päässyt kerran elämässäni myös käymään Barcelonassa. Päällimmäinen muisto sieltä on Las Ramblasin varrella sijainnut uskomaton New Park -pelihalli, mutta myös kaupungin upea arkkitehtuuri ja etenkin Sagrada Familia -katedraali tekivät syvän vaikutuksen. En siis tarvinnut erityistä houkuttelua kokeilemaan peliä, jossa yhdistyvät nämä kaksi asiaa. Tarkoitus on siis ajaa taksia Espanjassa ja kasvattaa yhden hengen firmansa kokonaiseksi vuokra-autoimperiumiksi.
Ajan taas
Kaikenlaisia ajo- ja muita simulaattoreita onkin tässä vuosien varrella tullut nähtyä ja kokeiltua. Valitettavan moni niistä on kuitenkin osoittautunut jo alusta alkaen jotenkin ylen määrin monimutkaiseksi ja karkoittanut pelaajansa lyhyen kokeilun jälkeen. American Truck Simulator on hyvä esimerkki päinvastaisesta, ja olenkin ajellut sitä useamman tunnin ihan rentoutuakseni. Taxi Life ei ole liian hankala ja mahdollistaa parhaimmillaan, hetkittäin, samanlaisen mielentilan. Tai ainakin siinä saa ajaa sydämensä kyllyydestä.
Vaikka autenttisuuden nimissä taksikuskin pitäisikin varustautua ratilla ja polkimilla, pelasin peliä nyt kuitenkin Xbox-ohjaimella. Ajaminen sinällään sujui hyvin silläkin, mutta eräs ärsyttävä piirre löytyi: auton kontrollit kuten valot, pyyhkimet ja ilmastointi, joita kaikkia pitää käyttää, on piilotettu suuntanäppäimellä avattavan valikon taakse. Valikkoa avattaessa pelinopeus hidastuu, mutta ei pysähdy, joten tarjolla on erinomainen mahdollisuus törmätä muuhun liikenteeseen. No, itsepä valitsin tämän mukamas helpomman tien.
Barcelona tuodaan silmien eteen Unreal Engine 5:llä ja se näyttää paikoitellen oikeinkin hyvältä. Kauniissa kaupungissa kun ollaan, mukaan on ympätty myös mahdollisuus bongailla nähtävyyksiä ja kerätä niistä XP:tä. Autot ovat ”vähän sinnepäin” -versioita suosituista malleista, eikä esimerkiksi yoke-tyyppisellä ohjauspyörällä varustetun sähkö-hatchbackin esikuvaa tarvitse erityisen kauan arvailla.
Kuulimme, että pidät ajamisesta
Peruspelisuoritus koostuu siitä, että valitaan matkustaja kartalta, ajetaan tämän luokse ja sitten poka kyydissä maaliin asti. Kyseessä on kuitenkin pikemminkin Sensible Taxi eli tarkoitus ei suinkaan ole kaahata lappu lattiassa ja muusta liikenteestä viis veisaamatta, vaan kaikenlaisten sääntöjen noudattaminen on keskiössä. On siis ajettava oikealla kaistalla, näytettävä vilkkua, noudatettava rajoituksia ja ennen kaikkea varottava jalankulkijoita, tai hyvä ei heilu. Kyydin lopuksi lasketaan bonukset siitä, kuinka lainkuuliaisesti malttoi suhailla. Jos oikein sikailee, matkustaja menettää malttinsa ja matkasta saa huonon palautteen.
Tilaisuuksia törttöilyyn tarjoutuu runsaasti, sillä suurkaupungin liikenne on vilkasta ja erilaisia yllättäviä tilanteita tulee vastaan. Edessä voi olla kolari, liikennevalot voivat olla pois pelistä, jalankulkijat parveilevat kapeilla kaduilla ja joskus liikenne voi myös ruuhkautua käsittämättömästi. Saapa katukivetykseen myös rikottua renkaansa.
Ja käytännössä siinä se pelisisältö sitten onkin, ainakin noin ensimmäisen kymmenen tunnin osalta. Kohtalaisen monotonista huristelua rytmittää oikeastaan vain se, että auton bensiini kuluu holtitonta vauhtia: olin tankannut jo useita kertoja ennen kuin sain saavutuksen 50 kilometrin ajamisesta. Lisäksi menovesi on sen verran kallista, että täyteen tankkaaminen maksaa jopa yli 200 euroa. Vaan eipä hätää, sillä myös keskimääräisestä kyydistä tienaa helposti saman verran… ja sitten toisaalta uusi auto maksaa halvimmillaan 5000 euroa. Ymmärrän, että pelin balansointi on vaikeaa, jos siihen halutaan sisällyttää tankkausmekaniikka ja samalla tehdä auton hankinnasta mahdollista, mutta hiukan hassulta tämä nyt kuitenkin vaikuttaa. Olisiko auton voinut ostaa vaikka lainalla, jota lyhennetään palkoista, kuten oikeassa elämässä? Autoon voi myös tulla vaurioita ja se likaantuu, mutta käytännössä näillä on hyvin vähän vaikutusta, samoin kuin vaikka moottorin virittämisellä.
Otin tavoitteeksi, että kerään rahat vähän parempaan toiseen autoon – 16 000 euron sähkökinneriin – ja palkkaan sitten aloitusautolle tekoälykuskin, kuten pelissä voi tehdä. Tähän kesti ihan hyvän aikaa, tarkalleen 7 tuntia, vaikka XP:n kertymisen myötä sainkin avattua käyttööni erilaisia etuja. Kyseenalaistin projektin mielekkyyden useaan kertaan, mutta kun nyt olin siihen ryhtynyt, päätin viedä hankkeen maaliin. Jos pelin tarkoitus oli simuloida hiukan jo uuvuttavaakin työntekoa, siinä onnistuttiin mainiosti. Lopulta kuitenkin sain patteriautoni ja sen myötä avautui myös hieman rahakkaampia ja pitempiä ajomatkoja, joista saattoi tienata jopa yli 1000 euroa kerralla.
Tämän jälkeen mielenkiintoni peliin kuivahti huomattavasti, vaikka tämä himoittu manageriosuus vasta avautui käyttöön. Renkikuskeja ei nimittäin voi vain jättää ajamaan, vaan koko imperiumi toimii ainoastaan, kun pelaaja istuu ratin takana. Eli ihan päinvastoin kuin oikeasti: apuahan palkataan siksi, ettei tarvitse olla itse koko ajan töissä.
Ei aivan AAA
Eräs tämän simulaattorigenren vakiopiirre on myös, että peleissä esiintyy vaihtelevassa määrin käppää ja erikoisia bugeja. Näin on myös Taxi Lifen tapauksessa.
Autossa on esimerkiksi radio, jonka eri kanavilla on yhteensä ehkä neljä kuuntelemiskelpoista biisiä, loput saavat epäilemään enemmän tai vähemmän tekoälyn tai ainakin valmiin kirjaston käyttöä sävellystyössä. Jokainen vierailu autotallissa sammuttaa ilmastoinnin, vaikka ulkolämpötila on 28 astetta. Auton navigaattori ajatti harhaan useamman kerran (mikä on toki tavallaan realistista sekin). Oman auton rekisterinumero saattaa muuttua kesken kaiken, ja vaikka otat kyytiin vain yhden ihmisen, heitä voi kesken matkan ilmestyä autoon lisää. Haamumatkustajat eivät nouse autosta päätepysäkillä vaan katoavat hetken kuluttua kuin urbaanilegendan liftari ikään. Matkustajien kanssa voi myös keskustella, mutta kymmenen tunnin pelin aikana vastaan tuli ehkä viisi eri dialogipuuta, joten homma käy pian tylsäksi.
Liikenne- ja jalankulkija-algoritmit saavat pahimmillaan raivon partaalle. Tämäkin on toki ajoittain realistista, mutta kun NPC-auto seisoo (pelikellon mukaan) kaksi tuntia jarruvalot päällä juuri siinä kohdassa, josta minun pitäisi ottaa asiakas kyytiin, palaa pinna kuin parhaallakin Barcelonan taksarilla. Myös jalankulkijoilla on edelleen taipumusta hakeutua joukkona kävelemään suojatielle edestakaisin, ja jos hipaisetkaan heitä, tulee sakkoa ja keikka päättyy siihen. Päivitystietojen mukaan tätä ominaisuutta on jo korjattu pariin otteeseen, joten en uskalla edes arvailla, miten rikki se oli alunperin.
Kritiikistä huolimatta Taxi Lifessä on jotain hauskaa. Kaupunki – josta tosin pelattavissa on suhteellisen pieni osa – näyttää oikeasti kauniilta ja autojen ajettavuus on ihan OK, mikä on enemmän kuin monesta vastaavasta pelistä voi sanoa. Peli on sääntöjen ja muun suhteen tarkka vaan ei anaalipedanttinen, joten ns. perustellusta syystä voi välillä vähän oikaista sen sijaan että kiertäisi jonkin monen kilometrin luupin (Barcelona on oman elämänsä Kuopio eli täynnä yksisuuntaisia katuja). Päivityksiä on edelleen tulossa, joten osa ongelmista saattaa lähiaikoina ainakin loiventua. Truck Simulator -kansanosan kannattaa ehkä vilkaista tämäkin, etenkin kun hinta on indietasolla eli kolmisen kymppiä.
Testattu: AMD Ryzen 9 7950X3D, 64 Gt RAM, GeForce RTX 4080, Windows 11 Pro
Taxi Life: A City Driving Simulator (Tietokonepelit)
Tällä taksilla ei taota hulluna rahaa, mutta tietyllä luonteenlaadulla siunattu saattaa lämmetä sille.
- Kaunis Barcelona
- Ihan siedettävä ajomalli
- Oudon rentouttavaa huristelua
- Hieman erikoinen pelibalanssi
- Melko monotoninen sisältö
- Ärsyttävät bugailut ja keskeneräisyydet
Keskustelut (2 viestiä)
15.06.2024 klo 11.39
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
15.06.2024 klo 22.23
Kirjoita kommentti