On usein hankala ennustaa ennakkoon, mitkä pelit onnistuvat sieppaamaan pelaajien yleisen huomion puoleensa. Joskus tämä on helppoa. Diablo IV? Todennäköisesti saa paljon huomiota, oli laatu sitten mitä tahansa. Mutta joskus puskista hyppää myös yllättäjiä, kuten vaikka parin vuoden takainen megahitti Vampire Survivors.


Myös tuore Stellar Blade on yksi näistä yllättäjistä, eikä valitettavasti aivan puhtaasti hyvästä syystä. Korealaisen Shift UPin ensimmäinen konsolipeli olisi todennäköisesti ollut vain yksi toimintapeli muiden joukossa, elleivät internetin paskimmat tyypit olisi ottaneet sitä lyömäaseekseen loputtomassa kulttuurisodassaan. Tämä porukka kuvitteli, että koska pelin päähahmo on kaunis ja vähäpukeinen nainen, jolle on koodattu vieläpä koomisen tökeröt hytkymisfysiikat, pelin täytyy olla moraalisesti heidän puolellaan. Se ei ole “woke”, mitä hittoa se sitten tällä viikolla heidän mielestään tarkoittaakaan.

Kehitystiimi ei itse tietenkään tätä huomiota mitenkään kosiskellut, eikä pelin sisältö myöskään ole lopulta tippaakaan sellaista, mitä tämä porukka toivoi. Tarjolla on nimittäin hyvin perinteisen anime-henkinen tieteistarina, joka on kauniisti sanoen hyvin paljon velkaa muutaman vuoden takaiselle Nier: Automatalle.



Peli sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa maapallo on joutunut karmeiden hirviöiden jyräämäksi. Ihmiskunnan vähälukuiset rippeet ovat kadonneet teille tietämättömille, ja paikalle lähetetään laivastollinen androidisotureita pistämään elukat kuriin ja pelastamaan ihmiskunta. Jostain syystä kaikki androidit ovat niukasti puettuja ja kauniita nuoria naisia, jotka viattomasta ulkoasustaan huolimatta ovat tietenkin eeppisiä tappokoneita.


Kuten arvata saattaa, operaatio menee pieleen jo alkumetreillään ja miltei kaikki soturit kuolevat jo introvideon aikana. Niinpä kaikki toivo jää yksittäisen soturin varaan. Kuulostaako tutulta? Mitä jos mukaan heitetään vähän kömpelöitä viittauksia kristilliseen mytologiaan (päähenkilöiden nimet ovat “Eve” ja “Adam”), melankolista akustista musiikkia ja niin ikään kömpelöä pohdintaa siitä, mitä se ihmisyys oikeastaan tarkoittaakaan, tietsä?

Kyllä, Stellar Bladen tarina ja maailma ovat todellakin kuin kopiokoneella Nier Automatasta lainattuja, mitä nyt se kaikki Yoko Taron peliin tuoma oivallus ja särmä puuttuvat kokonaan. Joudunkin ikäväkseni toteamaan, että tarinan ja hahmojen takia Stellar Bladea ei kannata pelata. Nier Automatansa, tai edes yhden tämän tyylisen anime-sarjan, nähneet osaavat ennustaa ennakkoon valtaosan pelin tapahtumista ja käänteistä, ja kun tarinaa ei myöskään ole kerrottu hirveän taitavasti, ei voi edes fiilistellä kliseisen, mutta näyttävän menon myötä.


Pelin kehittänyt Shift UP on alkujaan kahden korealaisen graafikon perustama studio, minkä kyllä uskoo nopeasti, sillä Stellar Blade näyttää aivan älyttömän hyvältä, ainakin teknisesti. Se kuuluisa – ja vaikeasti määriteltävä – sielu kuitenkin puuttuu, sillä pelin hahmot, maisemat ja hirviöt ovat hyvin kliseisiä ja voisivat olla kotoisin lukemattomista mobiili- ja MMO-peleistä. Kun tarina ja maailma tuntuvat näin kopiokoneesta vedetyiltä, peli olisi suorastaan huutanut omaa ilmettä, omaa tyyliä, omaa… jotain. Mitään.


Hirveästi omaperäisempää menoa ei ole tarjolla myöskään pelattavuuden puolella, mutta onneksi siitä puhuttaessa “ei hirveästi omaa annettavaa, mutta teknisesti hyvin toteutettuna” on jo paljon helpommin nielaistava pilleri. Lyhyesti ilmaistuna tarjolla on nopeatempoista kolmannen persoonan toimintaa, kuin vaikkapa Devil May Cryssä tai Nier: Automatassa (hassu sattuma!) konsanaan. Ainakin melkein.


Stellar Bladen lisäys genreen on nimittäin heittää mukaan kourallinen soulsborne-menoa. Ilokseni voin todeta, että kerrankin lainaukset eivät ole sitä, mitä voisi nopeasti olettaa, eli niitä pintapuolen “jos kuolee, täytyy hakea kokemuspisteensä ruumiiltaan”-ominaisuuksia. Sen sijaan tiimi on selvästi hakenut vaikutteita soulsborne-pelien rytmistä ja tuntumasta.

Tarjolla on siis nopeatempoista toimintaa, jossa kombotellaan hyökkäyksiä ja väistellään aktiivisesti vihollisten iskuja, mutta myös sen verran painokkuutta ja paremman termin puutteessa inertiaa, että pelaaja ei voi suhata vain perstuntumalla, vaan joutuu lennosta harkitsemaan tarkkaan tekojaan, koska jos ei reagoi vihollisten aikeisiin oikealla tavalla, turpaan tulee ja lujaa.

Vihollisilla on normaalit hyökkäyskuvionsa ja kombonsa, joita voi väistellä ja torjua oikea-aikaisilla – ja tiukkaa ajoitusta vaativilla – omilla liikkeillään, mutta myös kovempia erikoishyökkäyksiä, jotka täytyy torjua sillä yhdellä oikealla tavalla, samoin kuin Sekirossa. Nämä erikoishyökkäykset on värikoodattu, joten pelaajan täytyy vain opetella ulkoa, että vaikka sininen symboli tarkoittaa, että täytyy juuri oikeaan aikaan työntää tikkua vihollista kohti ja painaa väistönappia, kun taas toisen värinen symboli vaatii oikea-aikaista torjuntaa.


Tämä tarkoittaa tietekin, että ensimmäiset pelitunnit ovat hyvin tuskallisia. Turpaan tulee vähän väliä, kun yrittää saada moninaisia mekanismeja upotettua lihasmuistiin, mutta kun peli pääsee kunnolla vauhtiin, pelaaminen tuntuu enimmäkseen ihan hyvältä. Monen muun soulsborne-kopion tavoin myös Stellar Bladen vaikeustaso on välillä huonolla tavalla turhauttava, kun peli yrittää tarkoituksella hämätä pelaajaa komboilla, jotka eivät aina toimi samalla tavalla, tai hyökkäysanimaatioilla, joissa on yllättäviä taukoja harhauttamassa väistämään väärään aikaan. Ehkä joku tästäkin tykkää, mutta minä en. Tuntuu aina halvalta.

Ilahduttavasti pelin taistelusysteemi ansaitsee kuitenkin peukkua siitä, että se antaa pelaajan kustomoida kokemustaan. Valinnaisen helpomman vaikeustason lisäksi pelistä löytyy myös ominaisuus, jolla niiden tiettyjä reaktioita vaativien hyökkäysten ollessa matkalla peli hidastuu ja näyttää ruudulla, mikä se oikea reaktio olikaan. Nopean testauksen perusteella näyttää myös siltä, että näiden ominaisuuksien käyttö ei estä tienaamasta saavutuksia. Tästä kehitystimiille iso peukku, sillä ei helpotuksia ole pakko käyttää, jos maine hiekkalaatikolla on kiinni siitä, että pelaa pelejään “oikein”, mutta ne mahdollistavat pelaamisen sellaisillekin ihmisille, jotka eivät esimerkiksi fyysisesti pysty nopeisiin reaktioihin.


Pelasipa helpotuksilla tai ei, opettelun jälkeen Stellar Blade toimii enimmäkseen asiallisesti. Vaikka peli vaatii paljon, kontrollit ovat sen verran tarkat, että osaava kyllä pärjää. Tarjolla onkin siis teknisesti pätevää ja sujuvaa toimintaa näyttävillä pomotaisteluilla höystettynä. Mukaan on heitetty myös kykypuita ja kokemustasoja, varusteiden craftailua ja parantelua sekä muita ominaisuuksia, jotka tuntuvat vuonna 2024 pakollisilta jutuilta. Valitettavasti ne tuntuvat olleen hieman pakkopullaa myös kehitystiimille, sillä ne ovat täynnä tylsiä “juttu tekee viisi enemmän vahinkoa”-tason poimintoja. Ymmärrän, miksi ne ovat mukana, eivätkä ne toki kokemuksesta mitään poiskaan vie, mutta huomasin itse pelatessani usein, että en ollut edes koskenut kykypuuhun useisiin kokemustasoihin, koska siitä ei tuntunut olevan juurikaan iloa.



Stellar Blade on täysin asiallinen peli, jonka tiimi selvästi osaa tehdä näyttävää taidetta ja sujuvia pelikokemuksia. Se näyttää teknisesti hyvältä ja pyörii todella sujuvasti, mistä aina iso peukku. Joten missä on vika? Se on se kuuluisa sielu, se intohimo. Tai oikeammin niiden puute.

Jos saan olla hieman ilkeä, Stellar Blade tuntuu siltä kuin joku olisi sanonut ChatGPT:n pelikoodariversiolle, että “tee nopeatempoinen soulsborne-peli, joka näyttää ja kuulostaa Nier: Automatalta”. Lopputulos näyttää ja tuntuu kyllä hyvältä, mutta myös siltä, kuin joku olisi vain napsinut mukaan vaikutteita muiden omaperäisemmistä teoksista. Ja juuri sitä minä jäin kaipaamaan. Sitä omaperäisyyttä. Vaikka se usein mainittu Nier: Automatakin kertoo lopulta tarinan, jonka piirteet ovat tuttuja monista muista teoksista, sen tyyli on niin omaperäinen ja iskevä, ja siihen on tungettu mukaan sen verran kehittäjän persoonallista otetta, että lopputulosta ei voi kuin rakastaa. Tämän puuttuessa Stellar Blade jätti minut hieman kylmäksi.


Sanotaan vaikka näin: jos se Nier: Automata on edelleen pelaamatta, niin itse nappaisin sen mukaan jo nyt huomattavasti alennettuun hintaan, sillä se on yhä kokemuksena omaa luokkaansa. Mutta toisaalta Stellar Blade on näyttävä, sujuva ja hyvältä tuntuva toimintapeli, joka ei ehkä voita palkintoja omaperäisyydestään, mutta antaa kyllä vahvat merkit siitä, että tiimillä riittää taitoa. Kun kyse oli heidän ensimmäisestä konsolipelistään, muiden koepapereiden vilkuilu on vielä ihan ymmärrettävää, mutta seuraavassa pelissä olisi kiva nähdä enemmän persoonallisuutta.