Tuorein sisältö

Persona 3 Reload

Arvioitu: Playstation 5
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Atlus
Julkaisija: Atlus
Julkaisupäivä: 01.02.2024
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

12.04.2024 klo 15.08 | Luettu: 2034 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Klassinen roolipeli entistä ehommassa pakkauksessa
Vuonna 2006 julkaistu Persona 3 oli sarjan historiassa hyvin tärkeä peli, sillä vaikka se ei ollut tietenkään Persona-pelisarjan ensimmäinen osa, eikä edes se ensimmäinen länsimaissa julkaistu sarjan teos, se oli silti monelle länsimaiselle Persona-fanille ensikosketus persoonalliseen pelisarjaan. Itsekin olin osa tätä porukkaa, sillä Persona 3 FES – eli se pelin hieman laajennettu ja tuunattu versio – oli minun ensimmäinen Persona-pelini, ja olen ollut koukussa siitä lähtien.


Käsi sydämellä on kuitenkin todettava, että sarja on sittemmin kehittynyt melkoisesti, eikä paluu ihastuksen alkujuurille suju enää nykyään kovin ruusuisissa tunnelmissa. Viime vuonna julkaistu Persona 3 Portable -uusintaversio oli tästä hyvä todiste, sillä vaikka se itse pelillinen sisältö toki toimikin laadukkaasti, peli oli toteutukseltaan niin vanhanaikainen, että perustason “ajettiin tekstuurit AI-skaalaimen läpi”-uusintaversiointi ei enää riitä.

Tarvitaan suurempi panostus, jolla Persona 3 tuodaan teknisesti Persona 4:n ja Persona 5:n tasolle. Kuten nokkelimmat ehkä jo arvasivat, se suurempi panostus tehtiin ja tulokset ovat tässä. Persona 3, mutta nyt teknisesti modernina pelinä. Kuten arvata saattaa, olin julkaisusta ennakkoon aika innoissani, enkä turhaan. Vaikka valittamisen aihettakin löytyy.

Kello lyö


Kuten Persona-peleissä yleensäkin, pelaaja ohjastaa nimetöntä lukio-oppilasta, joka saapuu uuteen kouluunsa kesken lukuvuoden. Jo matkalla oppilasasuntolaan hän joutuu keskelle yliluonnollisia tapahtumia. Maailma pysähtyy ja kaikki ympärillä olleet ihmiset muuttuvat silmänräpäyksesä pahaenteisiksi hauta-arkuiksi. Kaverimme kuvittelee, että tämä oli vain joku mainostempaus, mutta asuntolassa palaset loksahtelevat hiljalleen paikalleen.


Persona 3:n maailmassa vuorokausi ei kestäkään 24 tuntia, vaan 25. Se ylimääräinen tunti tosin jää miltei kaikilta meiltä huomaamatta, koska vietämme sen uinuen hauta-arkuissa. Tunnin aikana pimeyden voimat riehuvat kaduilla ja esimerkiksi sankarimme uusi koulu korvataan jättimäisellä ja vääristyneellä tornilla, joka kurottaa kauas pilvien yläpuolelle. Ne harvat ja valitut, jotka eivät vietä tätä pimeyden tuntia arkussa, käyvät tietenkin salaista sotaansa pimeyden voimia vastaan, ja yrittävät tornin salaisuuksia selvittelemällä estää uhkaavan maailmanlopun. Ja siinä sivussa pitäisi vielä opiskellakin.

Persona 3 Reload on tarinaltaan ja sisällöltään miltei identtinen alkuperäisen Persona 3:n kanssa. Suurin ja ikävin muutos on, että Persona 3 Portablen vaihtoehtoinen tarina, jossa ohjattiin naispuolista päähenkilöä, on jäänyt uusintaversion ulkopuolelle, samoin kuin Persona 3 FESin lisäämä The Answer -epilogikin. Jälkimmäinen poissaolo tosin on vain väliaikainen, sillä digitaalisten kauppapaikkojen perusteella The Answer tullaan lisäämään peliin myöhemmin julkaistavan lisäsisällön muodossa. Xbox-pelurit saavat paketin ilmaiseksi, mutta muut joutunevat maksamaan siitä, mikä on vähän ikävää.


Yhtäläisyyksistä johtuen pelaaminenkin on hyvin tuttua. Tarjolla on yhdistelmä modernia JRPG-seikkailua, sekä niin kutsuttuja kouluroolipelejä. Päivisin pelaaja käy koulussa ja viettää aikaa moninaisten tuttaviensa kanssa, näin kasvattaen ominaisuuksiaan ja syventäen sosiaalisia linkkejään vaikka läheisen ostarin kirjakauppaa pitävään vanhuspariskuntaan tai koulukavereihin. Sivutarinoiden kokeminen on palkitsevaa jo sen takia, että ne on kirjoitettu hyvin ja ne käsittelevät hyvin tuttuja ja inhimillisiä aiheita. Kaikki pelaajan läheisyyteen päätyvät kärsivät jonkinlaisista henkilökohtaisista ongelmista, joiden voittamiseen he tarvitsevat pelaajan tukea.

Päivänsä voi viettää jos jonkinlaisilla tavoilla ja ensimmäisillä pelikerroilla onkin varmasti haastavaa edes hahmottaa, mitä kaikkea voi tehdä, saati sitten mitä kannattaisi priorisoida. Mukavana uudistuksena Reload-uusintaversiosta löytyykin myöhemmistä peleistä tuttu verkko-ominaisuus, jonka avulla voi nappia painamalla nähdä, mitä muut pelaajat ovat minäkin päivänä tehneet ja miten pitkälle he ovat edenneet siinä suuressa luolastossa.

Pistooli ohimolle ja persoona esiin


Kun opiskelut on hoidettu ja kavereita autettu kohtaamaan haasteensa, on aika suunnata säännölliselle matkalle siihen valtavan korkeaan Tartarus-torniin. Pelaaja valitsee pelin aikana kasvavasta valikoimasta mukaansa kolme kaveria, joista kaikilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa – ja Persona-peleissä niillä on todella paljon väliä.


Pelin taistelusysteemin selkärankana ovat heikkoudet ja vahvuudet, niin vihollisten kuin pelaajan ryhmänkin. Jos taistelussa onnistuu hyökkäämään vihollisen kimppuun hyökkäyksellä, jolle tämä on heikko, tuloksena on runsaasti lisää vahinkoa, sekä ylimääräinen bonusvuoro. Näin onkin hirvittävän tärkeää opetella erilaisten vihollisten heikkoudet ja tuunata ryhmänsä hyödyntämään niitä, sekä myös valita vaikka pomotaisteluun sellaiset kaverit, jotka eivät ole heikkoja pomon heittelemille loitsuille. Muuten tuloksena on pikainen pelin päättyminen.

Siinä missä kaikkien kavereiden heikkoudet ja vahvuudet on hakattu kiveen, pelaajan kohdalla ne ovat häilyvämpiä. Taisteluiden jälkeen voi saada tilaisuuden rekrytoida mukaansa satunnaisia hirviöitä, joista kaikilla on taas omat kykynsä, heikkoutensa ja vahvuutensa. Pelaajan ohjastaman hahmon erikoisuutena on kyky vaihdella vaikka joka taistelun vuorolla “persoonasta” toiseen ja näin muuttaa lennosta omia kykyjään.


Tämä kaikki on tuttua Persona 3:n pelanneille, mutta Reload-versiota varten taistelua on yleisesti uudistettu runsaasti. Mukaan on tuotu ominaisuuksia aivan sarjan tuoreimmista peleistä, joten esimerkiksi ryhmän muita jäseniä saa nyt halutessaan komentaa itse, sen ylimääräisen bonusvuoronsa voi heittää toiselle hahmolle ja peliin on myös lisätty kokonaan uusi mekaniikka, jossa tekemällä tiettyjä toimintoja voi kasvattaa mittaria, jonka täyttyminen mahdollistaa todella tehokkaan erikoishyökkäyksen.

Uudistuksia ja niiden tasoa ei voi kuin kehua. Tällä kertaa kehitystiimi ei ole vain ajanut pelin tekstuureita skaalaimen läpi, vaan koko roska on tehty alusta alkaen uudelleen. Persona 3 Reload näyttääkin vähintään yhtä hyvältä kuin Persona 5, ellei jopa paremmalta, koska esimerkiksi hahmojen tekstuurit tuntuvat olevan vielä tarkempia. Uuden uljaan ulkoasun päälle on lätkäisty Persona-henkeen todella näyttävä ja tyyliä tihkuva UI, musiikki kuulostaa puhtaalta ja kaikki dialogikin on nauhoitettu uudelleen. Reload-versiota varten rooleihin on palkattu uudet näyttelijät, mikä jakaa ehkä ratkaisuna mielipiteitä, mutta itse pidin kovasti uusista suorituksista.


Sama pätee muutenkin koko pakettiin, sillä tarjolla on paitsi esimerkillisen hyvin tehty uusintaversio, myös erinomaisen hyvä JRPG. Tarina on yhä todella kiehtova ja varsinkin sivuhahmojen inhimillisen koskettavat tarinat ovat kokemisen arvoisia. Kun toteutus ja pelattavuus on myös saatu hilattua modernille tasolle, puhutaan todella hyvästä kokonaisuudesta.

V2.fi | Miikka Lehtonen

Persona 3 Reload (Playstation 5)

Persona 3 on ollut aina huikea peli, mutta nyt sen pelaaminen onnistuu nykysilminkin sujuvasti
  • Uudistettu grafiikka näyttää hyvältä
  • Erinomainen soundtrack
  • Tihkuu tyyliä
  • Hauska ja haastava taistelusysteemi
  • Hyvä tarina
  • Muiden tekemisten seuraaminen auttaa hyvin nyyppääkin pysymään kärryillä
  • Uudet näyttelijänsuoritukset ovat laadukkaita
  • The Answerin pudottaminen maksulliseen lisäsisältöön on tympeää
  • Naispuolisen hahmon tarinan jättäminen pois on vielä tympeämpää
< Botany Manor ... Narita Boy... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova