V2.fi kirjoitti huhtikuun alussa ID@Xbox Digital Session -lähetyksestä, jonka aikana Microsoft esitteli tulevaa indietarjontaansa. Yksi esitellyistä peleistä oli Botany Manor, Laura De Meyn luotsaaman Balloon Studiosin kehittämä puzzlepeli. De Meyn aiempaan tuotantoon kuuluu mm. arvioimani Alba: A Wildlife Adventure. Vaikka Botany Manor ja Alba ovat varsin erilaisia pelejä, yhtymäkohtiakin löytyy: aurinkoisten kesäpäivien, luonnonsuojelun ja rauhallisen seikkailun lisäksi molemmista peleistä löytyy määrätietoisia naissankareita. Molemmat pelit soveltuvat myös koko perheen pelattavaksi.




Vaikka kyseessä on tyylipuhdas puzzlepeli, tunnelmaltaan Botany Manor sijoittuu johonkin The Witnessin kaltaisen, minimalistisen puzzlepelin sekä tarinavetoisen kävelysimulaattorin välimaastoon. 1800-luvun lopun Somersetiin sijoittuvassa tarinassa botanisti Arabelle Greene on palannut kotikartanoonsa pitkältä tutkimusmatkalta. Arabelle on luvannut kasata eriskummallisista kasveista kertovan “Forgotten Fauna” -oppikirjan kustantajalle. Forgotten Faunan kokoamisesta kehkeytyy koko kartanon kattava seikkailu, kun Arabelle opettelee jokaisen kasvin ominaispiirteet, ja luo näille otolliset kasvuolosuhteet.

Innostuin pelistä välittömästi. Vaikka peukalostani ei löydy vihreän sävyn häivähdystäkään, olen aina halunnut ymmärtää kasvimaailmaa paremmin. Kahden akateemisen, puutarhurinakin toimineen pedagogin lapsena kasvoin pihamaalla, johon lukeutui arkisia kasvimaailman kokeiluja, kuten Suomen ilmastoon tutustutettuja alppiruusuja sekä kenties Suomen pohjoisin kynäjalava. En tietenkään välittänyt näistä biologisista ihmeistä tippaakaan. Toivoinkin, että Botany Manor istuttaisi minuun vihdoin sen viherpeukalon siemenen, mitä edes yläkoulun kasvion kokoaminen ei onnistunut istuttamaan.




Botany Manorin kerrontatapa on minimalistinen. Muita hahmoja ei tavata, tapahtumia ei selosteta kertojaäänellä, eikä matkan varrelle mahdu sen suurempia juonikuvioita. Kartanosta löytyvät kirjeet ja esineet valottavat Arabellen sekä koko Greenen perheen historiaa, mutta tarina keskittyy yleiskuvaukseen. Rivien väliin jätetään paljon.

Lopputuloksena on hyväksyttävästi ohjattu kokonaisuus, joka jättää kuitenkin orvon olon. Kokemus ei ole aivan yhtä eristäytynyt kuin esimerkiksi aiemmin mainitussa The Witnessissä tai genren klassikko Mystissä, mutta massiivisen kartanon autius särähtää. Edes jokin pihamaata haravoiva talonmies tai keittiössä puuhaava piika olisi saanut ympäristön tuntumaan reilusti eloisammalta sekä aidommalta.


Lisäongelmia aiheuttaa pelin hyvin yksinkertainen ulkoasu: nautin Botany Manorin värikkäistä ja auringonvalossa kylpevistä maisemista, mutta kasvitiedettä käsitteleväksi peliksi ympäristöt ovat ankean yksinkertaisia. Puut ja pensaikot ovat erottamattomia palleroita, eikä niissä kasvavia kukkia tai hedelmiä ole mallinnettu sen tarkemmin. Pelin ideana on toki keskittyä vain muutaman tietyn kasvin kasvattamiseen, mutta visuaalisen tyylin toivoisi tukevan pelin aihetta paremmin. Jos pelin nimenä on kuitenkin Botany Manor, niin antakaa minun uppoutua kasvien maailmaan koko kartanon voimalla!




Botany Manor ei siis kouluta pelaajastaan botanistia, mutta tieteilijän mentaliteettia opetetaan. Jokaista eriskummallista kasvia lähestytään vihje kerrallaan. Arabella esimerkiksi selvittää ympäriinsä löytyvistä paperilappusista, että yksi kasveista tarvitsee lisäravinnetta. Seuraavaksi voi löytyä vaikkapa oikean lisäravinteen paljastava kaavio. Kolmantena vihjeenä toimii lisäravinnetta tuottava laite, joka vaatii sekin hieman omanlaistaan päättelyä. Puzzlet ovat yleisesti ottaen miellyttävästi suunniteltuja. Lukuunottamatta paria loppupään kasvia, en koskaan haahuillut päämäärättömästi ympäri alueita, noukkien mukaani vihjeitä joiden merkitystä en ymmärtänyt – sen sijaan minulla oli aina selkeä ymmärrys tilanteesta, ja vihjeet avautuivat johdonmukaisesti.

Loogisuutensa lisäksi (ja nimenomaan loogisuudesta johtuen) puzzlet ovat sen verran kepeitä, ettei kenenkään tarvitse googletella läpipeluuohjeita. Kepeän tunnelmansa vuoksi Botany Manoria voi pelata myös yhdessä lasten kanssa. Yksinään pelattavaksi peliä ei kuitenkaan voi pienimmille suositella, sen verran haastavia pulmat (ja vaadittava kielitaito) ovat. Kaikista kielitaitoisimmat murkkuikäiset selvinnevät pelissä jo itsestäänkin, nuoremmille Botany Manor voi toimia esimerkiksi kokeilevana ensiaskeleena puzzlepelien maailmaan vanhempien seurassa.

Omanlaiseen maailmaansa Botany Manor kuuluukin, sen verran erikoisia kasveja matkalla tulee vastaan. Fantastisia ominaisuuksia, kuten salamointia tai oikein rytmitettyjä ääniä vaativat kasvit mahdollistavat kekseliäitä puzzleja, mutta jäin kaipaamaan realistisempaa otetta. Ehkä kyseessä oli sama takaraivossa kytenyt toive, että peli olisi opettanut minulle jotakin aidosti kasvien maailmasta.




Botany Manoria on helppoa suositella, sillä peli on pelattavissa ilmestymispäivänään Xbox Game Passin kautta. PC:n ja Xboxin lisäksi peli on saatavilla Nintendo Switchille. Jos et maksa valmiiksi kuukausimaksuja Microsoftille, positiiviseen suositukseen täytyy lisätä muutama “mutta”. Pelistä löytyy pikkuvikoja, kuten välkkyviä tekstuureja sekä turhankin minimalistinen maailma, mutta merkittävimmät ongelmat ovat pelin keskeiset ristiriidat. Ensinnäkin kasvitieteilystä kertovaksi peliksi Botany Manorissa on kovin vähän kasvitieteilyä; toisekseen fantastisen maailman eriskummallisuudet ottavat hieman yhteen pelin tiedettä ylistävän luonteen kanssa. Kumpikaan ongelma ei ole ylitsepääsemätön, mutta ne luovat eheään kokonaisuuteen säröjä. Tarinavetoisuudestaan huolimatta tarinakin jää himpun verran liian laihaksi.

Ongelmistaan huolimatta Botany Manor on onnistunut kokonaisuus. Kekseliäät puzzlet viihdyttävät aikansa, eikä peli yritä venyttää kestoaan keinotekoisesti. 1-2 iltaa viihdyttävä botanistisimulaattori myös ilmestyy miellyttävästi kevään korvilla: ehkäpä Suomen kasvitieteelliset puutarhat ja arboretumit saavat tänä kesänä muutaman Botany Manorin innoittaman lisävierailijan.