Team Ninja on vuosien varrella tehnyt itsestään suuren nimen toimintaroolipelien kentällä. Kun vyöllä on sellaisia teoksia kuten Ninja Gaiden tai vaikkapa Nioh, on ymmärrettävää, miksi tekijätiimin touhuja seurataan tarkalla silmällä. Monelle pelistudion tuotokset edustavat parhautta, joita odotetaan kieli pitkällä ja suuren innostuksen vallassa.


Ja sitten on kaltaisiani pelaajia, jotka ovat onnistuneet skippaamaan pelitalon suurimmat teokset satunnaisia Ninja Gaiden -kokeiluja lukuun ottamatta. Muutenkin tämänkaltaiset toimintaroolipelit ovat jostain syystä jääneet omassa pelikirjastossani paitsioon. Olikin mielenkiintoista sukeltaa Rise of the Roninin maailmaan ja nähdä, kuinka kylmää kyytiä se kaltaiselleni vähemmän lajityypin pelejä pelanneelle tarjoaa.



Rise of the Ronin sijoittuu 1800-luvun Japaniin, jolloin muutokset ravistelivat maata voimakkaalla kädellä. Rautaisella otteella saarivaltiota vuosisadat hallinneen Tokugawa-shogunaatin valta-asema on heikentymässä, kun läntiset suurvallat painostavat maata avaamaan rajansa ulkomaailmalle, eikä sisäpoliittinen tilanne ole sen vakaampi. Mustien laivojen saapuminen Japanin rannikolle vuonna 1853 potkaisee käyntiin usealle vuosikymmenelle levittäytyvän tapahtumasarjan ja pelin tarinan, jonka aikana eri tahot kamppailevat valtaistuimesta ja pyrkivät siinä ohessa muovaamaan Japanista unelmiensa valtion. Eikä tämä onnistu ilman väkivaltaa, politikointia, juonittelua sekä salamurhia, joten taistelusta muodostuu julma ja verinen.


Kaiken tämän keskellä pelaajan ohjastama nimetön soturi sotkeutuu osaltaan koko maata mullistaviin tapahtumiin, vaikkakin pääasiallisesti hahmoa ajavat eteenpäin henkilökohtaiset syyt. Omien asioiden selvittelyn ohessa törmätään lukuisiin enemmän ja vähemmän oikeasta elämästä tuttuihin hahmoihin, otetaan osaa moniin historiallisesti merkittäviin tapahtumiin sekä mietitään, kenen joukoissa muutosten keskellä kannattaa seistä. Lukuisia käänteitä, erikoisia tuttavuuksia sekä raskaita menetyksiä on siis tarjolla yllin kyllin.

Tarina pysyy myös miellyttävällä tavalla realistisena, vaikkei aitoon japanilaiseen tapaan ylilyöntejä pelätä tehdä. Näitä edustavat muun muassa siellä täällä bongattava korkealentoinen teknologia sekä epäinhimillistä pieksämistä kestävät hahmot. Satunnaiset outoilut ovat kuitenkin ainoastaan lisämausteita, pohjimmiltaan kehystarina pidetään sopivasti realiteeteissa. Ajanjakson valinta on myös kaikin puolin onnistunut. Eri kulttuurien sekä uuden ja vanhan maailman yhteentörmäys lisää oman tasonsa pelin kerrontaan ja tunnelmaan.



Rise of the Ronin on valtava teos. Pohjimmiltaan kyseessä on avoimeen maailmaan sijoittuva toimintaroolipeli, jonka keskiössä on monipuolinen ja sulavasti toimiva taistelusysteemi sekä oivallinen hahmonkehitysjärjestelmä.


Pelaaminen itsessään on tuttua tauhkaa jokaiselle avoimen maailman pelejä pelanneelle. Upeasti toteutetussa Japanissa saa liikkua vapaasti erilaisia tehtäviä tehden sekä laajaa maailmaa tutkien. Varsinaisen pääjuonen lisäksi tarjolla on monenlaisia sivutehtäviä, joita hinkkaamalla on mahdollista saada kokemuspisteitä, hankkia erilaisia varusteita sekä syventää hahmon sidettä muihin hahmoihin.

Erilaista näperreltävää löytyy kiitettävän paljon. Monet vastaantulijat tarvitsevat pienimuotoisempaa apua erinäisiä asioissa, lainsuojattomia voi jäljittää, erilaisia kohteita voi valokuvata, ympäristöstä voi kerätä tarvikkeiden luomiseen ja kehittämiseen soveltuvia raaka-aineita ja vastaantulevia pyhiinvaelluskoiria voi silitellä palkintojen toivossa. Myös muita enemmän ja vähemmän merkityksellisiä ominaisuuksia löytyy. Hieman harmillisesti monet näistä voi jättää täysin huomiotta, joten kaiken sisällön hinkkaamiselle ei ole sinällään tarvetta. Itse pärjäsin mainiosti pelin päätarinan myötä saatavilla taidoilla ja välineillä.



Peli ytimenä on sen mainio taistelusysteemi, joka nouseekin pelin keskeisimmäksi ominaisuudeksi. Rise of the Ronin kun pitää sisällään taistelua - hyvin, hyvin paljon taistelua. Käytännössä jokainen tehtävä vaatii vaihtelevan määrän vastustajien pieksämistä ja pelin maailma tuntuu muutenkin pullistelevan tahoja, jotka suorastaan hinkuvat selkäsaunaa.


Onneksi taistelusysteemi on mainiosti toteutettu ja se sopii monenlaisille pelaajille. Yksinkertaisimmillaan pärjää muutaman nappulan komboilla sekä oikein ajoitetuilla vastahyökkäyksillä, matkan varrella sekaan sotketaan monenlaista ekstraa: erilaisia taistelutyylejä, joista osa toimii paremmin tiettyjä vihollistyyppejä vastaan, erikoishyökkäyksiä sekä monenlaista muuta kilkettä, joilla vastustajia pystyy muiluttamaan aina vain tehokkaammin ja monipuolisemmin. Taistelu on nautinnollista ja siinä on mukavasti syvyyttä, myös ohjaus ja pelattavuus toimivat hienosti. Bonuspisteet lähtevät mahdollisuudesta säätää vaikeusastetta, joka teki kaltaiseni mämmikouran pelikokemuksesta huomattavasti miellyttävämmän. Eikä kokemus helpommallakaan vaikeustasolla liian kivuttomaksi muuttunut, tästä pitivät huolen säännöllisesti vastaantulevat pomotaistelut.

Taisteluihin ei myöskään tarvitse suunnata yksin, sillä kylkimyyryyn pystyy monessa tehtävässä nappaamaan pelimaailmassa kohdattuja hahmoja. Tämä kannattaa, sillä jokaiselta taistelutoverilta löytyy erilaisia bonuksia antavia erikoiskykyjä. Ja mitä syvempi side kyseiseen hahmoon on muodostunut, sitä suuremmat ovat hyödyt. Tehtävissä mukana kulkeviin kavereihin liittyvät myös pelin moninpeliominaisuudet: verkon kautta tehtäviin on mahdollista haalia peliseuraksi ihan oikeita ihmisiä, mutta tämä ominaisuus jäi itselläni kokeilematta. Enkä toisaalta tätä kaivannut. Tekoäly hoiti hommat sen verran mainiosti, ettei pelikokemuksesta jäänyt tällä saralla mitään uupumaan. Silloin kun katana heiluu, siinä ovat vain oikeat ihmiset tiellä.



Rise of the Ronin tarjoaa älyttömän määrän tapoja, joilla peliä voi pelata. Lähes kaikessa on mahdollisuus tehdä asiat useammallakin tavalla. Jo pelin alussa oman hahmonsa voi nysvätä kattavalla editorilla juuri sellaiseksi kuin haluaa, pelin edetessä valintojen määrä vain lisääntyy: minkä ryhmittymän mukana kuljet, mitä hahmoja otat mukanasi tehtäviin, mitä varusteita käytät ja mitä taistelytyylejä hyödynnät. Lähes joka kohdassa on ainakin näennäinen mahdollisuus valita haluamansa toimintalinja. Hoidatko tehtävät hiiviskellen ja ketään tappamatta, hyödynnätkö pitkän kantaman aseita vai hakkaatko jokaisen vastaantulijan nyrkeillä maahan. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on reilusti. Ja jos jokin jää kaihertamaan, tarjoaa peli mahdollisuuden palata aiempiin tapahtumiin. Tällöin voi kokeilla, miten erilaiset valinnat vaikuttavat tarinan etenemiseen.


Itse en arvostelua varten kerennyt kokeilemaan pelin avaintapahtumien lopputulemia eri vaihtoehdoilla, mutta yhden pelikerran aikana valinnanvapaus herätti kysymyksiä. Esimerkiksi hypättyäni tietyn ryhmittymän kelkkaan tämä ei tuntunut vaikuttavan millään tavalla suhteeseen vastapuolen hahmojen kanssa, vaan heidän kanssaan oli mahdollista toimia lähes entisellä tavalla. Vastaan tuli myös kohtia, joissa huomasin pohtivani, edistääkö toimintani aidosti sen ryhmän intressejä, jonka joukossa seison. Eri sakkien kanssa soudetaan ja huovataan niin paljon, etten paikoitellen tiennyt, vaikuttivatko tekemäni päätökset aidosti mihinkään. Tämän myötä valinnoista ja niiden seuraamuksista jäi hämmentynyt olotila.

Parhaimmillaan valinnanvapaus toimii hahmonkehitysjärjestelmässä, jonka myötä soturistaan voi vapaasti kasvattaa omiin tarpeisiin sopivan taistelijan. Pohjimmiltaan tämän toteutus on perinteistä roolipelikamaa: pelin edetessä hahmon tasot nousevat ja kyvyt vahvistuvat, jonka lisäksi saaduilla kokemuspisteillä pystyy avaamaan sekä päivittämään erilaisia taitoja. Nämä ovat jaettu muutaman katto-ominaisuuden alle, joita ovat muun muassa voima tai karisma. Mukavan lisän hahmonkehitykseen tuo se, että tiettyjä kykyjä pystyy nostamaan ainoastaan kyseisen taidon ominaispisteillä, joita ei jaeta yhtä auliisti kuin tavallisia kehityspojoja. Tämä pakottaa pohtimaan pelistrategiaansa enemmänkin, jos haluaa saavuttaa vaikkapa tietyn ominaisuuden. Kokonaisuutena hahmonkehitys on hienosti toteutettu: siinä on riittävästi monipuolisuutta, mutta samalla homma pidetään selkeänä. Systeemi toimii mainiosti.



Rise of the Ronin on monella tavalla antoisa pelikokemus. Perusmekaniikat toimivat, avoin maailma houkuttelee tutkimaan itseään ja koko pelin asetelma on kaikkinensa hykerryttävä. Säröjä kuitenkin löytyy, tietyillä osa-alueilla nämä ovat suuria. Merkittävimmät murheet muodostuvat pelin rakenteesta sekä tarinankerrontaan liittyvistä ongelmista.


Vaikka pelaaminen on itsessään tyydyttävää, alkaa Rise of the Ronin toistamaan itseään nopeasti. Käytännössä jokainen pelin tehtävä toistaa samaa kaavaa: mene jonnekin, eliminoi jokainen vastaantulija ja pieksä siinä ohessa eri määrä pomovastustajia. Vaikka tehtävät toki pystyy hoitamaan eri tyyleillä, rupeaa perusrunko maistumaan nopeasti puulta. Ongelman kruunaa se, että päätarina on aivan liian pitkä. Vaikka keskityin pelisessioni aikana lähes yksinomaan tähän, venyi peliaika lähes vuorokauden mittaiseksi. Paperilla se ei tunnu pitkältä, mutta samanlaisten tehtävien myötä aloin toivekkaasti odottamaan päätösvihellystä 15 tunnin pelaamisen jälkeen. Viimeiset tunnit menivätkin hampaat irvessä painaessa.

Toinen suuresti tökkivä asia liittyy tarinankuljetukseen. Vaikka pelin tarina on kiinnostava ja sen loppuratkaisun haluaa nähdä, ei tämä saavuta täyttä potentiaaliaan. Tapahtumat tuntuvat monessa kohtaa omituisilta ja on huvittavaa, kuinka lähes jokainen kohtaaminen - oli kyseessä sitten ystävä tai vihollinen - vaatii alkuun nyrkkitappelun, ennen kuin asioista voidaan keskustella. Parhaimmillaan samoja hahmoja hakataan useita kertoja eri yhteyksissä, jonka myötä touhu muuttuu surkuhupaisaksi. Pelin tarina pomppii myös omituisesti pitkiäkin ajanjaksoja eteenpäin ilman, että tätä tuntuu edes huomaavan.


Lisäksi lukuisat epäloogisuudet jäävät rassaamaan. Esimerkiksi on huvittavaa, kuinka monet hahmot hakataan henkihieveriin ja vereslihalle intensiivisten taisteluiden aikana, mutta heti näiden jälkeen he ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitten taas välivideossa yksittäinen miekanisku saattaa kaataa raavaan soturin lopullisesti. Tämä tekee tarinaan syventymisestä haastavaa, koska touhussa ei tunnu paikoitellen olevan mitään järkeä.

Juonikuvioiden seuraamista vaikeuttaa myös useat erilaiset ryhmittymät ja näiden kymmenet jäsenet. Nämä alkoivat loppua kohden menemään itseltäni niin sekaisin, etten tietystä pisteestä eteenpäin enää tiennyt, missä tarinassa mentiin ja ketä olin milloinkin auttamassa. Ja kun kaikkia hakataan säätyyn ja statukseen katsomatta, niin tällä ei oikeastaan ollut mitään väliä. Tästä syystä suuret tunteet ja draama jäävät kokematta, menetykset ja tragediat eivät tuntuneet miltään. Tarinasta ja sen kuljetuksesta jää sekava fiilis. Tällä saralla tekijätiimin pelisilmä on pettänyt pahemman kerran.



Rise of the Roninin ongelmat ovat ilmeisiä, mutta silti pelin vetovoimaa ei voi kiistää. Vaikka päätarinan tahkoamisen jälkeen tunsin oloni puolikuolleeksi ja kaikkensa antaneeksi, niin jokin pelin maailmassa vetää minua edelleen puoleensa. Pelin perusmekaniikat ovat sen verran vahvasti toteutettuja, että näihin haluaisi syventyä vieläkin paremmin ja näistä tahtoisi saada enemmänkin irti. Ja onhan minulla vielä järkyttävä läjä satunnaisia sivutehtäviä suorittamatta.. Rise of the Ronin onkin juuri niitä pelejä, joihin on mahdollista muodostaa vakava riippuvuus.


Onkin hyvin paljon pelaajasta kiinni, kuinka suuresti pelin puutteet ja onnistumiset lopulta merkitsevät. Jos nautit monipuolisesta, väkivaltaisesta ja näyttävästä toiminnasta sekä fiksusti toteutetuista roolipelielementeistä, on Rise of the Ronin pakko-ostos. Jos taas kaipaat pelikokemukseltasi tiukkaa tarinankerrontaa, ikimuistoisia hahmoja sekä suuria tunteita, on lopputulos harmittavan keskinkertainen. Kaikki näkökulmat ovat tietyllä tavalla oikeita.

Rise of the Ronin ei ehkä jää historiaan Playstation-yksinoikeuspelien kiistattomana kuninkaana, mutta se tekee paljon asioita oikein ja sitä on puutteistaan huolimatta ilo pelata. Kuka nyt ei haluaisi olla oman elämänsä supersamurai?