Tuorein sisältö

Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Lastenpelit, Seikkailupelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Hyper Games
Julkaisija: Raw Fury
Julkaisupäivä: 07.03.2024
Pelin kotisivut
Jesse Kärkkäinen

05.03.2024 klo 17.00 | Luettu: 4943 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

POIKKEUSKEVÄT MUUMILAAKSOSSA
Monella suomalaisella on sydämessään erityispaikka Muumilaaksolle ja sen kaikenkarvaisille asukkaille. Tove Janssonin luomaa muumiversumia on vuosikymmenten aikana hyödynnetty monenlaisessa muodossa, sillä sen hahmoja on nähty kirjojen lisäksi muun muassa televisiosarjoissa sekä elokuvissa. Harmittavan vähälle huomiolle ovat kuitenkin jääneet kunnianhimoisemmat peliprojektit, sillä tällä saralla nähdyt viralliset julkaisut ovat olleet lähinnä kepeämpiä luomuksia.


Muutama hitti sekaan on siltikin mahtunut, joista erityisesti klassiset Muumipappa kalassa sekä epävirallinen Taistelevat muumit - Muumipapan pojan kosto ovat jääneet elämään monen muistoihin. Nyt nämä teokset saavat rinnalleen Hyper Games -pelistudion luoman Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia (eli englanniksi Snufkin: Melody of Moominvalley) -pelin. Nuuskamuikkusen ikioma, kaiken ikäisille suunnattu seikkailupeli on oikein pätevä lisä muumiversumin pelitarjontaan.

Nuuskamuikkusen norminpurkutalkoot


Muumilaakson melodia käynnistyy, kun Nuuskamuikkunen palaa Muumilaaksoon talven käännyttyä kevääksi. Jotain on kuitenkin pahasti pielessä. Aiemmin vihreä ja kaunis Muumilaakso ei ole jokakeväiseen tapaansa puhjennut kukoistukseensa, vaan luonto on kuiva ja täynnä ruskean eri sävyjä. Lisäksi joka puolelle on ilmestynyt kieltokylttejä sekä puistoalueita, joiden yli-innokkaat vartijat pistävät aisoihin kaikki, jotka pokkuroivat sääntöjä sekä uutta järjestystä vastaan.


Missä on Muumipeikko, mitä on tapahtunut ja miksi epämääräisiä puistoja on pystytetty aiemmin vapaana kasvavan luonnon tilalle? Tässäpä kysymyksiä, joihin Nuuskamuikkusen täytyy etsiä vastaukset. Eikä tätä tehdä pelkästään hyvällä, sillä omia polkujaan kulkeva ja rajoituksiin ynseästi suhtautuva Nuuskamuikkunen ei pelkää liata käsiään prosessin aikana. Anarkiaan taipuvaiselta päähahmolta ei nimittäin löydy ymmärrystä ympäristöä tärveleville ja sen asukkaita alistaville tahoille. Matkan edetessä kieltokyltit hävitetään ja puistot revitään maan tasalle omakätisesti, jotta koskematon luonto saa jälleen ottaa vallan. Vanhempaa pelaajaa moinen suorasukaisuus lähinnä huvittaa, sillä Nuuskamuikkunen tuntuu toimivan ensin ja kyselevän kysymykset vasta jälkikäteen.


Vaikka pelatessa mysteerit saavat vastauksensa, eivät juonikuviot kasva turhan monimutkaisiksi missään vaiheessa. Kehyskertomus tuntuu lähinnä tarjoavan jonkinlaisen tekosyyn kiertää ympäri Muumilaaksoa sekä törmätä sen tuttuihin asukkaisiin. Tarinankuljetus ei myöskään ole erityisen kunnianhimoista, sillä juonikuviot etenevät lyhyiden välianimaatioiden voimin sekä vastaantulevien hahmojen kanssa keskustelemalla. Dialogiruutujen puhuvat irtopäät tulevat pelin aikana turhankin tutuiksi.

Yksinkertaisuus on kaunista


Pelillisesti Snufkin: Melody of Moominvalley on simppeli ja helppo seikkailupeli, johon sekoitetaan kevyitä roolipelielementtejä. Avoimen maailman hengessä toteutetussa Muumilaaksossa juostaan ympäriinsä yksinkertaisia pulmia ratkoen sekä erilaisia tehtäviä suorittaen. Tehtävien pohjaidea säilyy pääosin samanlaisena: jotain on hukassa ja Nuuskamuikkusen tehtävänä on löytää kaivattu asia. Joskus tämä vaatii enemmän vaivaa ja säätämistä, joskus vähemmän.


Pelaamisen kannalta tärkeässä roolissa ovat erilaiset soittimet. Esimerkiksi huuliharpulla pystyy houkuttelemaan erilaisia otuksia, joiden avulla saadaan vaikkapa siirrettyä suurta kiveä. Huilulla taasen on unettavia vaikutuksia, rummulla puolestaan saadaan taottua etenemistä haittaavat kasat maan tasalle. Soittimiin liittyvät myös pelin roolipelielementit. Pensaita ja kasvillisuutta nuohoamalla sekä tehtäviä suorittamalla Nuuskamuikkusen on mahdollista kerätä inspiraatiota, joka puolestaan kartuttaa kokemuspisteitä. Korkeammilla tasoilla soittimilla pystyy vaikuttamaan suurempaan joukkoon erilaisia eläimiä, mikä taas mahdollistaa etenemisen aina vain pidemmälle.

Pientä vaihtelua muuten yksitoikkoiseen paikasta toiseen juoksenteluun tuovat eri puolille pystytetyt puistot, joissa päästään hiiviskelemään. Näissä liikkumiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota, sillä vartijoita tulee vältellä muun muassa pensaita sekä muita näköesteitä hyödyntämällä. Vaan tässäkään kohtaa pelaaminen ei muutu erityisen haastavaksi, sillä puistovahdit ovat todellisia puusilmiä. Vartijoiden näkökenttä on yhtä rajallinen kuin Metal Gear Solid -peleissä konsanaan, joten piilossa pysyminen ei vaadi suurempaa taitoa. Vaihtelu on kuitenkin virkistävää.


Pelaaminen on yksinkertaista eikä tarjoa kokeneemmalle pelaajalle haastetta nimeksikään. Hieman yllättäen tämä ei siltikään muodostu ongelmaksi. Siitä pitää huolen komean toteutuksen lisäksi pelin maltillinen kesto, sillä Snufkin: Melody of Moominvalley on nuohottu lävitse noin viidessä tunnissa. Tässä ajassa onnistuin keräämään myös suurimman osan pelin saavutuksista, joten kokemusta voi pitää kompaktina. Sisältöön peilatessa pituus on kuitenkin vain plussaa, sillä pidempään jatkuessaan peli olisi voinut alkaa puuduttamaan.

Upea, meditatiivinen pelikokemus


Siitäkin huolimatta, että Snufkin: Melody of Moominvalley on lyhyt ja yksinkertainen peli, pelaa sen ilolla lävitse. Tästä on paljolti kiittäminen upeaa audiovisuaalista toteutusta. Pelin ulkoasu on piirrosmaisen kaunista, lopputulos on kuin pelimuotoon käännetty muumikirja. Ratkaisuna tämä on erinomainen. Muumilaaksossa olevia paikkoja koluaa mielellään lävitse, koska pelimaailma on täynnä yksityiskohtia ja kauniisti luotuja alueita. Harvoin peleissä tulee myöskään jäätyä ihailemaan maisemia, mutta tällä kertaa tämä oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Kaiken kruunaa äänimaailma, joka toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan loistavasti. Meren kohina, lintujen laulu ja metsien humina kuulostavat upeilta ja herättävät pelielämyksen vahvalla tavalla eloon. Myös musiikkia hyödynnetään maltillisesti, mutta juuri sopivasti tunnelman ylläpitämiseksi. Kuuloaistille tarjoiltu stimulaatio on visuaalisen annin tapaan ensiluokkaisesti toteutettua.


Lopputuote on hyvinkin erilainen, kuin se perussisältö, jota nykypelit ja -mediat ovat pullollaan. Tarjolla ei ole nopeisiin aistiärsykkeisiin luottavaa tykitystä vaan miellyttävän rauhallinen pelielämys, jonka äärellä voi aidosti rentoutua. Tämänlainen lähestymistapa sopii teemaan oivallisesti: Muumit kun ovat tunnettuja rauhallisesta elämäntyylistään, jossa ei turhia pingoteta tai kiirehditä. Snufkin: Melody of Moominvalleyn pelaaminen onkin parhaimmillaan lähes meditatiivista. Samalla myös stressitasot laskevat.

Muumiseikkailu suurella sydämellä


Snufkin: Melody of Moominvalleyn puutteista voisi naputtaa enemmänkin. Pelin lyhyys, tönkösti dialogiruuduissa etenevä tarina ja haastavuuden puute ovat asioita, jotka kiinnittävät erityisesti varttuneemman pelaajan huomion. Pieniä puutteita ja kauneusvirheitä löytyy sieltä täältä.


Ongelmat eivät kuitenkaan väljähdytä kokemusta, sillä Snufkin: Melody of Moominvalley tarjoaa jokaiselle pelaajalle jotain ikätasosta riippumatta. Perheen pienimmille värikäs ja kaunis seikkailu maistuu varmasti helppoudestaan huolimatta, aikuisille Muumimaailmaan sukeltaa mielellään upean audiovisuaalisen toteutuksen ja leppoisan tunnelman takia - ja kukapa nyt ei haluaisi muutenkaan viettää aikaa rakastettujen muumihahmojen kanssa? Bonusta on myös mahdollisuus pelata seikkailu lävitse suomen kielellä, minkä myötä kynnys pelaamisen aloittamiselle on lähes olematon. Konetehojakaan ei mahdottomasti vaadita, joten peli pyörii vanhemmallakin raudalla.

Pelin tehnyt Hyper Games on lähestynyt lähdemateriaalia kunnioituksella ja rakkaudella, mikä paistaa kaikesta lävitse. Pienet ongelmat on helppo antaa anteeksi. Snufkin: Melody of Moominvalley on viihdyttävä ja kaunis peli, jolla on suuri sydän.

PC-tiedot: AMD FX(tm)-8320, AMD Radeon (TM) R9 380 Series (8 GB), RAM 8 GB

V2.fi | Jesse Kärkkäinen

Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia (Tietokonepelit)

Upeasti toteutettu seikkailupeli kaikenikäisille Muumi-faneille
  • Audiovisuaalisesti upea
  • Leppoisa tunnelma
  • Suomenkielisyys
  • Sopii kaikille pelaajille iästä riippumatta
  • Pyörii vanhemmallakin koneella
  • Lyhyt
  • Lyhyt
  • Haasteita ei ole nimeksikään
  • Pelaaminen toistaa itseään
< Final Fantasy VII Re... Like a Dragon: Infin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova