Olin ennakkoon hyvin skeptinen Helldivers 2:n suhteen. Se alkuperäinen Helldivers oli muistaakseni ihan kiva räiskintäpeli, mutta ei sen enempää. Jatko-osaa varten tehdyt muutoksetkin tuntuivat hieman kummallisilta, joten voikohan tästä odottaa mitään sen ihmeellisempää kuin peruskivaa kolmannen persoonan räiskintää, jolla kelpaa sitten pian täydentää PlayStation Plus -tilauspalvelun valikoimia?


Nyt onkin otettava hattu kouraan ja myönnettävä, että en olisi voinut olla enää paljon enempää väärässä. Oikeastaan vain marraskuussa 2016 esittämäni arvio, että ei se Donald Trump voi niin paljon vahinkoa saada presidenttinä aikaan surkeudestaan huolimatta, meni pahemmin pieleen.

Tällä kertaa on tosin kiva olla väärässä, sillä siinä missä marraskuussa 2016 koko muu maailma Trumpia lukuunottamatta hävisi, kun Helldivers 2 osoittautui riemastuttavan erinomaiseksi peliksi, me kaikki voitimme.



Helldivers 2 on vihdoin se peli, jota me Starship Troopers -fanit olemme vuodesta 1998 lähtien odottaneet. Paul Verhoevenin elokuva oli aikanaan ehdottomasti sitä kuuluisaa "tunnen kirjailijoita, jotka käyttävät piilotekstiä, ja he ovat pelkureita" -koulukuntaa, eikä Helldivers 2 jää yhtään huonommaksi. Kohteet nyt ovat vain hieman vaihtuneet. Siinä missä Verhoevenin elokuva oli yleinen keskisormen ojennus fasismin suuntaan, Helldivers 2 vääntää vitsiä modernista vanhoillisesta kristillisestä oikeistosta, joka kirkkaiden hymyjen ja sliipattujen kampausten takaa paasaa pommien jylistessä perhearvoista ja demokratiasta.

Vaikka se suoranainen huumori onkin rajattu riemastuttavaan introvideoon ja tehtävien välissä kuultaviin propagandapätkiin, koko pelin tunnelma on synkeän humoristinen.


Pelaajat ovat tämän hallinnoidun demokratian kasvottomia ja nimettömiä sanansaattajia, jotka musertavan tulivoiman ja raskaan tykistön avulla käyvät loputonta sotaansa ihmiskunnan vihollisia, jättimäisiä hyönteisiä ja pahoja robotteja, vastaan. Yhdestä neljään pelaajaa syöksyy kerran toisensa jälkeen vihollisten täyttämille planeetoille suorittamaan milloin mitäkin tehtäviä.

Vaikka miten olin ennakkoon skeptinen sen uuden perspektiivin suhteen, se on yksi Helldivers 2:n parhaista ominaisuuksista. Kun kamera osoittaa eteenpäin, on helppo arvostaa sitä, miten älyttömän kauniita pelin maisemat ovat, sekä sodan yleisiä mittasuhteita. On ahdistavaa nähdä, miten horisontista valuu kohti mattona satoja vihollisia, tai miten oudolta kivimuodostelmalta näyttänyt juttu onkin todellisuudessa kerrostalon kokoinen ötökkä, joka on nyt tulossa happoa sylkien niskaan.


Meno on alusta saakka hyvin hektistä. Pelaajilla on käytössään kaksi perusasetta alati kasvavasta valikoimasta, mutta lisäksi myös pino erilaisia tarpeen mukaan paikalle tilattavia kovempia työkaluja. Kiertoradalta voi tilata käyttöön raskaampia aseita, automaattisia konekivääripesäkkeitä tai vaikka 380mm tykistöiskuja. Ykkösosan tavoin kaikki apuvälineet kutsutaan paikalle naputtelemalla ohjaimella vanhojen pelien huijauskoodeja muistuttavia komentosarjoja, mikä on järkyttävän vaikeaa ja viihdyttävää, kun yrittää vaikka samalla juosta karkuun moottorisahoja heiluttavilta roboteilta ja väistellä kaverin jo turhan lähelle tilaamaa tykistöiskua. Niin kutsuttua omaa tulitusta ei voi kytkeä pois päältä, joten on ihan rutiininomaista, että kaikki kuolevat tehtävien aikana kavereiden hyökkäyksiin useammin kuin vihollisten iskuihin.

Voisi kuvitella, että tämä olisi ärsyttävää ja rasittavaa, ja kieltämättä se onkin sitä välillä, kun joku urpo vaikka tilaa miinakentän alueelle, jossa pitäisi saattaa siviilinippua kohti suojaa. Mutta muistatteko, miten mainitsin, että Helldivers 2 on hyvin humoristinen peli? Juuri tämä hillitön kaaos ja “hups, oma ilmaisku tappoi 10 ötökkää ja koko muun tiimin”-perseily ovat suuri osa sitä huumoria. Pelaaminen on riemastuttavan hauskaa kaaosta, jossa kaikkialla räjähtelee ja ilma on jatkuvasti täynnä lentävää multaa ja ruumiinosia. Kuolemalla ei ole mitään väliä, koska eloonjääneet voivat tilata kiertoradalta uusia sotilaita korvaamaan kaatuneita, ja jos koko ryhmä kyykkää kerralla, tämä tapahtuu automaattisesti. Lisäelämiä on tarjolla anteliaasti, eikä peli sakota siitä, että niitä käytetään.


Nostankin hattua Arrowheadille siitä, että he ovat onnistuneet tekemään pelin, joka on niin viihdyttävää, pelasi sitä yksin tai vaikka kolmen satunnaisen kaverin kanssa. Tämä ei ole suinkaan mikään vahinko, ja väitän, että juuri pelin aihepiirillä ja sillä tarinalla – niin vähäistä kuin se onkin – on tässä suuri rooli. Pelaajat eivät pääse kiintymään pelihahmoihinsa, koska ne eivät ole mitään hahmoja. Ne ovat kasvottomia ja nimettömiä lihasäkkejä, joita kirjaimellisesti tuodaan liukuhihnalla kylmävarastosta ja heitetään kertakäyttöisissä laskeutumisaluksissa kohti rintamaa. Mitä siitä, jos kuolin tehtävän aikana neljä kertaa? En menettänyt mitään ja minulla oli hauskaa!



Helldivers 2 on pelinä puhdasta parhautta, eikä sen metaprogressio jää kauas jälkeen. Kuten vuonna 2024 on tapana, myös Helldivers on niin kutsuttu “game as a service”-peli, eli ideana on, että kun on kerran pirulle 40 euron hintaisen pikkusormensa antanut, se haluaa viedä koko käden mikromaksujen ja kausikorttien muodossa. Mutta älkää juosko vielä karkuun, sillä Helldivers 2 on oppikirjaesimerkki siitä, miten tämä tehdään oikein.

Pelin sisällä on useita rinnakkaisia progressiosysteemeitä. Taistelu ihmiskunnan vihollisia vastaan kerryttää kokemuspisteitä ja valuuttaa, joilla voi tasojen kasvaessa avata käyttöönsä uusia tukiaseita ja bonuksia. Lisäksi tehtävien suorittamisesta jaettavilla mitaleilla ostellaan kamaa kausikortista, tai oikeammin kausikorteista. Tarjolla on se ilmainen variantti, sekä maksullinen versio.


Nyt alkavat ne hyvät ratkaisut: kausikorteissa ei ole mitään FOMO-menoa, eli pelkoa siitä, että pitämällä taukoa tai hyppäämällä pelin pariin myöhemmin, missaa jotain oleellista. Kausikortit kun eivät vanhene. Niiden perään vain lätkitään uutta kamaa säännöllisin väliajoin Maksullinen kausikortti ei myöskään sisällä mitään parempaa tavaraa kuin ilmainen, vaan ainoastaan variantteja siitä. Peruskausikortti voi tarjota vaikka uuden rynnäkkökiväärin, maksullinen kausikortti taas toisenlaisen rynkyn, joka ampuu hitaammin, mutta tekee vähän enemmän vahinkoa joka laukauksella. Ja lisäksi maksullisen kausikortin voi myös napata haltuunsa ilmaiseksi, sillä Helldivers 2 jakelee sitä nimellisesti maksullista valuuttaa sangen avokätisesti puhtaasti pelaamalla.

Myös ne varsinaiset mikromaksut ovat nimensä mukaisia. Parin päivän välein vaihtuvat tarjoukset antavat pelaajien ostaa panssareita, jotka ovat funktionaalisesti ihan samanlaisia kuin pelaamalla avattavat, mutta näyttävät erilaisilta. Oikeastaan ainoa tapa, jolla systeemiä olisi enää voinut parantaa, olisi ollut irroittamalla panssarien bonukset ulkoasusta. Olisi kiva, jos voisin yhdistää “heitä kranaatteja ja tykistöiskujen kohdistimia 30% pitemmälle”-bonuksen haluamaani panssariin sen sijaan, että nyt olisi pakko käyttää sitä ainutta tarjolla olevaa vaihtoehtoa.


Hattuni on nyt kovassa käytössä, sillä joudun taas nostamaan sitä Arrowheadille siitä, että Helldivers 2:n rahoitusmalli tuntuu hyvin pelaajamyönteiseltä. Varmasti pitkälti tämän johdosta ostin itsekin arvostelukappaleeni päälle 20 euron hintaiset keräilyversion bonukset, jotka ovat jälleen enimmäkseen kosmeettisia. Miksi? Puhtaasta tukemisen ilosta. En halua vain valittaa siitä, miten ahneet julkaisijat paskovat kerran toisensa jälkeen pelaajien käsille, vaan haluan myös rahoillani tukea niitä firmoja, jotka käyttäytyvät reilummin.



Helldivers 2 on vuoden iloisimpia yllätyksiä ja olen pelannut sitä joka ilta useiden tuntien ajan pelin ilmestymisen jälkeen, enkä usko, että se into on ihan heti hiipumassa. On vain uskomattoman hauskaa hypätä kaverin kanssa Discordiin ja koittaa muutaman tunnin ajan suorittaa tehtäviä vaikeustasolla, joka on ehkä paperilla turhan tiukka kahden pelaajan ryhmälle. Jos selviämme hengissä – tai ainakin saamme tehtävämme suoritettua – se tuntuu kivalta, ja jos emme, niin oli ainakin hauskaa.


Pientä nipotettavaa toki löytyisi. Tasapainotus kaipaisi yhä lisää huomiota, sillä monet kokemustasojen myötä avattavat uudet aseet ja tukioptiot ovat joko turhan pliisuja, tai suorastaan niin surkeita, että niiden valitseminen tuntuu omalta maalilta. Mutta tätä tasapainotusta, samoin kuin lisää sisältöä, on tulossa.

Suuremmat ongelmat ovat teknisiä. Enimmäkseen Helldivers 2 on todella mallikas tapaus. PlayStation 5 -versio näyttää todella kauniilta ja pyörii hillittömässä tykityksessäkin silkkisen pehmeästi, eikä PC-versio ole pätkääkään kehnompi. Sitten alkavat ongelmat. Pelistä tuli nopeasti suunnaton hitti, jolla on jo nyt kymmeniä kertoja enemmän pelaajia kuin originaalilla missään vaiheessa. Tämä on selvästi yllättänyt kehitystiimin ja julkaisijan, eivätkä serverit kestäneet valtavaa pelaajaryntäystä.


Sanoisin, että oma pelini on kaatunut työpöydälle vähintään kerran illassa ja esimerkiksi muiden pelaajien peleihin liittyminen toimii välillä kohtalaisesti, usein paljon huonommin. Kehitystiimi ei ole jäänyt tuleen makaamaan, sillä päivityksiä on julkaistu jo useita ja lisää on tulossa. Tilanne on ensimmäisen reilun viikon aikana parantunut, mutta ei kokemusta voi vieläkään ongelmattomaksi kehua.

En halua vähätellä näitä ongelmia, sillä se on aika ikävää, että peli kaatuilee silloin tällöin, tai että esimerkiksi muiden pelaajien peleihin liittyminen onnistuu edelleen hyvin epäluotettavasti, mutta on korostettava, että niistä huolimatta olen pelannut Helldivers 2:ta aivan jatkuvalla syötöllä. Se on jo nyt erinomaisen toimiva ja viihdyttävä kolmannen persoonan toimintapeli, joka vihdoin vangitsee sen huikean Starship Troopers -meiningin pelimuotoon, ja tämä on vasta alkua. Tiimi on lupaillut, että pelaajien ohjastamia mechejä ja panssarivaunuja, sekä runsaasti muuta uutta sisältöä, on tulossa jo lähiaikoina.

Sanotaan siis näin: ongelmistaan huolimatta Helldivers 2 on jo nyt sen verran kova tapaus, että yllätyn, jos se ei vuoden lopussa ole hyvin korkealla minun vuoden pelit -listallani. Hypätkää mukaan, sillä demokratia tarvitsee suojeluaan, eivätkä ne elämäntapaamme uhkaavat avaruusötökät itseään räjäytä. Se on helvetinsukeltajien hommaa.